Kävin irroittamassa ja sitten latasin Hondan akun jo muutama viikko sitten. Viime viikonloppuna sitten kävin asentamassa sen paikoilleen ja käynnistin laitteen. Vähän pitkän startin se vaati, mutta lähti hyvin käyntiin ja lämmettyään kävi ihan normaalisti. ABS-häiriö ei ollut talven aikana poistunut eli se häiriö on vielä korjaamatta. Mutta talven aikana sain hommattu uuden IBA-kyltin rekisterikilven alle ja akun asennuksen jälkeen myös asennettua kilven paikoilleen. Rekisterikilpeä piti hiukkasen nostaa, jotta kilven tekstit sai näkyviin kunnolla.
Lauantaina oli niin kesäinen keli, että lähdin pienelle lenkille Talman, Nikkilän ja Söderkullan kautta Porvooseen. Koskenkylän kautta Myrskylään sitten Askola, Pukkila, Pornainen ja Nikkilän kautta kotiin.
Lauantaina oli melkoisen aurinkoisen näköinen päivä, sisältä katsoen. Varustauduin kyllä pitkillä kalsareilla ja lämpimillä paidoilla ja hyvin tarkenin kiertää Tuusulanjärven, ainoastaan sormia hiukkasen kylmäsi, mutta niiden kanssa pärjäsi. Kävin tankkaamassa ja sitten vein sivu- ja perälaukun varastoon, sen jälkeen mopon autohalliin, jossa sovitin sen poikkipäin ihan seinänviereen.
Kävin myöhemmin kävelyllä!!, jonka aluksi kävin ajamassa myös auton halliin, jolla varmistin, että sopivat olemaan tämänkin talven kahdestaan samassa ruudussa.
Auton viedessäni kumpikaan naapuriauto ei ollut paikalla, mutta sunnuntaina kauppaan lähtiessäni oli taksiToyota ruudussaan ja sen nokka oli täsmälleen yhtä pitkällä keskikäytävällä kuin minun Quuppa.
Akun ehkä voisi käydä syksyn aikana irroittamassa, taikka onhan se jo usean vuoden vanha, joten voisi vaikka investoida keväällä uuteen akkuun. Renkaat näyttivät ihan hyviltä, kulutuspintaa jäljellä molemmissa, mutta loppukesän aikana olen havainnut lievää urien/kohoumien aiheuttuamaa lieruamista etupäässä takapäässä :-)
Aivan tarkkaa mittarinlukemaa en huomannut ottaa, mutta tankkauskirjanpidon viimeisen tankkauksen jälkeen arvioitu mittarilukema lienee hyvin lähellä 137 050 mil, kun se keväällä oli 133500 mil, eli vain noin 5700 km kertyi kesän aikana.
26.9.2020 Lauantaiajelulla pohjoisella Uudellamaalla ja vähän Hämeessäkin
Uncategorized Send feedback »Intiaanikesän innoittamana lähdin ajelulle; Järvenpää, Jokela, Ridasjärvi, Hikiä (tällä välillä oli juuri valmistumassa uusi päällyste, vielä oli 50 km/h rajoitus, mutta hieno oli päästellä sileää tietä). Lavinto, Turkhauta, Janankkala, Harviala ja Hämeenlinna.
Hämeenlinnassa muistin, että Venäjän GP:n aika-ajot alkavat kolmen vartin kuluttua. Ei ollut toivoakaan ehtiä ihan alkuun, mutta päästelin moottoritietä, jotta ehtisin näkemään edes lopun.
Moottoritiellä hämmästelin erään Nissan-kuljettajan ajotyyliä. Nissan ohitti minut ensin melkoisella nopeudella Janakkalan liittymän kohdalla, jossa oli 80 km/h-rajoitus, ja katosi sitten kaukaisuuteen. Mutta pian Linnatuulen jälkeen saavutin sen ja menin samoin tein ohi, Nissanin nopeus oli noin 100 km/h, minä pidin tasaista noin 130 km/h vauhtia koko ajan sen Janankkalan liittymän jälkeen. Nissan jäi roikkumaan perääni, kunnes Riihimäen kohdalla pyyhkäsi taas melko suurella nopeudella ohitseni ja katosi taas kaukaisuuteen. Hyvinkäällä poistuessani moottoritieltä, huomasin saman auton menevän taas jonossa alinopeutta kohti Helsinkiä. Ihme pumppaaja?
Minä ajelin siitä sitten Hyrylän kautta kotiin ja ehdin nähdä Q2:n lopun ja Q3:n. Räikkönen viimeinen, Bottas kolmas ja Hamilton paalulla.
Hyrylä, Rusutjärvi, Nurmijärvi, Perttula, Nummenpää, Selki, Siippoo, Karkkila, Ikkala, Pusula, Koisjärvi ja sitten 110-tietä Veikkolaan, moottoritietä KehäIII:lle jota pitkin Viinikkalaan asti. Sitten Viinikanmetsä, Metsäkylä, Ruotsinkylä, Korso, Savio ja jälleen kotona. Pyöriä näkyi jonkin verran, ei niin paljon kuin edellisellä maanantaiajelulla, mutta enemmän kuin muilla ajeluilla tänä kesänä
Syysilta oli mitä kesäisin, joten otin ja lähdin ilta-ajelulle. Kaskela, Pohjois-Paippinen, Paippinen, Pornainen, Halkia, Numminen, Mäntsälä ja Juustoportissa nautin leipäjuustokahvit. Sitten moottoritietä Mäntsälän eteläiseen liittymään ja Ohkolan kautta Kellokoskelle ja Järvenpään pohjoisesta liittymästä taas moottoritielle ja kotiin Keravalle.
Moottoripyöriä tuli vastaan paljon enemmän kuin yhdelläkään tämä kesäisellä ajelulla, vaikka ei laskisi edes Ohkolan tiellä vastaantulleita noin paria kymmentä motoristia letkassa. Mutta olihan keli kyllä komea, äkkiä kyllä alkoi viilenemään kun aurinko laski lähelle taivaanrantaa.
Talmantietä Nikkilään, Hinthaaran kautta Porvooseen, josta edelleen Myrskylään (ei näkynyt Lassea). Pukkilan jälkeen Mäntsälä, jossa en ennakkosuunnitelmista poiketen käynytkään juustokahveilla vaan jatkoin Hinthaaran kautta Kellokoskelle ja sitten Järvenpää pohjoisesta liittymästä moottoritielle ja suihkaisin sitä pitkin kotiin.
Pääsin aamusta melko hyvin ylös ja lähdin matkaan jo kahdeksan aikoihin. Lapua, Kuortane, Alavus, Kuru, Tre ja moottoritietä Hyvinkäälle. Jokelan kautta hakemaan Järvenpäästä Keravan Kotikadusta kämpän uudet avaimet ja sitten Lintulammenkadulle sovittamaan uusia avaimia lukkoon. Avaimet sopi, sisällä oli melkoisen kuuma, Pihla-ikkunoiden pesijä oli jättänyt kaihtimet ja verhot sekä parvekkeen oven lukon auki. Ja ilmeisesti viemärin kuvaajat/puhdistajat olivat kohdelleet kaltoin lattiapyyhintä, koska se oli miltei irti varrestaan :-)
Vähän roskia oli kulkeutunut lattioille ja ulko-ovessa oli pölyjälkiä, mutta niistä selvisi imuroimalla. Muuten kaikki näytti olevan kunnossa.
Sunnuntaipäivän ratoksi tein pienen maakunta-ajelun. Kirkolle, Yliviitala, Poro, Kiistola, Kangas, Hellanmaa, Kitinoja, Munakka, Ilmajoki, Seinäjoki, Nurmo, läntistä tietä Lapualle ja sitten Buluttiin hakemaan pitsa päivälliseksi. Loppuilta menikin mahan vieressä makoiluksi, oli sen verran tuhti pitsa :-)
Tiedossa oli pitkänkaavan mukainen ruokailu, saunomista ja lopuksi kortin peluuta. Ajelin Tuikan kautta pienessä sateessa Tuohisaloon. Seuraavana päivänä ei enää satanut vaan ilma oli helteinen, kun puolenpäivän jälkeen pääsin lähtemään. Ensin Tyynelään Pirkkotädin keittämälle lohisopalle ja syötyämme ajelin siskojen perässä Sointulaan tapaamaan äitiä. Äidin kanssa Ylihärmän keskustassa kierreltyämme palautimme hänet Sointulaan, jossa hän pääsi suoraan iltaruokapöytään. Minä ajelin valtatietä Ekolaan ja sinne päästyäni totesin päällystemiesten saaneen lopullisen pinnan valmiiksi jo Ylisenmäentien liittymän ohi. Kyllä nyt kelpaa päästellä sileää tietä :-)
2.8.2020 Sunnuntai-ilta-ajelu Nyykauppi - Pennäinen - Purmo - Kortesjärvi
Uncategorized Send feedback »Illan suussa kävin ajamassa melkein saman reitin kuin muutama päivä sitten, mutta erisuuntaa. Nyykauppi, Kovjoki, Pennäinen, Purmo, Kortesjärvi ja Raijan grillin kautta Ekolaan
Aamupäivällä sateen loputtua kävin scootterilla katsomassa missä asti valtatien päällystäjät menevät. Näyttivät päässeen Kepon risteykseen, jatkoin kuitenkin Silvastiin asti ja ajelin sitten Köykkärin kautta kirkolle kauppaan. Muistin ilman kauppalistaa tuoda kaiken muun paitsi kananmunat :-)
Iltapäivällä karjalanpiirakoiden tarvitseman riisipuuron valmistuttua starttasin Panin ja ajoin kirkolle tankille. Sitten Yliviitalan kautta Ylihärmään, Kosola, Untamala, Ylistaro, kultturitietä Isokyrön kautta Vähäkyröön. Sitten Vöyri, Oravainen, jossa kahville kiirehtävä yrittäjä tuli turhan lähelle yrittäessään ohittaa minut paikassa, jossa ei sovi ohittamaan. Väistin ja näytin mulkulle peukkua hänen päästessään rinnalleni kääntyvien kaistalle. Jatkon sitten Jepualle ja Ekolaan, jossa puuro oli jo jäähtynyt ja pääsin piirakoiden tekoon, nam :-)
Viikolla kävin sadepäivänä hakemassa (Fordilla) MotoSeinäjoesta Hondaan öljyt ja suodattimen ja sain ne vaihdettua seuraavana päivänä. Tänään sitten tuli lähdettyä varsinaiselle testiajolle. Kortesjärvi, Purmo, Forsby, Pennäinen, Nyykauppi, Jepua, Voltti ja Ekola
Koska pitämättömiä pekkasia vielä kerran oli niin otin viimeisen työpäivän ennen lomaa vapaaksi, joten pääsin lähtemään lomanviettoon jo torstaina. Pakkailin ja vetkuttelin niin kauan, että työmatkaliikenne olisi Hämeenlinnaväylällä rauhoittunut eli lähdin kotoa vasta viiden jälkeen. Olikin ihan rauhallista ajella paitsi Kurun tiellä, sillä tein sen virheen että lähdin tulemaan sen kautta. Pian Elovainion jälkeen saavutin yli kymmenen auton tappituntumalla ja reilusti alle rajoitusnopeuden etenevän jonon. Myös vastaantulijoita oli yllättävän runsaasti, mutta onnistuin ohittamaan melkein kaikki po. jonosta ennen tien kapenemista ja 80 km/h rajoituksen alkamista. Siitä eteenpäin matka sujuikin jouhevasti ilman muita tien tukkoja.
Perjantaina kävin Hondalla Tuohiksessa saunomassa ja rapsuttamassa Venusta ja lauantain menin uudelleen. Mukavat kelit ajella ja Kortesjärven tiekin on nykyään hyvässä kunnossa, mutta Tuhkasaaressa on taas venytetty 60 km/h-aluetta kilometri tolkulla, vaikka tien varressa ei juuikaan elämään ole :-(
Sunnuntaina ajelin takaisin Härmään ja Voltissa tapasin tyypillisen lajinsa edustajan; punaisella avo-BMW:llä tuli Köykkärin suunnasta lätsäpäinen äijä rouvansa kanssa, pysähtyi Stop-merkille niinkuin pitääkin, mutta kun olin noin kahdenkymmenen metrin päässä hänestä lähti hän liikkeelle ja kääntyi eteeni!
Mutta kuten aina, olin tämän aavistanut ja ennakoinut joten käsi oli valmiina jarrukahvalla eli emme aivan törmänneet. Hiukkasen tööttäsin ja ajelin sitten mulk.. ei kun pemaristin perässä valtatielle, hänkin lähti pohjoiseen päin, ja ohitin sitten keltaisten viivojen loputtua
Pitämättömiä pekkasia sopi pitää perjantaina, joten lähdin töistä päästyäni ajelemaan kohti Härmää. Mesekuskit hämmästtytti ja kummastutti pitkin matkaa. Ensin Hyrylän jälkeen E-sarjalaisella ajellut herrasmies testaili uudenoloisen mesensä jarrutusomituisuuksia; kaksi kertaa, muutaman kilometrin välein, jarrutti autonsa 80 km/h nopeudesta lähes pysähdyksiin ilman näkyvää syytä suoralla tiellä. Pidin onneksi tarpeeksi suurta turvaväliä, mutta toisen jarrutuksen jälkeen ohitin hänet ja jätin testailemaan jarrujaan muiden kiusaksi.
Toinen mesekuski ei ilmeiseti sulattanut ohitustani. Ohitin hänen perässään Ikaalisten jälkeen rekka-auton ja jäin hänen peräänsä. Mutta hänen nopeutensa putosi reilusti alle satasen, niinpä ajoin hänen ohitseen, mutta sitten alkoi mesestä löytyä vauhtia. Ennen Mansoniemen leirintäaluetta ohitin muutaman auton ja mese seurasi ihan takarenkaassa, mutta ei päässyt liikenteestä johtuen minusta ohi ennen ensimmäistä ohituskaistaa. Siinä hän ohitti minut ja ihan ohituskaistan viimeisillä metreillä vielä kaksi rekkaa.
Minä jäin näiden rekkojen taakse ja ohitin ne vasta seuraavassa alamäessä ja sain mersun pian kiinni, sillä hän oli kuuden auton jonon takana eikä päässyt niistä ohi. Näin köröteltiin sitten Parkanoon, jossa mese poistui Porin suuntaan.
Loppumatka meni sitten rauhallisesti ja ilman suurempaa draamaa, joskin Lapuan ja Ylihärmän välillä tuli vettä. Sadepuvun puin päälle jo lähtiessä ja aikaisemmin muutamia pieniä sadekuuroja oli pitkin matkaa, mutta tuolla välillä satoi oikein kunnolla. Ei tarvinnu lätäköitä väistellä sillä vettä oli muutaman sentin vahvuudelta yli tien :-)
Perjantaina leikkailin ja trimmailin nurmikkoa, seurustelin Anssin kanssa, pesin pyörän. Lauantaina kävin scootterilla hakemassa vehkeisiin polttoainetta ja valmistelin lähtöä. Vaikka etelään luvattiin myrskyä en pukenut varoiksi sadeasua, eikä sitä tarvittukaan. Kurun ja Ylöjärven välillä satoi, mutta ajopuku piti kuivana vain hanskat kastui läpimäräksi. Eikä siitä luvatusta myrskystä ollut tietoakaan :-(
Nyt minä sain juustokahvit. Ajelin Haarajoen Pullokioskin kautta Halkiaan ja sieltä Nummisen kautta Mäntsälään. Palan matkaa moottoritietä Lahteen ja Juustoporttiin. Kahvi ja leipäjuusto Kuningatarhillolla.
Kahvit juotuani ajoin Mäntsälän keskustan kautta Hirvihaaraan, josta jatkoin Ohkolan kautta Kellokoskelle ja sitten Jampan kautta Tuusulanjärven länsirannalle josta Hyrylän kautta kotiin.
Eilenkään ei tullut lähdettyä Haltialaan munkkikahveille, niinpä ryhdistäydyin ja ajattelin käydä Juustoportissa juustokahveilla Mäntsälässä.
Hyrylä, Ruskela, Jäniksenlinna, Nupuri, Perttu, Jokela, Kellokoski, Ohkola, Hirvihaara ja Mäntsälä. Saapuessani Mäntsälään 140-tielle oli pitänyt juustokahveille päästäkseen kääntyä vasemmalle, mutta käännyinkin oikealle ja ajelin vanhaa tietä kotiin ajatellen keittäväni siellä kahvit, mutta loppujen lopuksi menin nukkumaan ilman kahvia :-(
Kuten olin eilen saanut tietooni, että autohalli pestään tänään, joten pyörä oli hyvä saada päiväksi pois sieltä. Näin ollen varustauduin ajokamppeilla hyvissä ajoin ja ehdinkin työmaalle yllättävän vähillä viivästyksillä.
Työpäivän jälkeen kävin olemassa kotona jonkinaikaa, jotta pieni vesisade ehti loppua ennen lähtöä. Se kannattikin, sillä vettä ei satanut koko menomatkalla pohjanmaalle. Hyvinkäälle asti tie oli paikoin kostea, mutta ei enää edes märkä.
Ajelin suorinta tietä ja torstai-illan liikenne oli melko rauhallista, joten olin Ekolassa hyvissä ajoin. Anssi oli valmiiksi pihassa odottamassa ja piti jonkin aikaa seuraa minun pestessä talven ja kevään ajelujen jälkiä pyörästä.
Viikonlopun aikana käynnistelin skootterin ja kävin sillä kirkolla. Myös, koska lauantaina oli kaunis päivä, pidin Anssille antamani lupauksen ja käynnistelin myös Hot Wingin ja kävimme ajelulla; Ylisenmäki ympäri, Ekola City, Sahan lenkki ja perunajauhotehtaan kautta takaisin talliin. Saimme nostella ihmisille kättä monessa kohtaa ja Anssilla vaikutti olevan mukavaa :-)
Viikonlopun aikana leikkailin nurmikot ja trimmasin seinän- ja ojavierustat, ruoho oli kasvanut melkoisen pitkäksi parin viikon aikana, minkä se oli leikkaamatta.
Sunnuntaiaamuna heräsin yllättävän varhain ja pääsin lähtemään juuri ennen yhdeksää. Ajelin samaa tietä kuin tullessa ja olin kotona vähän yhden jälkeen. Liikennettä ei ollut vielä paljon, oikeastaan vasta Hämeenlinnan jälkee alkoi olla jonoja, mutta niihinkin taisi osaltaan vaikuttaa melko pitkä päällystystyömaa, jossa oli vain 100 km/h rajoitus
Aioin käydä Haltialan kartanolla mahdollisesti munkkikahveilla, mutta en malttanut odottaa tarpeeksi myöhään. Niinpä kun ajelin kohti määränpäätä Savion, Korson, Ruotsin- ja Metsäkylän sekä KehäIII:n kautta niin oli lähestymässä paikaa jo ennen kello kuutta ja näin jo kaukaa, että sinne menee pyöriä yhtenä nauhana. Sehän ei minulle sopinut ollenkaan, että tunkisin mukaan liian pitkään munkkijonoon. Ajelin siis ohi ja ajattelin käydä pienellä lenkillä jossain ja palata sitten pienempään ruuhkaan.
Ajoin KehäI:lle ja sitä itään, Lahdenväylää KehäIII:lle jota jatkoin edelleen itään ja käännyin sitten 170-tielle kohti Söderkullaa. Söderkullaan asti ajoinkin ja sieltä Nikkilään ja Talman kautta kotiin. Eli taas jäi munkkikahvit nauttimatta :-)
Hyvä asia tämän iltaisessa ajelussa oli, että huomasin pysäköintihallin ovessa ilmoituksen hallin pesusta 4.6.2020 eikä ennakkotietojen mukaisesti 11.6.2020 tämän tiedon perusteella tiesin lähteä torstaina pyörällä töihin.
Kaikki motoristit ovat jo käyneet Pilpalassa sijaitsevassa Cafe Lättiksessä, motoristiystävällisessä kahvi/ruokapaikassa. Niinpä minäkin ajelin siihen suuntaa, jotta voisin edes sanoa ajaneeni siitä ohi.
Ensin Hyrylään, Tuusulanjärven rantaa Järvenpään Kaakkolaan, josta Vanhakylään ja Jäniksenlinnaan, josta Hermanniin ja Jokelan ohi kohti Hyvinkäätä. Ajoin Porvoo-Hankotietä 130-tien liittymään ja sitä pitkin Hyvinkään ramppiin, josta Kytäjälle. Sitten Läyliäinen ja kohti Karkkilaan, mutta kyltin opastamana osasin kääntyä Pilpalaan johtavalle tielle. Pilpalassa ensin tuli Karkkilan tiehaaraa, mutta samassa näin, että aukean toisessa reunassa pönötti Lättis. Piha oli aivan pistettynä moottoripyöriä ja motoristeja, joten hiukkasen hidastin ja tarkkailin paikkaa, mutta jatkoin pysähtymättä matkaa ajatellen, että piakkoin kuitenkin päädyn tienristeykseen josta pääsen Karkkilaan...
Sain ajella aika pitkään ennenkuin tulin isommalle tielle, mutta tienreunassa olevissa kylteissä näytettiin matkat Forssaan ja Riihimäelle?? Tästä ja juuri ennen risteystä tienreunassa pysähtyneenä olleen motoristin moikkauksesta minulta meni pasmat sekaisin ja vaihteeksi jäi kolmonen, joten kun yritin lähteä risteyksestä, stumppasin moottorin ja oli ihan vähällä etten kaatanut taas koko vehettä. Niska punottaen naputin vaihteen ykköselle ja suoriuduin matkaan, valitsin suunnaksi Forssan, mutta muutaman kilometrin jälkeen pysähdyin ja kysyin Svetlanalta reittiä Karkkilaan.
Myöhemmin reittiäni kartasta tutkien totesin, että olin ajanut, kuten tien viitoista huomasinkin, Räyskälän ohi Vojakkalaan. Reitti johti sitten Tammelan ohi ja hienoa saaritietä Lepistöön ja Porrakseen. Sieltä kohti Someroa, mutta kun päästiin 2-tielle niin sitä ajoin Karkkilaan, kävin tankkaamassa ja jatkoin Nummelaan, josta pohjoiseen kunnes Selkin viitta tuli näkyviin, sittenhän on Nummenpää, Perttula, Nurmijärvi, Palojoki, Hyrylä ja kotona taas
Savion kautta Korsoon, Ruotsinkylä, Myllykylä, jossa Seepsulan risteyksen jälkeen ilmeisesti motoristin ulosajo. Kolme motoristia oli pyörineen kevyenliikenteen väylällä ja neljättä työnnettiin ojasta kohti niitä. Kaikki paikalla olevat näyttivät olevan jaloillaan, joten henkilövahinkoja ei luultavasti ollut sattunut :-(
KehäIII:sta Järvenperään, Lippajärvi, Bemböle, sitten luulen löytäneeni asuinalueen, josta Polvet hankkivat tulevan asuntonsa, mutta en sitä enää kyennyt GoogleMapsista paikantamaan, vaikka navigaattori sinne löysikin?
Kivenlahti, Espoonlahti, Länsiväylää Keilalahteen, Lehtisaari, Kuusisaari, Munkkiniemi, Ruskeasuo, Pasilan ja Käpylän ohi ja moottoritietä Korsoon, josta aioin hakea BurgerKing illallisen, mutta muutama muukin oli ajatellut samoin ja taululla oli 12 tilausta odottemassa ennen minua. Ajelin siis kotiin ja lämmitin eilistä perunamuusia possunlihakastikkeella iltaruoaksi. Hyvää oli sekin.