22.9.2017 Honda Pohjanmaalle talvehtimaan ja scootteri Keravalle

Uncategorized Send feedback »

Perjantaiaamuna lähdin ajelemaan kohti Pohjanmaata ja onneksi alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen söin aamupalan jo kotona enkä luottanut Hyvinkään ABC:n aamiaispöytään. Po.ABC oli nimittäin palanut edellisiltana :-( Ajelin suorinta tietä ja olin hyvissä ajoin iltapäivän alussa perillä, ajelin nurmikkoa lyhyemmäksi ja vähän trimmailin seinän vierustoja sekä kävin testaamassa scootterin toiminnan käymällä kirkolla (Alkossa :-)

Lauantaiaamuna pakkailin tavarat kasaan, Hondan mopotalliin lukkojen taakse ja lähdin ajelemaan k0hti Keravaa. Alavuden ja Kurun kautta Treen talousalueelle, Pirkkalan ja Lepäälän ohi ja sitten vain urku auki 130-tietä etelään. Riihimäen jälkeen alkoi tulla ensin hämärää ja lopulta jopa pimeää. Hyvin kuitenkin pääsin perille eikä aikaakaan mennyt kuin 10,5 h. Parkkeerasin scootterin autohalliin ja laitoin saunan lämpeämään :-) Mukava reissu!

14.9.2017 Uusi akku Motonetistä

Uncategorized Send feedback »

Viime viikolla K-Raudassa käydessäni huomasin starttimoottorin pyörivän laiskasti, mutta kun uudelleen kokeillessani kone käynnistyi heti, niin en vielä huolestunut. Tänään kävin ostamassa Motonetistä 900 lm:in ajovalon polkupyörään ja ollessani lähdössä sieltä ei Honda meinannut käynnistyä lainkaan. Uskalsin kuitenkin sammuttaa koneen vielä ja kävin hakemassa sisältä uuden akun ja vieläkin vanha akku jaksoi käynnistää, mutta kyllä vain vaivoin. Ajelin kotiin Viinikanmetsän, Metsä- ja Ruotsinkylän kautta Hyrylään ja kotiin. Seuraavan päivänä kyselin Pertulta olisiko työmaalla akkulaturia, sellaista ei kuulemma sieltä löydy, mutta Pertulta sellainen löytyi. Sovimme, että hän tuo sen töihin, niin voin ladata työpäivän aikana uuden akun. 

Sunnuntaina asensin hapotetun ja ladatun uuden akun Hondaan paikoilleen ja kävin tekemässä pienen koeajolenkin; Kaskela, Pornainen, Askola, Koskenkylä, Porvoon ohi moottoritietä, sitten Söderkullasta Nikkilään ja kotiin

6.9.2017 Ajelua Kerava-Vantaa-Sipoo-alueella

Uncategorized Send feedback »

Uuden asunnon uuden lieden uunin luukku ei sopinut kunnolla avautumaan vaan laatikoston kahden alimman laatikon vetimet oli poistettava tai vaihdettava alle 20 mm korkeisiin. Niinäpä ajelin Hondalla Vantaan K-Rauta 75:een ja löysinkin sieltä 20 mm korkeat alumiiniset vetimet, joiden asentamisen jälkeen uunin luukku sopii avautumaan ilman kosketusta niihin. Onnistuneen ostostapahtuman jälkeen ajelin Honkanummen, Kuninkaanmäen, Nikinmäen ja Svartbölen kautta Korsoon ja sitten takaisin kotiin Jaakkolaan.

31.8.2017 Muuttoajelu Nurmijärveltä Keravalle

Uncategorized Send feedback »

Polvien ja Sirkan avustuksella saimme sullottua kaikki jäljellä olevat muuttotavarani yhteen pakettiautoon sekä Polvien ja Sirkan autoihin (sekä Vesan peräkärryyn), niinpä sain ajaa samassa kolonnassa Hondankin Kervavalle ja suoraan autohalliin parkkiin.

13.8.2017 Porvoo-Mäntsälä lenkki

Uncategorized Send feedback »

Sunnuntaiajelulla; Raalan kautta Jäniksenlinnaan, Järvenpää, Kerava, Sipoo, Hinthaara ja melkein Porvoo. Sitten valtatietä Mäntsälään, jossa Juustoportissa juustokahvit, sitten Hirvihaaran kautta Järvenpäähän ja sitten järven länsirantaa Rusutjärvelle ja kotiin.

8.8.2017 Kytäjä-Karkkila lenkki

Uncategorized Send feedback »

Suomi 100-pyöräilyn kolmatta reittiä ei ole vielä päätetty, joten kävin tutustumassa Kytäjä-Läyliäinen-Karkkila-Vihtijärvi-reittiin aluksi Hondalla. Alkumatkanhan olen muutaman kerran viime kesänä kiertänyt polkupyörällä, mutta mutka Karkkilan kautta on jäänyt tekemättä. Melko jyrkkiä mäkiähän on jo Rajamäeltä alkaen aina Läyliäisiin asti, mutta ne ovat onneksi melko lyhyitä. Karkkilasta Vihtijärvelle päin lähdettäessä saa heti pulssin nousemaan, sillä siinä on arviolta toista kilometriä pitkä melkoisen jyrkkä mäki heti keskustasta lähdettäessä. Myös matkalla Vihtijärvelle on muutamia pitkiä vastamäkiä, mutta kyllä niistä pyörälläkin ylös päässee :-)

4.8.2017 Honda huollossa

Uncategorized Send feedback »

Etuteleskoopin stefa alkoi vuotamaan keväällä (taisi vuotaa jo viime syksynä, vähän :-) ja sain viimein aikaiseksi soittaa Mp-motor:ille ja sopia huoltoajan. Soitin maanantaina ja ajattelin saavani pyörän huoltoon elokuun aikana, mutta sen sai viedä samana iltana. Ajelin Valkjärvelle töistä päästyäni ja sovimme, että stefojen vaihdon lisäksi vaihdetaan moottori- ja peräöljyt ja tarkistetaan etupyörän laakerit (etujarrupalat vasemmalle puolelle vaihdettiin myös niiden saatuaan teleskooppiöljyt päälleen). Huoltaja soitti tiistaiaamuna ja kertoi myös ohjauslaakerin olevan vaihtokunnossa (ylikiristetty joskus) ja myöhemmin hän soitti, että joutuu koneistuttamaan uuden väliholkin etupyörän laakereiden väliin, mutta pyörää hakiessani kävi ilmi, ettei sitä tarvittukaan, vaan laakerit eivät olleet olleet kunnolla paikoillaan ?!?
Viedessäni pyörän huoltaja antoi minulle kyydin Klaukkalaan josta pienen odotuksen (45 min) jälkeen matkustin Korsisaarella kirkonkylälle ja kävelin! ajopuvussa ja -saappaissa kotiin :-) Hakiessani pyörää, menin autolla, tulin mopolla ja kävin polkupyörällä hakemassa myöhemmin illalla auton pois. Hakukikkailun viemä aika ja viikonlopuksi luvatut sateet Pohjanmaalle saivat minut jättämään aiemmin suunnittelemani mökkimatkan toiseen kertaan. Eli Vesa ja Seija joutuivat syömään mökkihampurilaiset ilman minua.

Koneeseen tuli nyt Motulin öljyt, saas nähdä kuinka se niihin suhtautuu, kun tähän asti on saanut vain Hondan omia öljyjä :-)

30.7.2017 Formulakatsomossa Järvenpäässä

Uncategorized Send feedback »

Eilinen muutto ilmeisesti painoi sen verran väsyä päälle, että päätin tavoistani poiketen menna formulakatsomoon polkupyörän sijasta Hondalla. Ajelin Palojoen kautta Tuusulaan, josta kävin hakemassa kuivat Viipurinrinkelit kahvileiviksi. Formuloiden jälkeen (Vettel voitti, Kimi toinen ja Valtteri kolmas) ajelin Paippisten kautta Nikkilään, Talman kautta Keravalle ja sitten Palojoen kautta kotiin.

26.07.2017 Keskiviikkokokoontumisessa Haltialassa

Uncategorized Send feedback »

Koko kesän on pitänyt mennä joku keskiviikko Haltialan kartanolle syömään munkkikahvit. Nyt viimein tuli lähdettyä, menin Palojoen kautta Seutulaan ja Veromiehestä Tammiston kautta kartanolle. Perillä saatuani pyörän parkkiin, katsastin paikalla olevat pyörät, muutama itäpyöräkin näkyi, mutta melko paljon oli HD-tyyppistä kulkinetta ja loput sitten normaalia mopomassaa. Pettymyksekseni en löytänyt pihamaalta erillistä munkkikahvien myyntipistettä, vaan olisi ilmeisesti pitänyt vaivautua kahvioon hakemaan herkut, niinpä minulta jäi ne tällä kertaa nauttimatta :roll: Kotiin ajelin Tuusulanväylän ja Rusutjärven kautta.

21.07.2017 Viikonloppu Tuohisalossa (ja Ekolassa)

Uncategorized Send feedback »

Perjantaina töiden jälkeen kävin kotona syömässä ja pesemässä koneellisen pyykkiä, jotta hätäisimmät viikonlopunviettoon kiirehtijät ehtivät pois tieltä ennenkuin minä sinne tryykään. Sitten kun kuuden maissa lähdin ajelemaan, ei liikennettä enää haitaksi asti ollutkaan koko matkalla. Ajelin moottoritietä Trelle ja sitten Kurun ja Heikin Grillin kautta Tuohisaloon (makkaraperunat jäivät Heikiltä mukaan :-) Koko matkan oli tiet märkiä, mutta sateessa en ajanut kuin muutaman kilometrin Valkeakosken vaihella.

Lauantaina käväisin hoitamassa pankkiasioita Härmässä ja pesemässä pyörän Ekolassa. Nurmikko ja ojanvarret olivat Sirkan hoidon jälkeen niin hyvässä kunnossa, ettei niille tarvinnut tehdä mitään, joten ajelin Lappajärvelle, ajoin Nissin läpi, mutten nähnyt markkinoilla tuttuja. Myöhemmin kyllä sain kuulla, että tutut olivat kyllä nähneet minut. Sitten Tuohisaloon saunomaan (siitäkin oli kuulemma tullut mainintaa joillekkin jälkeenpäin, ei minulle kukaan valittanut saunomisesta:D )

Sunnuntaina ajelin Oriveden ja Kangasala/Pälkäneen kautta kotiin.

15.7.2017 Trimmeröintiä Ekolassa

Uncategorized Send feedback »

Stigan siimaleikkuri lopetti toimintansa alkukesästä ja tytöt hakivat Rautiasta uuden McCulloghin tilalle. Uusi kone ei pysäyttänyt leikkuupäätä tyhjäkäynnillä eikä oikein ottanut kierroksia. Kävin jo juhannuksen aikana kokeilemassa konetta ja nyt Motonetista hankkimani säätötyökalun avulla menin säätämään koneen mahtavaan leikkuukuntoon. 

Minulle selvisi, että leikkuupään ei odoteta pysähtyvän laisinkaan kuten vanhassa vaan tässä mallissa ei ole ns. vapaakytkintä eli leikkuupää pyörii aina. Mutta tyhjäkäynti on nyt sopiva eli laite ei sammu turhaan ja lähtee kohtuu hyvin käyntiin. Trimmeröin, Anssin avustuksella, ojan varret ja vähän puskien alustoja sekä vaihdoin uuden siiman leikkuupäähän, jotta tytöillä on millä tirimmata.

Lähdin siis aamulla noin seitsemältä, kävin Hyvinkään ABCllä aamiaiselle ja sitten suoraan Seinäjoen kautta Ekolaan, jossa olin noin puoli kahdeltatoista.

Trimmauksen jälkeen noin neljältä noin lähdin kotiin ja ajelin Kurun kautta.

9.6.2017 Pohjanmaalla pilke hommissa

Uncategorized Send feedback »

Perjantaina menin ja sunnuntaina tulin. En jaksa enää näin heinäkuussa muistaa reittejä :-))

Eeekäku nythän mä muistan; menomatkalla hiukkasen satoi ja oli vähän satanan kylmä, mutta perillä Tuohisalossa oli Vesan lämmittämä sauna valmiina, Jaloviinapaukku tarjoltiin heti pyörän pysäytettyäni ja olutta oli tarjolla sekä kylmänä, että lämpimänä :-)

Seuraavan aamuna, ennen kukonlaulua, Don Eno ajoi pihaan Valmetilla ja klapikoneella. Eli taidettin tehdä klapeja aiemmin tuoduista pölökyistä. Muusta loppupäivän tapahtumista ei  ole soveliasta kertoa edes tällä foorumilla.

Sunnuntaina ajelin kotiin Teiskon ja Pälkäneen kautta.

 

5.7.2017 Ilta-ajelulla Klaukkalassa

Uncategorized Send feedback »

Etuteleskeoopin stefa alkoi vuotamaan melko voimakkaasti jo ennen juhannusta ja Monitoimirenkaassa vaihtajia kysellessäni yhdeksi vaihtoehdoksi sanottiin Mp Motors Valkjärvellä. Kävin sitten ajelemassa sielläpäin, mutta onneksi niin myöhään illalla, etten vielä käynyt liikkeessä asti, mutta nyt tiedän missä liike sijaitsee. Ajelin siis Perttulaan, Selkin kautta Otalammelle, Lepsämä, Perttula uudelleen, Valkjärvi, Klaukkala ja sitten kotiin.

22.6.2017 Juhannus Tuohisalossa

Uncategorized Send feedback »

Torstai-iltana lähdin ajelemaan kohti Tuohisaloa vasta kuuden jälkeen, jotta hätäisimmät olivat ehtineet jo mennä pois edestä. Ihan olikin rauhallista ajella, 3 h 50 min Sorvankaaresta Tuohisaloon (kerran piti laittaa jalat maahan tapeilta Hyvinkäällä, kun jouduin pysähtymään liikenneympyrään hidastelevan auton takia :-) Nopeus pysyi miltei kokomatkan miltei sakottomissa nopeuksissa :-) Menin suorinta tietä Kurun kautta.

Perjantain käväisin Härmässä testaamassa tyttöjen ostaman uuden ruohotrimmerin. On käytävä ostamassa erikoistyökalu, jotta saan säädettyä tyhjäkäynnin kohdalleen ettei terä pyöri turhaan. Muuten on hyvä peli.

Kotiin päin lähdin jo lauantai-iltana, koska säätiedotukset lupailivat sunnuntaille melko kosteaa keliä. Lauantaina ajellessa satoi kyllä pariin otteeseen, mutta sen verran vähän, ettei tarvinnut edes sadepukua vetää päälleen. Ajelin Virtojen, Teiskon ja Pälkäneen kautta kotiin.

21.6.2017 Valmisteluja Juhannusta varten

Uncategorized Send feedback »

Kävin hakemassa Motonetistä sähköasennustarvikkeita juhannuksena tapahtuvaa vesipumpun asennusta Tuohisalon saunavesiä varten. Menin Hyvinkäälle 130-tietä, mutta takaisin kurvailin Kytäjän ja Herusen kautta.

15.6.2017 Renkaan vaihto Monitoimirenkaassa

Uncategorized Send feedback »

Kävin vaihdattamassa eturenkaan Nurmijärven Monitoimirenkaassa. Alle laitettiin Mezler Roadtec Z8 110/80 * 18. Pientä kikkailua piti harrastaa, koska pääsin viemään pyörän sen verran myöhään iltapäivällä, ettei rengasta ehditty vaihtamaan samana päivänä. Eli vein Hondan sinne torstai-iltana ja kävelin kotiin, rengas tuli vaihdettua perjantaina, menin autolla sinne töistä suoraan ja tulin Hondalla kotiin. Sitten ajoin polkupyörällä hakemaan auton ja tulin pyörä vetokoukussa kotiin. Eli vetokoukun asennus autoon oli todella kannattava sijoitus.

7.6.2017 Melkein Haltialan kartanon keskiviikkokokoontumisessa

Uncategorized Send feedback »

Tarkoituksena oli mennä käymään Haltialan kartanolla syömässä kuuma makkara ja ryyppäämässä munkkikahvit, mutta ajeltuani Raalan ja Tuusulan kautta Tammistoon, kurvasinkin Veromieheen ja jatkoin siitä kohti Kirkkonummea KehäIII:sta pitkin. Takaisinpäin ajelin 51-tietä aina KehäI:lle asti ja sitten Hämeenlinnanväylää kotiin.

4.6.2017 Sulkapalloa Itiksessä

Uncategorized Send feedback »

Osallistuin sulkapalloturnaukseen Itäkeskuksen Smash-tennishallilla. Menin Palojoen kautta Tuusulaan ja Tuusulanväylää KehäI:lle. Takaisin kotiin ajelin Korson ja Sipoon kautta, kävin katsomassa parin asunnon sijainnin samalla reissulla.

21.5.2017 Sunnuntaiajelulla

Uncategorized Send feedback »

Tein pienen lenkin sunnuntain ratoksi; Nukari, Jokela, Nuppulinna, Jäniksenlinna, Tuusula ja Palojoen kautta kotiin.

14.5.2017 Äitienpäiväajelulla

Uncategorized Send feedback »

Kuten aikaisempinakin vuosina (ainakin joskus) kävin viemässä Äidille kukan äitienpäivänä. Lähdin aamulla ajelelmaan suorinta tietä, poikkesin Seinäjoella hakemassa Törnävän Kukan kauneimman kukan, ja sain palkkioksi hyvät kahvit. Kovin kauaa en Ekolassa viettänyt vaan lähdin paluumatkalle, ajelin muistaakseni (kirjoitan tätä heinäkuussa :-) Alavuden kautta Virroille, Orivesi, Kangasala, Pälkäne, Hämeenlinna ja Nurmijärvi.

Contact / Help. ©2017 by admin. Content Mangement System.
Design & icons by N.Design Studio. Skin by Tender Feelings / Evo Factory.