10.05.2014 Äitienpäiväkukkanen Äidille

Uncategorized Send feedback »

Sunnuntaina on äitienpäivä, mutta kun viikolla katselin viikonlopun säätietoja näytti siltä, että Pohjanmaanreissu jää tekemättä. Lauantaiaamuna säätila näytti kuitenkin senverran hyvältä, että lähdin ajelemaan sillä periaatteella että voin kääntyä takaisin mistä tahansa.

Ajelin Tuusulan kautta Hyvinkäälle ja Riihimäelle vanhaa 3-tietä, mutta sitten moottoritietä Tampereelle. Hämeenlinnan paikkeilla olin jo kääntymässä takaisin, mutta Trella keli oli miltei kesäinen, joten jatkoin kohti Pohjanmaata. Juusoportissa kävin syömässä perinteisen Pohjanmaanmatkan juustopalasen kahvin kanssa ja ostin Äidille myös palan leipäjuustoa, sillä vaikka hiukkasen sateli ja oli melkoisen viileää olin jo päättänyt ajaa Ekolaan asti.

Seinäjoelta vielä hain ruukkukukkasen ja niin päästelin Härmään asti. Annoin kukkasen, juuston, join juustokahvit, pesin pyörän ja lähdin ajelemaan takaisin. Pähkäilin nimittäin pienessä päässäni, että jos sää pysyy samanlaisena, niin paluun jättäminen sunnuntaille olisi virhe, koska nyt olin jo valmiiksi hiukkasen kylmissäni ei haittaisi hiukan kärsiä lisää :D

Paluumatkalla ei satanut vettä ja keli lämpeni niin ettei kotiin päästyäni ollut minkäänlaista ongelmaa oikoa jäseniä, mutta kyllä sauna ja pari ryyppiä jaloviinaa kuitenkin paransi olotilaa siitäkin :p

Paluureitti oli suora, Kurun kautta ja moottoritietä.

27.4.2014 Varsinaissuomessa ja akku loppui

Uncategorized Send feedback »

Lähdin käymään Salossa; KehäIII ja 1-tietä Porin tien liittymään asti, sitten palan matkaa 11o-tietä, sitten kohti Someroa, vähän ennen sitä kohti Rekijokea, Inkere ja Salo. Kävin keskustassa tankkamassa, sitten kohti Hajalaa. Juho ei ollutkaan kotona, niinpä jatkoin miltei samoin tein kohti Neste Paimiota. En syönytkään, join vain kahvit ja aioin jatkaa matkaa, mutta eipä pyörä startannutkaan:!::?:

Ja sen ainoan kerran kun Lethermann ei ollut mukana, sitä olisi tarvittu, koska sivukatteessa on yksi ristipäinen ruuvi, joka on saatava irti, jotta pääsee tarkistamaan akun kaapeleiden kiinnityksen. Kahviensa jälkeisiä tupakoita ulos tulleet kanssamotoristit auttoivat tässä asiassa. Eli toinen heistä kävi kahviomyyjättäriltä lainaamassa ristipäämeisselin ja toinen jutteli muuten vain mukavia. Ei ollut kaapeloinnissa vikaa, akku vain tuli tiensä päähän. Katteet kiinni ja edellä mainitut kanssamotoristit auttoivat työntämään pyörän käyntiin, kiitoksia vain vielä kerran. Ajelin sieltä sitten pysähtymättä nopeinta tietä Korsoon, jossa tehty käynnistyskokeilu varmisti akun olevan todellakin loppu.

Kävin hakemassa seuraavana arkipäivänä Motonetistä Boschin akun YTX14-BS 12Ah, hintaan 75,90 e. Hiiros toi töihin akkulaturin, jolla hapotuksen jälkeen vielä latasin uuden akun.

3.5.2014 räntäsateen lomassa kävin vaihtamassa akun pyörään ja se verran kokeilin, että hienosti lähti uudella akulla käyntiin.

26.4.2014 Lauantaiajelulla Hämeessä

Uncategorized Send feedback »

Hyrylä, Järvenpää, Jokela, Ridasjärvi, Kuru, Hikiä, Hausjärvi, Turenki. Sitten takaisin päin aluksi vanhaa Hämeenlinnanväylää eli 130 - tietä Tervakoskelle asti, sitten taas pienemmälle tielle; Vähikkälä, Launoinen, Loppi, Läyliäinen, Vihtijärvi, Röykkä, Perttula, Klaukkala, Keimola, Kivistö, Myllykylä, Ruotsinkylä ja kotona.

24.4.2014 Torstaiajelulla

Uncategorized Send feedback »

Pieni lenkki; Hyrylä, Järvenpää, Jäniksenlinna, Raala, Rusutjärvi, Hyrylä, Ruotsinkylä ja kotiin.

19.4.2014 Pääsiäisajeluita

Uncategorized Send feedback »

Pääsiaislauantaina kirkonkyläkierroksella aloitettu ajelu jatkui Kauhavan kautta Lappajärvelle. Pistäydyin Tyynelässä kahvilla, sitten Evijärvi, Småbönders, Veteli, Kaustinen, Seljes, Alaveteri, Kruunubyy, Kokkola jossa ei ollutkaan perinteistä Mp-näyttelyä!? Seitsemän Sillan Tietä Pietarsaareen, Nyykauppiin ja mutkaisempaa puolta Jepualle ja sitten valtatietä kotiin.

Sunnuntaina lähdin ajelemaan kohti Vantaata; Seinäjoki, Ilmajoki, Panttila, Kurikka, Kauhajoki, Isojoki, Honkajoki, Kankaanpää, Lavia, Kiikoinen, Kiikka, Huittinen, Humppila, Forssa, josta ajattelin lähteä ajelemaan Someron kautta eli vähän pienempiä teitä, mutta sitten muistui mieleeni, ettei minulla ole kämpän avaimia mukana, koska en muistanut niitä irroittaa autonavaimista aamulla niitä Sirkalle luovuttaessani. Soitin Sirkalle, että missä ovat tulossa minun toisella Hondallani, niin Touranhan vaihtui siistiin Civiciin juuri ennen pääsiäistä. He olivat piakkoin Hyvinkäällä, joten pyysin heitä odottamaan Korsossa, ehtisin sinne pian heidän jälkeensä. Näin myös kävi sillä ajelin 2 - ja 1-teitä KehäIII: lle eli nopeinta reittiä.

Parkeerasin Hondan kuusen alle ja vaatteita vähennettyäni kävin viemässä autontuojat Myllypuroon, jonka jälkeen parkeerasin toisenkin Hondan kuusen katveeseen.

Pääsiäismaanantaina hyvät kelit jatkuivat niinpä kävin pienellä ajelulla itäisellä Uudellamaalla; Nikkilä, Pornainen, Monninkylä, Porvoo, Box, Nikkilä ja Korso.

05.04.2014 Kevään ensimmäinen Honda-ajelu

Uncategorized Send feedback »

Auton talvirenkaiden vaihtoviikonlopusta oli alunperin tarkoitus palata Hondalla Vantaalle, mutta sunnuntain sää- ja lämpötilaennusteet lupasivat sen verran viileää ja muutenkin huonoa keliä, että käväsin lauantaina pienellä lenkillä ja jätin sitten Hondan odottelemaan pääsiäistä.

Lenkki kulki kirkonkylän, Yliviitalan ja Ylihärmän keskustan kautta Kaurajärveen, Lehmijoelle sitten Isokyrö, Ylistaro, Viemerö, Hellamaa, Ylihärmä ja sitten valtatietä Ekolaan ja pyörä talliin.

Anssia olisi menottanut Dnepr-ajelulle, mutta minulle riitti kahden auton renkaiden vaihto ja Honda-ajelu ja jätin Dneprinkin odottamaan parempia aikoja.

25.01.2014 Tulevan ajokauden valmistelua

Uncategorized Send feedback »

Viime viikot on ollut kovia pakkasia, mutta onneksi viikonlopuksi lauhtui, Ekolassa lauantaina vain -4 C (Vantaalla oli eilen -20 C). Niinpä Anssin avustuksella työnsin Hondan väljemmille vesille ja vaihdoin siihen öljyt sekä suodattimen. Sen verran jäykkä Honda oli, ettei se jaksanut lähteä käyntiin ilman parin tunnin latausta, vaikka lämpöpuhallin lämmitti tallia ja konetta vaihtotyön ajan.
Lataamisen aikana ehdin käydä ajelemassa kylällä (Tuuranilla) katselemassa että mitä uutta oli näkyvissä. PowerParkin sisääntuloristeykseen nouseva rakennus oli jo ulospäin melko valmiin näköinen, mutta Rautian rakennustyömaalla oltiin vasta maanmöyrintävaiheessa. Muuten kylä näytti normaalin hiljaiselta.
Myös uuden nagivaattoorin (Svetlana) teline ja virransyöttö tuli asennettua siinä akun latautumista odotellessa.
Kaisanhan lähetin joulun jälkeen huollettavaksi Garminille, koska kosketusnäyttö ei enää toiminut kunnolla. Pari päivää lähettämisen jälkeen sain ensin spostiviestin: "Laitteenne huolto on alkanut" ja parin tunnin päästä uuden viestin; "Laitteenne on huollettu". Eli en saanut hinta-arviota ja/tai vikakuvausta kuten olin kuvitellut. Muutaman päivän päästä tuli paketti-ilmoitus Postista ja ajattelin Kaisan palaavan luokseni, mutta yllätys oli suuri, kun paketista kuoriutui Svetlana!

Svetu on Garmin Zumo 660 LM (Kaisahan oli Zumo 550), latailin Svetuun (ilmaiset) kartat, sekä hankittuani isomman muistikortin, myös muutaman gigan musiikkia. Autossa olen testaillut Svetua ja hyvin se on toiminut, käynnistyy nopeasti ja piirtää tarkasti. Nopeuslukema karttanäytössä on huomattavasti pienemmällä fontilla kuin Kaisassa, eikä autokäytössä meinaa näkyä, mutta pyörässä laite tulee sen verran lähemmäksi, ettei varmaankaan tuota vaikeuksia. Pari kuukautta vielä pitää odottaa, jotta pääsee tien päälle testaamaan.

Sitten akun latauduttua Honda lähti mukisematta käyntiin ja käytin sen normaalilämpöön, tarkistin öljyn määrän ja koska vuotoja ei näkynyt, kiinnittelin katteet ja työnsin sen odottamaan kevättä peitteen alle.

Hondan huollon päätyttyä ja kulkuväylän vapauduttua peruuttelin myös HotWingin tallista ja kävin vähän luisuttelemassa Ylisenmäentiellä :D Anssi oli jo poistunut paikalta ja vinkeä tuuli vei halut tehdä pidempää lenkkiä, niinpä ajoin senkin takaisin talliin odottamaan vähän lämpimänpiä kelejä.

31.08.2013 Ajokauden loppu

Uncategorized Send feedback »

Sinne jäi Honda Ekolaan talvehtimaan eli kun kesälomani loppui en enää kuvitellut hyvien ajokelien jatkuvan kovin pitkään, niinpä jätin Hondan Härmään odottamaan kevättä.
Nyt kuitenkin tätä kirjoitellessani 3.11.2013 voi todeta olleeni väärässä ajokelien jatkumisesta. Vain muutamia yöpakkasia on ollut ja kerran on tullut vähän räntää eli kyllä sitä olisi voinut muutama sata kilometriä kertyä vielä syys - ja lokakuussakin.
Mutta säilytys tuossa puun alla ei näin syyssateissa tuntunut kivalta ja vaikka Sirkan autopaikalle olisi Hondan saanutkin viedä, niin menköön tämä syksy nyt näin ja keväällä taas jatketaan.
No, öljyt pitää vielä vaihtaa kunhan menen seuraavan kerran Härmään, kilometrejä kun kertyi sen verran vähän, että ei tarvinnut ajokauden aikana vaihtaa öljyjä kertaakaan!!

22.8.2013 Ajelulla Hondalla

Uncategorized Send feedback »

Käväisin pienellä ajelulla Hondalla, ihan vain muistin virkistykseksi että vieläkö pysyn pystyssä moottoripyörällä, jossa on vain kaksi pyörää :) Ensin kirkolle, Yliviitalan kautta Ylihärmään, Keskikunnan ja Untamalan kautta Ylistaroon. Sitten jokivartta pitkin Isokyröön ja Lehmijoen sekä Kaurajärven kautta Komossaan, Oravainen, Jepua ja Ekola.

03.08.2013 Lomailu mopoilua

Uncategorized Send feedback »

Lauantaina, toivuttuani lomanaloitussaunomisen jälkihikoilusta lähdin ajelemaan kohti Jyväskylää ja Nesterallia. Eli Heli joutui lähettämään Annan kirjat postitse, koska ei kyennyt enää odottamaan minua kauempaa vaan joutui lähtemään omille teilleen ennenkuin olisin selvitynyt hakemaan mainittua kirjalähetystä.

Ajelin Lahden kautta aina Hartolaan asti 4-tietä, siitä jatkoin Sysmään ja Luhangantietä Korpilahdelle, josta 9-tietä Jyväskylään. Tein kaupungilla kierroksen, ajoin Lutakon ohi ja jatkoin sitten kohti pohjoista. Korpilahden Nesteellä näin yhden keskeyttäneen korjauksen alla olevan ralliauton ja Lutakon liikennevaloristeyksessä tuli vastaan kaksi vielä ilmeisesti jatkavaa ralliautoa. Eli näin kaiken tarpeellisen Nesterallista.

Jokuhan oli kutsuvieraiden kanssa katsomassa Palsankylän pätkää, paikka oli ollut hyvä, tarjoilu kohtalaista, mutta drinkkilippuja oli jäänyt kasoittain käyttämättä. Eli paikalla oli ollut ilmiselvästi väärät kutsuvieraat. Jos minä, Kaunisto ja Polvi olisimme kuuluneet kutsuttuihin olisi rallikokemus ollut huomattavasti syvällisempi, eikä mitään tarjolla ollutta olisi jäänyt käyttämättä eli mennyt haaskuulle. Toivottavasti näinä taloudellisesti vaikeina aikoina ei enää tulevaisuudessa tehdä noin räikeitä virheitä vaan kutsutaan paikalle kerralla oikeat vieraat, jotka osaavat käyttää tarjoilua hyväkseen niinkuin kuuluu ja tarkoitettu.

Ajelin siis Saari-, Kyy- ja Alajärven kautta Lappajärvelle, Hesellä nautitun lomanaloitushampurilaisen jälkeen Tuohisaloon, jossa Polvet jo viettivät lomaansa. Myös Sirkka oli paikalla, hänhän ajoi perjantaina Tuuranin Korsosta Härmään.
Seuraavalla viikolla ajelin vielä Hondalla Härmään, mutta sitten se saikin levätä pari viikkoa portissa, sillä ajelut tuli suoritettua Dneprillä (no, pari polkupyörälenkkiäkin tuli tehtyä ja hiukkasen ajeltua Tuuranillakin), mutta Dnepriin mittariin kertyi reilusti yli 1000 km loman aikana.

26.07.2013 Tuohisalossa saunomassa

Uncategorized Send feedback »

Töistä tultuani siivoilin ja pesin pyykkiä, joten lähdin ajelemaan vasta kuuden maissa, joten Tuohisalossa olin vasta kymmeneltä, mutta hyvin ehdin vielä saunan lämmittää.
Lauantaina kävin sitten polttamassa nahkani edestä ja takaa järvellä soutuveneen avustuksella ennen saunomista.
Sunnuntaina en enää saunonut vaan lähdin hyvissä ajoin (noin puoli kymmenenltä) eli ehdin hyvissä ajoin kotiin ennen formuloiden lähtöä.
Menin Kurun kautta ja tulin Oriveden/Kangasalan kautta.

20.7.2013 Porkkalanniemellä

Uncategorized Send feedback »

Ajelin ensin Ruotsinkylän ja kentän ohi Tuupakkaan, Tammisto, Vantaankoski, KehäIII:sta Kauklahteen, pikkutietä Masalaan ja Porkkalanniemeen. Takaisin kotiin ajelin ensin länsiväylää KehäI:lle asti, Munkkiniemi, Pasila ja sitten Tuusulanväylää kotiin.

17.7.2013 Pyörällä töissä

Uncategorized Send feedback »

Tuurani oli huollossa, joten kävin töissä Hondalla. Kuin myös 23 ja 24.7

12.7.2013 Pohjanmaalla

Uncategorized Send feedback »

Perjantaina lähdin suoraan töistä kohti Härmää, suorinta tietä eli 3-tietä Jalasjärvelle ja sitten 19-tietä Härmään.
Perille päästyäni pesin pyörän ja aloin sitten selvittämään leikkaamattoman ruohonleikkurin leikkaamattomuuden syytä. Terän pyörityskytkimestä sitten löytyi loppuunkulunut ja katkennut kytkinlevy.
Lauantaina ohjelmaan sitten kuuluikin kytkimen metsästystä. Ei ollut Voltin Kone ja Pyöräliike auki, eihän polkupyörien sekä pihanhuoltolaitteiden myyntiin ja huoltoon keskittyneen liikkeen kannata pitää oviaan auki kesälauantaisin. Talvilauantaisin on varmaan paljon enemmän potentiaalisia asiakkaita liikkeellä :roll:
Kiertelin sitten muutaman muun liikkeen, jotka kaikki myivät ei oota Stigan varaosille. Kunnes viimein sain vihjeen mennä K-maatalous Risto Kangas Oy:lle Kauhavalle. Sieltä olisi saanut varaosan tilattua seuraavaksi viikonlopuksi asennettavaksi, mutta ollessani jo lähdössä pois, kysyin minkälaisia koneita Jarmolla olisi myynnissä ja mikä mahtaisi olla vaihtohinta.
Siitä ei sitten mennytkään enää kauaa, kun lähdin kotiin odottelemaan, että Jarmo tuo uuden leikkurin pihaan ja vie mennessään risan pois :D
Voltin pyöräliike ei päässyt lähellekään tuollaisia hintoja syksyllä kun sain heiltä vastaavan vaihtotarjouksen.
Nyt on sellainen leikkuri, että siskotkin saavat sen käyntiin ilman naapureiden apua :)
Leikkurin koeajettuani lähdin Tuohisaloon saunomaan ja sielä sitten sunnuntaina Kuortaneen, Virtojen, Oriveden, Kangasalan ja Hämeenlinnan kautta kotiin.

07.07.2013 Sunnuntaiajelulla

Uncategorized Send feedback »

Harjoittelin ensin työmatkaa eli ajoin vanhaa Tuusulantietä Veromieheen, sitten kentän reunaa Seutulaan, Kivistö, Keimola, Klaukkala, Lepsämä, Selki, Siippoo, Lahnus, Röylä, Bodom ja sitten KehäIII:sta ja Tuusulanväylää kotiin.

05.07.2013 Perjantaiajelulla Mäntsälän suunnalla

Uncategorized Send feedback »

Hyrylä, Järvenpää, Purola, jossa kuvasin Juholle yhden ARA:n (vähän kaukaa, mutta kyllä siitä laitteen tunnistaa), Kellokoski, Kaukas, Ridasjärvi, Hikiä, Oitti, Sulkava, Sälinkää ja Mäntsälä.
Mäntsälästä Vanhaa Lahdentietä Järvenpäähän ja sitten loppumatka moottoritietä. Mukavia teitä ja noilla korkeuksilla alkoi olla jo paikoittanin muutakin kuin 50/60 km/h-rajoitusta.

24.06.2013 Pieni maanantaiajelu

Uncategorized Send feedback »

Juhannuksen jälkeisenä maanantai-iltana ei ollut intoa lähteä polkupyörälenkille, niinpä lähdin mopolenkille.
Kerava, Järvenpää, Jokela, Nukari, Nurmijärvi, Siippoo, Palojoki, Seutula, Metsäkylä, Ruotsinkylä, Maantiekylä ja Korso.

14.6.2013 Heinätöihin Härmään

Uncategorized Send feedback »

Pohjamaalta tulleiden tietojen mukaan Ekolan kyläseuran pihatarkastusosasto oli paheksunut äidin pitkäksi kasvanutta nurmikkoa. Ja kyllähän se pitkä olikin.

Perjantain ajelin 3-tietä Ylöjärvelle asti, vein vähän tavaroita Kaunistoon ja jatkoin samoin tein matkaa Kurun kautta Alauvdelle ja Lapuan kautta Härmään.
Lauantain aloin heinähomman trimmaamalla ojan varret, rakennusten vierustat, puiden sekä pensaiden juuret sitten vielä tien takaa muutaman neliön. Tämän jälkeen vasta pääsi leikkaamaan varsinaisesti ruohoa.
Anssi pyöri pihassa koko päivän, autteli siirtelemällä pihakalusteita leikkurin edestä ja kommentoi aina kun jotain kuulin :p
Maijakin kävi kaksi kertaa kirkolta hakemassa kuulosuojaimiin paristoja (joita en lopuksi sitten edes käyttänyt), ennenkuin lähti vartiomaan kirkkoa.

Seitsemän tuntia meni koko hommassa, varsinkin pelto-osuus teetti töitä, koska kesän aikaisemmat leikkaajat olivat jättäneet yli puolet pellosta leikkamaata. Nythän se oli mukava leikata, ruoho oli noin 30 cm pitkää ja märkää (vettä satoi noin puolet ajasta), pahimman nurkan kun ajoi seitsemään kertaa ristiin, niin siitäkin tuli ajeltu.

Olin jo päivällä sanonut Anssille, ettei tänään menna Dnepriajelulle, vaan lähden heti heinähommat tehtyäni Tuohisaloon saunomaan. Ja niin teinkin. Ilta oli poutainen, sen verran tuuli järveltä, ettei ollut edes hyttysiä, sauna oli lämmin ja muutama olutkin maistui illan mittaan.
Saunakutsu Donille ja Donnalle lähti sen verran myöhään, että Don kertoi heidän olleen jo nukkumassa. Hekin olivat viettäneet työleiriviikonloppua metsätöiden, ruohonleikkuun ja peltohommien parissa :D
Sunnuntaina ajelin Menkijärven kautta Kuortaneelle, Alavus, Virrat, Ruovesi, Orivesi, Kangasala, Pälkänen, Hämeenlinna, josta vanhaatietä Nurmijärvelle ja Nukarin sekä Tuusulan kautta kotiin.

31.05.2013 Pyörällä töihin päivä

Uncategorized Send feedback »

Koska oli pyörällä töihin päivä, minäkin tein teeman mukaan. Illalla kotio lähtiessäni vielä pesaisin Hondan siellä, jotta Korson pikkulinnuilla olisi puhdas pyörä mihin paskoa.
Pesun jälkeen ajelin suoraan kotiin, poikkesin vain Talman ja Nikkilän lisäksi, Paippisessa, Jokelanseudussa, Nummisessa ja Halkiassa.

28.5.2013 Honda Myllypurosta Korsoon

Uncategorized Send feedback »

Päätin lopettaa pyörän Myllypurossa parkeeraamisen, sillä katsastin tuosta Pyytien puunalusparkista sopivan kolon Hondalle. Oikeastaan minä olin hakemassa pyörää jo edellisenä päivän, mutta saatuani silloin auton parkkiin Mamsellinmyllynkadun varteen totesin pyörän avaimien olevan ajopuvun housujen taskussa, jotka taas sijaitsivat Korsossa.

Nyt avaimet olivat varmasti mukana, joten pääsin lähtemään ilman ylimääräisiä toimia. Itäkeskuksesta ajelin Söderkullaan, Nikkilään ja sitten Talman kautta kotiin.
Auton käväsin hakemassa polkupyöritse, sekään reissu ei mennyt aivan kuin Strömsössä, mutta selvisin kyllä vain muutaman kilometrin ylimääräisellä polkemisella.

Contact / Help. ©2024 by admin. Content Mangement System.
Design & icons by N.Design Studio. Skin by Tender Feelings / Evo Factory.