« 2.5.2016 Pohjanmaalta Nurmijärvelle | 28.4.2016 Hondan käynnistys ja ensiajelut » |
Tulin Vapun viettoon jo torstaina Vesan vauhdikkaassa kyydissä, olimme Ekolassa jo ennen viittä, niinpä ehdin käynnistelemään Hondan jo samana iltana. Käynnistyksen jälkeen oli vielä poutainen sää, niinpä kävin tekemässä pienen lenkin Kauhavalla, mennessä ajelin valtatietä takaisin tulin Porontietä ja Yliviitalan kautta. Sade alkoi noin kolme minuttia pyörän talliin parkeeramisen jälkeen :-)
Perjantaina kävin sitten vähän pidemmällä ajelulla; Kankaankylän kautta Liipantönkälle, Lapua, Nurmo, Ylistaro, Isokyrö, Lehmäjoki, Kaurajärvi, Komossa, Oravainen, Jepua ja Köykkärin puolta kirkolle, josta kaupan kautta Ekolaan.
Ekolaan päästyäni odottelin Anssia tulevaksi, jotta pääsisimme viimeinkin Dnepri ajelulle, mutta poikaa ei näkynyt joten lähdin käymään yksikseni kirkolla. Kerholla oli Pan-kuskien kokoontumisajot (minä, toinen kaveri joka oli käymässä sekä kolmas kaveri, kuka oli ensikäynnistämässä tälle keväälle omaa Paniaan). Takaisin Ekolaan päästyäni Anssikin ilmestyi paikalle, mutta ehdin jo sulkea kulkuvälineet talliin, niinpä sovimme ajelun suoritettavaksi vappuaattoaamuna. Näin sitten tapahtuikin; ensin Ylisenmäentietä koululle, kylän läpi, Sahalle ja sitten takaisin Ylisenmäelle.