« 03.06.2011 Perjantaiajelulla | 20.05.2011 Pohjanmaalle » |
Eipä tullut viikolla paljon mopoiltua, mutta eipä tullut vastaavasti pyöräiltyäkään
Vaikka lauantaiaamu näytti sateiselta ja kylmältä, kävin ensin tankkaamassa pyörän ja tulin sitten takaisin nauttimaan unohtuneet aamulääkkeet ja vedin sitten samalla sadehaalarin ajopuvun päälle.
Sadepuvun pukeminen olikin ihan kannattava homma sillä koko reissulla ei satanut pisaraakaan vettä, tie oli kyllä paikka paikoin märkä, mutta minun kohdalle ei sadekuuroja sattunut.
Ajelin moottoritietä Lohjalle ja siitä Hankotietä Hyvinkäälle, Mäntsälä ja Lahti, keskustassa liityin lupaavan näköisen mopoletkan hännille ja ajattelin heidän olevan menossa Jokimaalle jonne Hymyilevät kerääntyivät. Mutta paksat, ne oli jotain tuusulalaisia ja menivät moottoripyörämuseolle. Sinne päästyämme oli jo liian myöhäistä alkaa suunnistaa enää Jokimaalle, joten otin suunnaksi paraatin päätepisteen eli Lahden sataman ja sainkin pyörän parkkiin ensimmäisten joukossa eli sain kävellä noin kilometrin takaisin satamaan
Söin lihapiirakan ja päälle munkkikahvit, katsoin kun paraatiin osallistuneet saapuivat paikalle, koetin bongata Härmäläisiä, mutta huonolla menestyksellä, otin muutaman valokuvan ja lähdin kävelemään takaisin pyörälle.
Ajelin sitten Vääksyyn, Lammelle, Hämeenlinnaan ja kohti Forssaa, kunnes käännyin Härkätielle, jota pitkin ajoin Somerolle ja sitten Rekijoen kautta Inkereeseen ja Saloon.