« 24.07.2011 Jälleen takaisin Pohjanmaalle | 20.07.2011 Öljynvaihtoa ja mopoilua » |
Aamuyöstä noin puoli viiden aikoihin heräsin vessakäynnille, silloin totesin ulkona satavan vettä melkoisesti. Siinä sitten aamun läpi välillä unessa käyden ukkonen välissä jyrisi ja salamoi välillä voimakkaasti ja välillä todella voimakkaasti. Kymmeneltä nousin ylös ja pitkänkaavan mukaisen aamupalan nautittuani ja plokin päivityksenkin jälkeen näytti ettei keli parane yhtään ja alkoi tuntumaan jo siltä, että jätän lähdön Nurmijärvelle seuraavaan päivään.
Puoli kahdeltatoista huomasin, sillä hetkellä ei sada laisinkaan, mutta etelästä näytti tulevan mustaa pilveä ihan taivaan täydeltä eikä jyrinä ja salamointi juurikaan tauonnut. Ukkostutkasivuilta olin nähnyt että ukkosmyrsky on juuri Salon päällä ja idän suunnalla näyttäisi olevan poutaa. Niinpä tempaisin ajopuvun päälle, muistin jopa ottaa roskapussin muiden laukkujen mukaan. Kun pääsin pyörälle ja olin lähtövalmis alkoi satamaan, melkoista sadetta se oli mutta alkoi heti vähenemään kun pääsin 110-tielle ja Muurlan Lasitehtaan paikkeilla oli kuiva tie ja aurinko miltei paistoi Taaksepäin katsottuna Salon päällä oli mustat pilvet aivankuin jossain synkässä elokuvassa
Keli oli mitä kesäisin kun ajelin Suomusjärven kautta Nummelle, Pusulaan, Kaukela, Vihti, Olkkala, Läyliäinen, Kytäjä, Hyvinkää ja moottoritietä Nurmijärvelle viikonlopun viettoon.
Koska Nico oli tulossa ensimmäiselle kotilomalle vasta perjantai-iltana myöhään oli minulla hyvää aikaa perjantaina päivällä ajella oikein mopolla pitkin Uuttamaata. Aivan tuli Thaimaa mieleen, sillä päivä oli miltei yhtä kuuma kuin siellä ja sain puikkelehtia muun liikenteen seassa miltei nakuna
Kävin ensin Aurinkorinteen kautta Rajamäellä, sitten Sääksi, Kiljava, Nurmijärvi, Nupuri, Jänislinna, Hyrylä, Sula, Hyrylä, Palojoki, Myllykoski, Nurmijärvi, Männistö, Klaukkala ja sieltä Kirkko-ja Järventaustietä viimein Kaivotielle ja juomaan Vesan viileitä oluita.
Nicolla on mahtava mopo tuollainen lenkki, noin 130 km tuli mittariin, ja tankkiin meni 2,8 l 98:a!