« 18.07.2011 Maanantaiajelulla | 08.07.2011 Pohjanmaalle loman aluksi » |
Hiukkasen aloittelin jo lauantaina, mutta sunnuntaina varsinaisesti testailin HotWingin toimintaa. Ensin ajelutin Sirkkaa ja Anssia sitten selvitin kuinka saan latauksen toimimaan, yksi johdon pätkä piti lisätä, muuten kytkennät olivat oikein. Saatuani latauksen toimimaan kone ei yllättäen lähtenykään käyntiin ja aikani hiottuani laskeuduin polvilleni ja aloin tarkistamaan kärkiä, huomasin puolan kytkentöjen olevan löysällä ja niinpä ne kiristettyäni kone taas käynnistyi.
Sitten taas Sahan lenkki koeajoa ja talliin selvittämään miksi vasen sylinteri puhaltaa pakokaasua jostain. Vasemmasta sylinteristä on kuulunut koko ajan sytkyttävä ääni ja olen olettanut sen kuuluvan pakoputken vuotavasta liitoksesta mutta ilmeni, että vuoto on kannentiivistekuparirenkaassa. Niinpä tempaisin kannen irti ja totesin koneen kasaajan mokanneen asennuksessa sillä kuparirengas oli osaksi kaksinkerroin ja pois paikaltaan. Otin ehjän renkaan vanhasta moottorista ja eikun kansi takaisin paikoilleen.
Hikosin sitten taas polkiessani konetta käyntiin kunnes annoin periksi ja säädin venttiilit kunnolla ja jopas taas lähti käyntiin. Nyt on kaikki muuten hyvin, mutta kierroksia kone ei oikein suosiolla ota ja varsinkin oikea sylinteri paukuttaa putkessa melko lailla. Sytytyksen säätöä ja kondensaattorin vaihtoa ajattelin kokeilla seuraavaksi.