Category: "Uncategorized"

26.5.2013 Pieni keskiUusimaa-ajelu

Uncategorized Send feedback »

Eilisestä Seijan ja Nikon kanssa tehdystä pyöräilylenkistä johtuen ei ollut intoa lähteä polkupyöräilemään, niinpä lähdin tekemään pienen mopolenkin ennen Monacon F1-kisalähetystä.
Myllypuro, Viikki, Pukinmäki, Tuusulanväylää, KehäIII:lle, Tuupakassa Vesa tuli vastaan, Viinikka, Myllykylä, Ruotsinkylä, Hyrylä, Järvenpää ja sitten vanhaa Lahdentietä aina KehäI:lle ja Myllypuroon.
Ehdin sopivasti kotiin katsomaan formuloita. Kimi oli pitkään viidentenä, sitten meni rengas kilpakumppanin törttöilyn takia ja putosi viimeiseksi, mutta hienon loppukirin ansiosta nousi kymmenenneksi ja sai yhden MM-pisteen, jee!

18.5.2013 HMKP2013 Jyväskylässä

Uncategorized Send feedback »

Aamulla varhain Myllypuroon hakemaan pyörää, sitten Lahdentietä Lahteen, josta matka jatkui Asikkalan, Sysmän, Luhangan kautta Jyväskylän Killeriin. Pysähdyin Killerin ulkopuolelle ja kun Juholta ei ollut tullut viestiä määräaikaan mennessä, niin luulin hänen peruneen tulonsa ja ajoin sisään.
Pian kun olin saanut pyörän parkkiin, niin Juho soitti ja tuli sitten muutaman minutin jälkeen paraatimuodostelmaan.
Siinä odotellessa tapaisin härmäläisiäkin, Asko&Satu, HP, Roiha ja Luhtala? eli exPressoja oli oikein kolmin kappalein :D
Aikamme kun jaksoimme odottaa tuli sitten meidänkin vuoro lähteä paraatiajoon, mukavaa reittiä kiersimme Kuokkalaan etelänkautta ja sitten Yliopistonkatua kaupungin läpi Hippokselle.
Siellä oli Trialajoesitystä, tankotanssia ja rokinräimettä. Jäätelöt syötiin ja Juho investoi sadepukuun ja sitten lähdimme ajelemaan kohti EteläPohjanmaata. Juho meni Kurikkaan ja minä Tuohisaloon eli yhtämatkaa ajelimme Väätäiskylään ja minä jatkoin siitä Soiniin päin. Lappajärven Siwasta kävin hakemassa vähän evästä ja sitten Tuohikseen saunan lämmitykseen.
Vesiputkenkin asensin ja heitin järveen, kun en jaksanut sangoilla vesiä kantaa :p
Ilta oli mitä hienoin, auringonlasku upea eikä hyttysistä tietoakaan (vasta su-aamuna aamukahvia juodessa yksi kävi puraisemassa säärestä)
Koetin kysellä ystäviltä, että mikseivät he ole noinkin mahtavana iltana Juhan mökillä saunasta ja mökillä olosta nauttimassa, mutta aika nihkeitä oli vastaukset :p
Sunnuntaiaamuna sitten aamukahvien jälkeen siivosin jollaintavoin jälkeni ja ajelin Ekolaan. Pyörän pesunkin suoritin vaikkakin vain letkupesulla, kun painepesurin pikaliitin oli mystisesti kadonnut talven aikana.
Sitten leikkasin ruohoa, vaihdoin kesken leikkuun teränkannatinraudan ja sen jälkeen totesin leikkurin toimivan hienosti; lähti avaimesta käyntiin, leikkasi hienosti ja kaikki näytti olevan ok. Henkka oli leikannut alkuviikosta loput ruohot ja leikkuri oli taas käynyt hyvin, mutta kun Sirkka oli meinannut leikata voikukkia, niin se oli lähtenyt käyntiin aluksi, mutta sitten oli Maunollakin oli ollut vaikeuksia käynnistämisessä :-/
Ekolasta ajelin Lapua, Virrat, Orivesi, Kangasala, Pälkäne, Hämeenlinnasta vanhaa tietä Kehälle ja sitten Myllypuro.

Youtubessa on timelapse-video reissusta

11.5.2013 Kerttulaan lampunasennukseen

Uncategorized Send feedback »

Lauantaiaamuna kävin hakemassa pyörä Myllypurosta ja ajelin Vanhaa Lahdentietä ja Lahdentietä Kärkölän liittymään ja ajoin nyt sen viimeksi ajamatta jääneen oikotien. Mukava mutka, ja turvallinen. Sillä siellä Kärkölän kirkonkylän paikkeilla oli poliisit kolmen partion voimin pysäyttäneet autoilijan jostain syystä eli poliisit todellakin ovat ihmisten turvana tuolla tiellä.
Sittenhän se on suoraa tietä Pälkäneen ohi Vehmaisiin, joten olin perillä tuota pikaa. Lamppu tuli asennettua, tauluja laitettua seinälle, töiden jälkeen sitten syötiin hyvästi ja saunottiin lujasti :D
Sunnuntaina oli hyvä lähteä sillä aikaa, kun isäntäväki oli äitienpäivälounalla.
Pälkäneeltä Alvettulan kautta Hämeenlinnaan ja sitten vanhaa 3-tietä Riihimäelle sitten Tuusulaan ja Myllypuroon.

05.05.2013 Porvoossa

Uncategorized Send feedback »

Myllypurosta ajelin ensin Korsoon, sitten lähdin itään; Nikkilä, Talma, Vanhaa Lahdentietä Järvenpäähän, palan matkaa kohti Pornaista, Paippinen ja uudelleen kohti Pornaista. Pornaisista Monninkylään, Askola, Pukkila, Myrskylä, Koskenkylä ja Porvoo.
Sitten kohti Myllypuroa ensin palan matkaa 170-tietä ja loppumatka moottoritietä.
Kaikki tiet olivat mukavia ajella, mutta 95 %:sti nopeusrajoitus 50 - 60 km/h, joten mitään kanttailuteitä nuo eivät ole, mutta mukavia kruisailla.

04.05.2013 Toyotaa etsimässä

Uncategorized Send feedback »

Toyota ESpoossa oli automaattivaihteinen Corolla tyrkyllä, niinpä ajattelin käydä varmistamassa liikkeen sijainnin, josko tulisi käytyä vaikkapa koeajolla jokin päivä.
Hain ensi pyörän Myllypurosta, sitten käväisi vielä kotona testailemassa parkkipaikkoja, jonka jälkeen kehäteitä Espooseen. Liike löytyi ja olisi ollut vielä aukikin, mutta jätin koeajon ajopuvussa tekemättä ja jatkoin matkaani.
Päädyin KehäIII:lle, ajelin Kulloonmäkeen, Röylä, Lahnus, Klaukkala, Metsäkylä, Palojoki, Hyrylä, Korso, Myllypuro.

28.04.2013 Kerttulassa kattokruunun asennusta valmistelemassa

Uncategorized Send feedback »

Hommasin viikolla palkintunnistimen, jota käyttäen piti löytää Kerttulan olohuoneen katosta jotain kiinteää, johon sen ennen näkemättömän suuren ja mahtavan kattokruunun uskaltaa laittaa roikkumaan. Löytyihän sieltä niskanen, ja likimain sellaiselta paikalta, että uudessa olohuonejärjestyksessä pöydän se alle saa sijoitettua.
Hain pyörän Myllypurosta ja sitten Lahdenväylää Korsoon, Hyrylään, Hyvinkäälle, moottoritietä Hämeenlinnaan, sitten Pälkäneen ja Kangasalan kautta Vehmaisiin.

Vähän ennen Pälkänettä oli maatyöläisiä istuttamassa jo jotain peltoon, kaalta tai jotain sellaista kai.
Kaivannon kahvilalla oli myös säpinää, muutama paloauto oli parkissa ja palomiehiä sukellusvarusteissa, toivottavasti oli kyse vain harjoittelusta.
Kahvilan jälkeisellä suoralla oli Ranella ja Ranen kaverilla myös säpinät käynnissä; Rane oli vetänyt lipat polkupyörällä, mutta onneksi kaverin lisäksi paikalle auttamaan oli pysähtynyt jo yksi autollinen ihmisiä. Rane kavereineen oli muuten palatessani edennyt vain noin kolmesataa metriä tuosta paikasta, mutta polkupyörät olivat jääneet jonnekkin eli matka jatkuu tietysti hitaammin kun joutuu kävelemään :D

Takaisin kotiin ajelin Pälkäneen kautta, josta jatkoin kohti Lahtea aikomuksenani oikaista Kärkölän kautta, mutta Kaisa ei ymmärtänyt tätä vaan houkutti miltei Lahteen asti kääntymään takaisin kohti 3-tietä. Niinpä ajoin sitten Hollolaan asti ja Lahtea viistäen Lahdenväylälle ja suoraan kotiin.
Hiukkasen alkoi loppumatkasta olla viileää :|

21.04.2013 Mopoilua Tuusulan seuduilla

Uncategorized Send feedback »

Kävin testaamassa Sirkalla omalla työkoneellani, että netti toimii. Eli Sirkan pitäisi investoida uuteen läppäriin, Ipadiin tai johonkin, jos ja kun aikoo omalla laitteellaan nettiin mennä. Työläppärihän hällä on, mutta sen käyttö kotona saamani selostuksen mukaan on jotenkin vaikeaa??
Nettihommien jälkeen lähdin pienelle mopolenkille; Viikin kautta kehäI:lle ja sitten kohti Tuusulaa, Ruotsinkylä, Seutula, Palojoki, Tuusula, Korso ja sitten veikin pyörän takaisin Myllypuroon ja ajelin autolla takaisin kotiin.

20.04.2013 Honda-kausi avattu, viimeinkin!

Uncategorized Send feedback »

Taitaa olla myöhäisin varsinainen mopokauden avaus mopoiluhistoriassani, kun vasta 20.4. otin kakkospyörän pois tallista. Ykköspyörällä eli HotWingillähän on ajettu tänä vuonna jo monesti :D
Eli Sirkka lähti mukaani Saloon, ajelimme aamupäivällä siten, että olimme noin klo 12.00 Salossa (Salo Mc:n kerholla oli yleiset pyörien ulospotkijaiset alkaen klo 12) ja niinhän se oli; ovet oli auki Pj ja muutamia kerholaisia oli paikalla.
Minä kiinnitin etulokasuojan AH-tarvikkeesta hankkimillani O-renkailla varustetuilla pulteilla, siirtelin joulukuuset ja sohvat pois tieltä, Pj väisti HD:nsä kanssa ja niin oli Honda ulkona. Ja kun Pan vielä lähti avaimesta käyntiin, kypärä+hanskat löytyivät perälaukusta sekä kaikki muukin tuntui olevan ok.
Jäljellä oli enää kerhotilojen avaimen luovutus Pj:lle, kahvikupillisen nauttiminen ja sitten ulos sonnistautumaan ajopukuun. Hiukkasen housut ja takki kiristi, korvanapit unohtui jne, mutta viimein pääsin matkaan (Sirkan matka oli kuulemma sujunut sujuvasti ykköstietä pitkin).
Minä ajelin ensin Inkereeseen, Rekijoelle ja melkein Somerolle, Somerniemi ja sitten suorinta tietä Korsoon. Näin tehden ehdin katsomaan Bahrainin aika-ajojen toisen osion lopun ja kolmannen kokonaan; Räikkönen jäi yhdeksänneksi.
Aika-ajojen jälkeen; Sipoo, Box (oli muuten mukava mutkatie, ikävä kyllä 60 km/h rajoitus koko matkan) Boxista kävin vielä Spsjutsundissa, joskus kesämmällä käyn vielä siellä Kitössä, toivottavasi siellä on jonkinlainen kioski, sillä tie on todella mukava!
Läpiajomahdollisuutta ei ollut, kuten ei yleensäkään näissä ruotsalaisissa rannikkoteissä, joten palasin 170-tielle ja sitten Mamsellimyllyntielle. Laitoin jo pyörän parkkiin, kun muistin, että lupaisin tuoda Sirkalle varmasti toimivan verkkojohdon.
Eikun pyörä uudelleen tulille ja käväisin hakemassa verkkojohdon Korsosta.
Verkkojohto toimi, mutta verkkoyhteys ei! Huomenna vien sinne oman läppärini ja WLan-modemini niin saamme varmistettua, että mikä siellä ei toimi ja mikä toimii!!

Kiitos Sirkka! Mukavaa, että minulla on edes yksi ihminen joka pystyy antamaan aikaansa minun käyttööni!

29 -31.3.2013 Dnerpillä ajelua Härmässä ja Jepualla

Uncategorized Send feedback »

Pääsiäisen aikana tein useita ajeluita, sekä Anssin kanssa, että yksikseni. Anssin kanssa ajeltiin vain Ylisenmäentiellä, sillä sen verran viileää oli etten ilennyt kaveria jäädyttää ihan ytimiään myöten.

Yksikseni ajellessani nippanappa tarkeni, kunhan ajoitti ajelut iltapäiviin (koko pääsiäisen oli aurinkoista, aamulla pakkasta noin -8 C ja iltapäivällä n +3 C). Ajopuku päällä tietenkin ja sen verran vaatetta alla, ettei meinannu jalka nousta käynnistyspolkimelle ilman ähkimistä :D

Perjantaina ajelin vain kirkonkylän suunnalla, lauantaina hain vauhtia kirkonkylän kierrokseen Jepualta. Siellä muuten testasin ja hyviksi totesin Dneprin syksyllä uudistetut jarrut oikein kunnon paniikkijarrutuksella. Kiisin Kiitolavägeniä niin innoissani, että Pensalantie tuli miltei silmille, mutta sekä etu- että takajarru purivat niin tehokkaasti, että pyörät lukkiintuivat jarrutuksen voimasta (hiekkaista asfalttia oli tienpinta) ja ajoneuvo pysähtyi reilusti (noin 0,5 m) ennen risteävälle tielle menemistä :oops: Eipä siinä kyllä olisi ketään mennyt vaikka olisin porhaltanut pysähtymättä Pensalantien yli.

Sunnuntaina kävin vielä kirkolla varmistamassa, että Lahdenkyläisten kokko oli sammunut.

Youtubessa timelapse-videota ajeluista sekä meidän pihapiiriämme terrorisoivista kaurislaumasta.

Ja kävinhän minä sunnuntaina Kokkolassa MP-näyttelyssä, pihassa kylläkin vain, mutta kävin kuitenkin (ja olin autolla matkassa :-)

02.03.2013 Öljyjen vaihto Hondaan ja etulokasuojan virittelyä

Uncategorized Send feedback »

Kävin jo viikkoja sitten hakemassa öljyt ja suodattimen Hondaan, mutta on kaikenlaisia Malesian reissujakin tässä välissä, niin ehdin vasta nyt ajelemaan Saloon vaihtamaan pyörään talvehtimisöljyt :p
Öljyt tuli vaihdettua suunitelman mukaan, vain alakatteessa ollut öljy/rasva hiukkasen ihmetytti. Sitä ei ollut siellä paljon, lattialle ei ollut tullut pisaraakaan, mutta kuitenkin sitä oli siellä katteen poimussa sen verran että kate oli tuhriintunut ja kädet likastui katetta irrottaessa. Täytyy ajokauden alussa seurata, että mistä se tulee, jos sitä vieläkin tulee.
Tutkin myös etulokasuojan kiinnityspultteja uudelleen ja tulin siihen tulokseen, että laittamalla ruuvin kannan alle O-renkaan tai muoviprikan saan estettyä lokasuojan liikkumisen eikä uusikaan rengas enää yllä lokasuojan etureunaan.
Otin pultin malliksi mukaan ja täytyy Ekolasta tallista siellä käydessä etsiä sopiva prikka/aihio tai jollei sieltä löydy, niin sitten on haettava sellainen paikallisesta O-rengasliikkeestä.

YouTubessa on timelapsevideo tapahtumasta

21.12.2012 Hondan hyvästely lopputalveksi SaloMC:n tiloihin

Uncategorized Send feedback »

Muuttovalmistelut ym asiat ovat muka vieneet syksyn mittaa aikaani, etten ole ehtinyt käydä katsomassa ja peittelemässä pressun alle Hondaa, jonka syksyllä jätin kerhon ovipieleen (onneksi sisäpuolelle).
Nyt kun olin viimeistä päivää Salossa (muuttoauto tuli la-aamuna) menin kerholle tarkoituksenani varmistaa, että kypärä oli pyörän takalaukussa ja vetää pressu pyörän päälle.
Kaikki lähti menemään pieleen heti kun sain oven auki ja totesin, ettei Honda ollutkaan siinä ovisuussa johon sen jätin :-/
Sitten aloin naputtelemaan murtohälyttimeen koodiani, mutta väärinhän se meni ja pian soi sireeni korvan juuressa. Yritin vielä muutaman kerran antaa koodiani, mutta sitten soitin hälyttimessä mainittuun numeroon, kerroin tietoni ja mitä oli tapahtunut.

Hälytyshenkilönkään avulla emme saaneet koodiani ensin toimimaan, mutta sireeni hiljeni.
Löysin sitten Hondankin sieltä vähän peremmältä, olivat varmaan joulujuhlille tilaa raivatessaan siirtäneet pyöriä vähän tiivimmälle. Vedin pressun pyörän päälle, varmistin kypärätilanteen ja kokeilin vielä kuitata hälytystä. Nyt koodini toimi eli sain hälytyksen pois päältä, sitten vielä uudelleen päälle ja pääsin poistumaan normaalisti. Väijymies oli, hälytyshenkilön käskyttämänä, vielä tulossa varmistamaan hälyttimen normaalin toiminnan.

Sinne jäi siis Honda Saloon ja minä muutin Korsoon. Täällä ei ole vielä autollekaan edes tolppapaikkaa, mutta eiköhän nuo parkkiasiat selviä tässä kevään kuluessa. Ja eiköhän täällä joku KorsoMC löydy, josta löytyy sitten ensi talveksi Hondalle talvehtimispaikka.

8.12.2012 Dneprin uusi penkki

Uncategorized Send feedback »

Testiajolla kerhon pihassa, joka oli autoja täynnä mutta ketään ei ollut paikalla?!?

8.12.2012 Dneprin tuunausta ja ajeluja sekä hiukan muutakin juttua

Uncategorized Send feedback »

Oli vähällä loppua tämän plokin pitäminen, koska viime viikolla alla olevaa tekstiä kirjoitellessani onnistuin laittamaan yhden rastin väärään ruutuun. Siitä rastista johtuen pystyin kyllä kirjoittamaan tänne tekstiä, mutta en saanut sitä näkyviin.
Ainoastaan otsikko ja hyperlinkit tulivat näkyviin, kaiken muun tekstin se yksi rasti piti näkymättömissä.
Mutta kun kerran olen ylimaalisen kätevä näissä tietokonejutuissa, niin tänään löysin sen väärän rastin ja poistin sen häiritsemästä.
Rastin rastitus ja sen poisto tapahtui miltei selvästä päästä :D

Ja sitten se aikaisemmin kirjoittamani teksti:

Muutama viikko sitten netissä surffaillessani päädyin jälleen kerran
EastHighway.com:in sivuille ja tilasin sieltä HotWingiin pitkän penkin (ja uudet käytetyt iskarit sekä perän tiivisteen).

Normaalisti Markon lähettämät paketit ovat tulleet postipaketteina, mutta nyt ilmeisesti penkki teki paketista niin suuren, että se toimitettiin kuriirifirman kyydillä. No enhän minä päivisin kotona ole, joten kuriiri oli käynyt ovella ja jättänyt ohjelapun, jossa kerrottiin vaihtoehdot uudelleentoimitukselle. Minullahan ei ole iltaisin kuin aikaa, joten soitin asiakaspalveluunsa ja varmistin terminaalin osoiteen ja kerroin, että haen paketin sieltä itse.

Terminaali sijaitsee Turussa, tämän olisi jo pitänyt varoittaa minua. Kun pääsin terminaalin portille, luin opastetaulusta, että olisi suunnistettava ovelle 15 "asiakasnoudot". No! Eihän se portti, joka oli opastetaulun vieressä tietenkään ollut sellainen portti, josta pääsee sisään alueelle vaan oli kierrettävä toiselle puolen noin 10 ha:n terminaalialuetta, jotta pääsi sisään alueelle. Ajelin ja etsin ja löysin viimein oven 15. Auto parkkiin ja tempomaan ovea; ovessa pieni paperilappunen, jossa kerrottiin että; Asiakasnoudot ovelta 21, valitamme virheellisiä kylttejä!

No voi nyt S**tana! Olin hiukkasen täynnä turkulaisia kuriirifirmoja kun nyin viimein ovea 21 auki, se oli siis lukossa ja oven takana näkyi ihmisiä lajittelemassa paketteja liukuhihnalle, mutta heidän toimenkuvaansa ei kuulunut oven avaus tai paketin luovutus.
Yritin soittaa Aasiakasipalveluun, mutta yllättäen sekään ei vastannut. Viimein noin varttitunnin kiroilun jälkeen mieshenkilö tuli avaamaan ryskyttämäni oven ja esitettyäni hänelle pakettikorttini hän poistui hakemaan pakettiani.

Sen jälkeen kaikki olikin helppoa; ajoin kotiin, avasin paketin pesin virolta haisevan istuimen Tolulla, jätin sen ja muut osat odottamaan tuulikaappiin, otin ne siitä lähtiessäni Härmään ja asensin penkin perjantaina Tuuranin tuulilasian asennusta odotellessani paikolleen :-)

Eli AH-Palvelusta sai Touraniin tuulilasin 80 euroa halvemmalla kuin Salosta, joten sovin Tapanin kanssa vaihdon perjantaille (hintaero kyllä suli sitten takaisintulo matkalla Parkanossa, kun kameratolppa väläytti päin naamaa :D)
Istuimen asennuksen jälkeen tein pienen koeajolenkin Peten pihaan ja takaisin, uudelle lenkille lähtiessäni huomasin kardaaniakselin luistaneen rättinivelen läpi, joten palasin takaisin talliin ja testailin muutamaa konstia akselin luistonestoon (rautalankaa ja klemmareita).

Joka konstille tein koeajolenkin, mutta lopullista korjausta piti harkita aamuun asti. Eli kytkin Gernin hitsauskoneen tulille ja hitsasin akseliin sellaiset klöntit, ettei nivelellä ole mitään mahdollisuutta luistaa enää läpi.

Lauantaina tein ensin pienen lenkin, jotta muut mahdolliset häiriöt tulisivat ilmi, mutta mitään ei ilmennyt. Niinpä; Voltti, Huhtamäki, Katajamäki, Kuoppala, Ranta, Kuoppala, Hunuri, Huhtamäki, Voltti, Kirkonkylä, pari kierrosta kylällä ja sitten kotiin.
Illalla vielä kävin testaamassa ajovalot, jotka totesin huonoiksi, ja tein pienen lenkin Ekolan seudulla.

Mutta istuin oli hyvä, ehkä se vielä pitää kiinnittääkin, joskus.

23.10.2012 Honda kerholle

Uncategorized Send feedback »

Kun ei ole viime aikoina juurikaan mopoiltua ja loppuviikoksi luvattiin pakkasta ja mahdollisesti jopa lumisadetta, ajelin Hondan kerholle, pesaisin sen ja panin ovensuuhun (sisäpuolelle) parkkiin.
Siitä sitä varmaan joku siirtelee taas vähän peremmälle pois edestä, toivottavasti ehdin käydä vaihtamassa öljyt ennen sitä.

07.10.2012 Ajelulla pääkaupunkiseudulla

Uncategorized Send feedback »

Sunnuntainakin paistoi aurinko ja vaikka lämpötila ei enään korkealle nousekkaan, niin lähdin vähän ajelemaan.
Muurla, Suomusjärvi, Lahnajärvi, Nummi, Pusula, Vihti, Nummela, Selki, Lepsämä, Nurmijärvi, Palojoki, Hyrylä, Kerava, Hakkila, Kehä III, 1-tietä Veikkolaan, 110-tietä Porintien liittymään ja sitten 1-tietä Muurlaan ja siitä sitten 110-tietä Hakalankadulle.

06.10.2012 Panajelulla läntisellä Uudellamaalla

Uncategorized Send feedback »

Aamupäivästä tuli vilkaistua sälekaihtimien välistä ulos ja huomattua, että öinen myrskytuuli oli repinyt peiton pyörän päältä pois. Aurinko näytti paistavan, hiukkasen tuuli, mutta sadepilviä ei ollut näkyvissä.

Niinpä sonnustauduin ajopukuun ja tein pienen lenkin. Keskusta, Muurla, Suomusjärvi, Sammatti, Karstu, Lohja, Inkoo, Fagervik, Karjaa, Tammisaari, Perniö ja takaisin Hakalankadulla.

Viime viikolla vaihdettu eturengas oli siis hiukkasen suurempi kuin edelliset; mutta onhan se ennenkin siellä mahtunut pyörimään. Nyt vain etulokasuojan kiinnityspisteet ovat sen verran kuluneet, että lokasuoja pääsee hiukkasen liikkumaan ja ottaa etureunasta ajoittain kiinni renkaaseen. Siitä seuraa että lokasuojan sisäpinnasta lähti hiukkasen muovia. Sehän loppuu kunhan rengas kuluu, mutta täytynee katsoa pyörää talvisuojaan viedessä, josko sitä kiinnitystä saisi entrattua, jotta liikkuminen loppuu.

29.09.2012 Ajelulla Dneprillä

Uncategorized Send feedback »

Kävin pienellä lenkillä HotWingillä; Sahankylä, Heikkilä, Voltti, Hanhimäki, Ojala, Lahdenkylä, PowerParkissa totesin taas kerran vääntäneeni bensahanan lähtiessäni varatankin puolelle eli tankki meni kerralla kuivaksi. Varabensakanisteri pelasti tilanteen ja matka jatkui; St1:lle tankkaamaan, kirkonkylän kautta kerholle, Isotalo, Välitorppa, Mustikkakallion louhos, Takalan metsäautotietä Björkholmaan ja sitten pyörä talliin.

28.09.2012 Dneprllä tien päällä

Uncategorized Send feedback »

Leikattuani ruohokentän tasaiseksi aioin polkaista Dneprin käyntiin ja käydä pienellä ajelulla. Vaan eipä tuo lähtenytkään, akku oli aivan tyhjä, niinpä laitoin sen lataukseen ja kävin kahvilla. Kahvin aikainen lataus auttoi asiaa sen verran, että kone lähti käyntiin kunhan laturi oli käynnistyksen ajan kiinni, sitten koneen oma laturi tuotti virtaa niin paljon, että se pysyi käynnissä.

Käytin konetta, akkua ladatakseni, noin 15 min, mutta kokeillessani sammuttaa ja uudelleen käynnistää koneen totesin akun olevan virtaa vastaanottamattoman eli akku vaihtoon. Eipä tarvinnut ostaa uutta akkua vaan joku oli jättänyt vanhan, mutta vielä toimivan akun autotalliin eli ei tarvinnut kuin hakea AH-Tarvikkeesta akunkenkäsarjan ja niin oli taas toimiva akku Dneprissä.

Kävin sitten ensin kiertämässä Ylisenmäen, tulin takaisin tallille lisäämään ilmaa renkaisiin ja vaihtamassa tuulta pitävämmmän ajotakin päälle. Sitten Volttiin, tuota puolen jokea kirkolle, kerhon kautta Salon hallille ja Knuuttilan läpi Heikkilään ja Holmantien läpi taas Sudenportintielle ja talliin.

27.09.2012 Renkaat vaihtoon

Uncategorized Send feedback »

Olin juuri teettelemässä lähtöä Pohjanmaalle, autolla, kun MP-asennus.com:ista soitettiin, että viimeviikolla tilaukseen laitetut renkaat olivat saapuneet. Niinpä kävin hakemssa Hondasta laukut sisään ja sonnustauduttuani ajopukuun ajelin pyörän Katkiluodonkadulle. Siinä ajellessa huomasin kelin olevan huomattavasti lämpimämmän kuin ikkunasta katsoen oli näyttänyt.

Niinpä aloin haaveilemaan, että josko saisin renkaat vaihdatettua samoin tein ja lähtisinkin pyörällä Pohjanmaalla :D
Mutta sitten muistelin eilen tutkimiani sääennusteita, jotka lupasivat viileää ja sateista koko loppuviikolle, joten sovin hakevani pyörän pois tiistaina, tilasin taksin viemään minut takaisin Hakalankadulle, pakkasin tavarat autoon ja lähdin matkaan kohti Härmää.

14.09.2012 Tuohisaloon, lievässä syysmyrskyssä

Uncategorized Send feedback »

Vaikka perjantaiaamupäivä oli melko syksysateisen oloinen näytti iltapäivällä ilma jo selkiytyvän ja kun viikonlopuksi oli luvattu miltei kesäistä keliä, niin lähdin neljän maissa ajelemaan kohti Tuohisaloa vaikka yhdessä välissä jo ajattelin siirtää lähdön la-aamuun.
Poutaa ja hyvää keliä kesti Urjalaan asti ja Kylmäkoskella oli pakko pysähtyä vetämään sadepuku päälle. Loppumatka sitten menikin sateen ja tuulenpuuskien armoilla. Ajelin Ylöjärveltä 3-tietä Jalasjärvelle ja siitä Seinäjoen ja Kauhavan kautta Lappajärvelle.
Ainut pysähdys Kylmäkosken jälkeen oli Kauhavan Kauppatiellä, josta hain vähän syömistä ja juomista iltaa varten. Siellä hiukkasen myös näkyvyys parani, kun laitoin aurinkolasit taskuun ja kuivasin visiirin molemmilta puolilta pisarat ja huurut pois :roll:

Tuohisalossa olikin melko mukavaa sen jälkeen, kun sain saunamökin takkaan, padan ja saunankiukaan alle tulet, pari makkaraa paahtumaan takkakivelle, pikku ryypyn yhden tähden jallua lämmikkeeksi sekä sitten lähetettyä Vesalle tiedon missä olen :D

Lauantaiaamuna ajelin Ekolaan, Purmojärven kautta. Ekolassa pesin pyörän, trimmasin vähän ojanvarsien sekä tientaustan heinikkoja. Anssikin kävi, mutta ihmeen vähän oli kaverilla juttuhaluja. Äitin keittämät perunat syötyäni lähdin ajelemaan kohti Saloa, sillä pyörää pestessäni totesin varsinkin takapyörän olevan taas sellaisessa kunnossa, että olisin voinut vaihdattaa renkaan jo ennen tätä reissua. Arvelin sen kyllä kestävän vielä Saloon asti, mutta varmuudeksi päätin lähteä jo lauantaina, jotta ehtisin sitten kuljetella pyörän perille muilla kyydeillä, jos ei.

Tiistaina sitten ehdin käymään Mp-asennus.com:issa tilaamassa renkaat; 110/90-18 eteen ja 160/70-17 taakse ja molemmat Mezeler Marathon 880.
Tuo eturengas on vähän korkeampi kuin alkuperäinen, mutta muistaakseni minulla on ollut ennenkin juurikin tuon kokoinen ja se sopi ilman ongelmia. Hiukkasen kalliithan ne olivat, varsinkin etukumi, mutta luulen että sen ajomukavauus ja kestävyys on parempi kuin nykyisellä Continentalilla joka kului samaa tahtia takarenkaan kanssa ja tärisi miltei alusta lähtien.

Contact / Help. ©2024 by admin. Website engine / web hosting services.
Design & icons by N.Design Studio. Skin by Tender Feelings / Evo Factory.