Rosvopaisti

Tällä sivulla on kuvia ja vähän selostusta Tuohisalossa Juhannuksena 2004 valmistetun rosvopaistin valmistusvaiheista.
Tämän sivun kuvat ovat pienessä koossa. Huomaathan, että kuvaa (tai mahdollista kuvatekstiä) napsauttamalla saat suuremman kuvan.

Tarvittavat välineet ja tarvikkeet:

Takaisin ylös

Valitaan hyvä, kuiva, helposti kaivettavissa oleva paikka sekä reipas kaivaja

Seurataan katseella kaivajan rehkimistä

Työnjohdolla täytyy olla varusteet kunnossa, myöskin esiliinan alla

Kun kuoppa on tarpeeksi suuri, sen pohjalle ja reunoille asetellaan suuri määrä kiviä

Kivet on ladottava suurella ammattitaidolla, jotta kuopasta tulee sopivan kokoinen paistettavalle lihamäärälle, eikä se sorru lämmityksen eikä paiston aikana.

Ihastellaan kuoppaa ja kehutaan kuopan kaivannan valvojia sekä moititaan lievästi kaivajaa hitaudesta.

Ladotaan kuivaa koivupuuta kuoppaan ja sytytetään siten että kuoppa alkaa palamaan heti myös pohjastakin.

Tarpeen vaatiessa viritellään tuulen- ja sateensuojia kuopan päälle/sivulle tasaisen palamisen varmistamiseksi.

Sitten vain valvotaan, että kuopassa palaa iloinen ja kuuma tuli.

Valvottaessa on varottava ettei valvojat kärsi nestehukasta, joten huikkaa on muistettava ottaa.
Takaisin ylös

Myös valvojilla on valvojia, myös heidän nestetasapainosta on huolehdittava, jottei ilmapiiri mene liian kuivaksi

Jatketaan tulen valvomista noin 2,5 - 3 tuntia.

Miehitystä voi välillä vaihtaa, jos alkaa väsy painamaan.

Tulen palaessa kuopassa voidaan aloittaa paistin valmistelu.

Kuoritaan kohtalainen määrä valkosipulinkynsiä

Eli siis melko paljon.

Revitään melkoinen määrä voipaperia sopiviksi pätkiksi ja kostutettaan ne vedellä

Poistetaan lihat pakkauksesta (eli muovia ei kannata jättää lihan ympärille).

Tungetaan sopivaksi katsottu määrä valkosipulinkynsiä lihaan tehtyihin reikiin.

Reijän teko käynnissä
Takaisin ylös

Kääritään lihat kostutettuun voipaperiin (useita kerroksia) sekä folioon (myöskin useita kerroksia). Jollain kerroilla olemme käyttäneet myös muutamaa kerrosta kostutettua sanomalehtipaperia voipaperin ja foliokerrosten välissä

Kääritään ja paketoidaan tiiviisti kaikki käytettävissä olevat lihat.

Kääritään

Siis tiukoiksi paketeiksi

Tiukat paketit kääritään kanaverkkoon

Siis tämä vain valmiiden paistien käsittelyn helpottamiseksi

Kun kuopassa on poltettu kuumaa tulta noin 2,5 - 3 tuntia ja siihen on muodostunut hyvä hiillos ja lihat on paketoitu valmiiksi, niin...

Siis kuoppa on todella kuuma

Nostetaan suurin osa hiilloksesta pois kuopasta

Tässä on hyvänä apuna pieni kuokka tai lapio. Tulelta suojaava palomiehenasu olisi erittäin käytännöllinen.
Takaisin ylös

Sopivan kuopan hiillokseen synnyttyä...

Asetellaan lihapaketti kuoppaan ja laitetaan poistetut hiilet takaisin lihapaketin päälle.

Jos tuntuu ettei lihapaketti peity kunnolla hiilloksella tai jos on tuulinen tai sateinen keli, voi kuopassa pitää pientä tulta lihojen kypsymisen varmistamiseksi.

Sitten vain odotellaan...... Noin 2 - 3 tuntia.

Tässä valmistuisi hyvin hiillosperunoita, -nauriita tai jotain muita hiilloksella valmistettavia lisäkeherkkuja

Säädetyn ajan kuluttua paketti nostetaan kuopasta ja revitään auki. Yritetään pitää nälkäiset paikalla olijat loitolla, etteivät he syö lihoja verkkoneen ja folioineen.

Poistetaan paperit ja foliot

Ja haistellaan mahtavaa tuoksua

Jos malttia riittää eikä lihoja syödä suoraan foliosta ja verkolta, ne viedään vähän lähemmäksi pöytää, jossa on sitten kaikkea muutakin tarjolla.

Yritetään suorittaa tasajako eli varmistaa että kaikki saavat edes pienen palan eikä nälkäisimmät ja röyhkeimmät syö kaikkea.

Lihoista ei ole vähän ajan päästä jälkeäkään.