MC Bad Smell on rajujen prätkähenkilöiden ei-niin-kovin-rikollinen toistaiseksi vielä yhden hengen moottoripyöräkerho
Tämä teksti on kirjoitettu minun omien jo pian kahden kesän moottoripyöräkokemusten perusteella tekemieni muistiinpanojen ja muistiinpanemattominen muistelujen perusteella, joten en ota mitään vastuuta tekstin totuudenmukaisuudesta tai oikeellisuudesta. Tekstissä esiintyvät henkilöt eivät ole antaneet lupaa käyttää heidän nimiään tai muita tietoja, joten sori vaan. Valitukset voitte osoittaa minulle
Paluu sisällysluetteloon
Paluu Antin kotisivulle
01.09.2001 Kävin katsomassa Vimpyilyä Vilppulassa. Päivystyksen takia
pääsin lähtemään vasta kahden jälkeen iltapäivällä,
joten aikailuun ei ollut aikaa ettei pimeä ja kylmä pääse
yllättämään. Mennessä Karvalan ja Kurejoen välillä
vähän satoikin, mutta illalla olin jo miltei kuivanut, ainoastaan huivi tuntui
kostealta koko matkan :-)
Menin siis Kurejoen kautta Lehtimäelle, sitä aiemminkin mainostamani mutkatien kautta.
Siitä edelleen Ähtäriin ja sieltä ennenajamatonta (ihan mukava
mutkapätkä, vaikka varsinkin Ähtärin päässä oli melko
röykkyistä ja reikiä asvaltissa) tietä kohti Haapamäkeä (kyltit
osoittaa Keuruulle). Haapamäeltä oli tarkoitus mennä suoraan Vilppulaan, mutta
käännyin liian ennen ja eksyin todella mutkaiselle tielle joka päätyi
Vilppulan ja Kotalan puoleen väliin.
Siitä ajelin Vilppulaan ja tankkauksen jälkeen lähdin etsimään
Särkilahtea. Löytyihän se, mutta eipä siellä viitsinyt kauaa
ihmetellä, sillä mieleen tuli, että pitäsi olla edes pari pakkia olutta,
teltta ja makuupussi, niin kyllä siellä olisi viikonlopun viettänyt :-)
Kiersin Mänttä Cityn kautta takaisin Vilppulaan sieltä Kotalaan, Killinkoskelle
ja Ähtäriin. Ähtäristä tuloreittiä takaisin
Härmään. Noin 500 km ja noin seitsemän tuntia.
02.09.2001 Käväisin Vaasassa tuli ajettua Kyrönmaan mutkatiekin ainakin vielä
kertaalleen tälle kesää. Pyöriä oli jonkinverran liikkeellä, jopa
yksi partainen härmäläinen Virago-kuljettajakin oli tekemässä samaa
lenkkiä. Tavatessamme minulla oli tauko sen verran aluillaan, että emme jatkaneet
samaa matkaa. Takaisin tullessa aioin ensin kiertää österön kautta, mutta se
verran alkoi ilta viilentymään, että ajelin 8-tietä suoraan kotiin.
Ei nyt taida olla kesä enää, sillä ajopuvun alle saa jo laittaa melko
vankasti vaatetta, varsinkin jos matkaa aikoo tehdä muulloin kuin aivan keskellä
päivää. Onneksi puvussa on sen verran väleyttä, ettei välihousujen
lisääminen tee tiukkakaan :-)
03.09.2001 Matkaa on mittariin kertynyt tähän mennessä 18542 km, bensaa on kulunut 1030,59 l, kulutus on noussut ollen nyt 5,58 l/100 km, bensan olen ostanut halvimillaan 6.28 mk/l, kalleimmillaan olen maksanut siitä 7,59 mk/l, keskihinnan ollessa 6,94 mk/l
10.09.2001 Koska viime viikko meni sadetta pidellessä ja päivystäessä ja viikonloppu matkaillessa aloitin tämän viikon vähän mopoisemmin. Maanantaina peseskelin pyörästä enimpiä rapoja ja kärpäsen raatoja poikki, kunnes puoli kuudelta tuli mieleen psaarelaisten maanantaiajelu. Soitto Petelle ja mehän olimme matkalla jo vähän ennen kuutta. Vielä välitankkaus Nyykaupissa ja ehdimme taas juuri polttaa tupakan Psaaren rautatieaseman pihassa ennenkuin porukka lähti ajamaan kohti Alaveteliä. Bennäisiin, pätkä 8-tietä, ähtävälle ja siitä AlaVeteliin, eli osin samaa tietä kuin pari viikkoa sitten härmäläisten kanssa. Alavetelin hiihtostadionilla nautimme muutaman kylmän makkaran ja lähdimme ajelemaan kotia kohti. Koska olimme jo valmiiksi Seljesin tiellä tulimme sen kautta Kaustisille. Kuinka ollakkaan Kaustisilta suuntasimme Småböndersin tielle. Hämärä vaihtui jo pimeäksi ennenkuin olimme kotona, mutta kyllä nuo kaksi tietä on sitten mahtavia pätkiä ajella, varsinkin yksin tai pienemmässä ryhmässä, jolloin voi pitää omaa vauhtia ja kanttailla kurvit jarruttelematta muiden takia. Toisaalta kyllä isommankin porukan mukana ajamisessakin on jotain!
11.09.2001 Essolle tuli kuusi pyörää, vaasalaiset menivät Maxmon Nappenille.
Koska kuvittelimme tietävämme missä se on lähdimme suunnistamaan sinne.
Jepualle valtatietä, siitä Oravaisiin, 8-tietä Maxmohin asti. 8-tieltä
käännyttäessä oli Nappenin mainos, mutta ei sitä kukaan
ymmärtänyt katsoa :-) Muutaman kilometrin päässä tulee T-risteys,
siihen loppui minun tietoni (ajoin siis ensimäisenä), olisin ehkä lähtenyt
oikealle, eli Maxmon keskustaa kohti, mutta Erkillä oli _varma_ tieto, että vasemmalle
:-) Niinpä kävimme kääntymässä muutaman kilometrin
päässä (märkä hiekkatie), pidimme tupakkatauon ja päätimme
lähteä österön tien kautta etsimään kahvipaikkaa. österön tielle
tultiin melko hyvää vauhtia, Pete edellä, minä toisena ja muut jossain
kaukana takana :-) Kävimme repimässä 8-tien varrella olevan Nestekahvilan ovia,
mutta kiinnihän se jo oli. Niinpä ajoimme Vöyrin ja Ylihärmän kautta
Essolle kahville. Matka sieltä Nesteeltä Essolle oli melkoista tuskaa, sillä
Erkin Wingissä valot temppulivat ja hän joutui pitämään
ohitusvalonapista pitkiä päällä koko ajan. Pimeällä on muutenkin
hankala ajaa ja kun vielä peileistä loimottaa _todella_ tehokkaat valot silmille on
näkyväisyys melko huono. Ja vauhtiakin piti yrittää pitää.
Essolla juotiin kahvit ja seurattiin tvstä Usan terroristihyökkäyksen
uutisointia.
Jos tällä viikolla vielä kävisi ajamassa Lehtimäen tien, niin olisihan
sitten
päästetty samalle viikolle lähiseudun parhaat pätkät, ja vauhdilla!
15.09.2001 Lauantaina lähdin käymään LomaKouherossa, jossa oli ViragoClubin
kokoontuminen (vuosikokous sunnuntaina). Menin Lehtimäen kautta (eli sekin mutkatie tuli
sitten ajettua tälle viikolle) Soiniin ja sieltä Karstulan _keskustan_ kautta
Kouheroon. Takaisin tulin Pylkönmäen kautta Ähtäriin, sieltä Alavudelle
ja Kuortaneen sekä Menkijärven kautta Alajärvelle.
Sää oli mitä melkoisin; vettä tihutti miltei koko päivän,
varsinkin tulomatkalla Väätäiskylän paikkeilla tuli oikein kunnon kuuro,
vettä tuli kuin saavista. Muita motoristeja ei näkynyt liikkeellä kuin kaksi,
toinen Karstulassa ja toinen Alavudella. Mielestäni Karstulan voisi poistaa Suomen
kartalta, eihän siellä ole edes paikkaa, jossa kulkija saisi kahvia!
Kouherossa näkyi mökkien edessä muutamia Yamahoita ja Clubin jäsen 444 oli
hakemassa baarin tiskiltä olutta minun siellä kahvitellessa. Ilmeisesti Clubilaiset
keräsivät voimiaan illan rientoja ja sunnuntain vuosikokousta varten.
16.09.2001 Sunnuntaina menin Kimmon ja rouvan kanssa Jurvaan. Lehmäjoen kautta
Kyrööhin ja Laihialle. Laihialla ajelimme jonkin aikaa, etsiessämme keskustasta
kahvi/vessapaikka sitä kuitenkaan löytämättä, joten jouduimme ajamaan
jonkin verran Vaasaan päin.
Jurvassa katsoimme myyntiluokan-endurance-ajoja yhdessä, kunnes Kimmo ja rouva
lähtivät ajelemaan kohti Kaskista syömään savukalaa. Minä
jäin odottelemaan Aulista joka oli myös rouvineen matkalla. Heidän tultuaan
pällistelimme vielä vähän aikaa ja lähdimme sitten kahville Jurvan
laajaan keskustaan. Sieltä Aulis ja rouva lähtivät kohti Kurikkaa ja minä
kohti Teuvaa. Aikomuksenani oli käydä viimeinkin tapaamassa Hannua (ja nähdä
samalla formuloiden lähtö :-), mutta Hannu oli lähtenyt katsomaan venettä,
joten jouduin jatkamaan matkaa näkemättä formuloita. Teuvalta
lähdettyäni tein Joki-ajelun, eli; Karijoki, Isojoki, Honkajoki, Karvia
(tämä vähän pilasi), Kauhajoki, Ilmajoki ja Seinäjoki.
Matkalla tuli taas, kuten monesti ennenkin, kirottua maanviljelijöitä ja heidän
traktori/puimuri/peräkärry-yhdistelmiään. Miksi he eivät hae EU-tukea
vehkeidensä valojen kuntoon laittoon, jollei niitä ole muuten varaa kunnostaa. Ja
ravan määrä tiellä! Saatana miksei poliisi sakota noita, alkaisivat
oppimaan. Esim. epäkuntoiset valot jyväkärryssä; sakon
määrä=jyväkärryn kuorman arvo *2, liikennettä vaarantava
määrä rapaa/multaa tielle jätettynä= rikokseen käytetyn ajoneuvon
takavarikoiminen valtiolle ja 20 tuntia yhdyskuntapalvelua (tien puhtaaksi harjaamista)
17.09.2001 Maanataina kävimme (yllättäen) Peten kanssa Pietarsaarelaisten kanssa Lillbyssä, söimme kyllä vain nopeasti makkarat ja lähdimme Lapualle katsomaan Välimäelle tullutta GoldWingiä. Olihan vehje! Suuriahan ne on kaikki, mutta tässä oli luultavasti noin 90 % kaikista lisävarusteista, mitä Wingiin on saatavissa. Valojakin tuntui olevan enemmän kuin hyvässä joulukuusessa, taitaa olla laturi kovilla. Olisihan se mukavaa, jos olisi tuollainenkin tallissa odotttamassa sellaista päivää, jolloin tekisi mieli ajella Wingillä :-)
18.09.2001 Tiistaina kävimme ajelulla Seinäjoella Cafe Mondeossa. Untamalan ja Kitinojan kautta mentiin ja valtatietä takaisin. Sippola oli matkassa vaihteeksi BMWn sijasta museokatsastetulla Kawasaki 250llä vm 73. Siinä oli moottoripyörän tyyliä ja -hajua :-)
22.09.2001 Lauantaina sääennusteet ennustivat tämän päivän olevan
viimeinen lämmin päivä, joten lähdin pienelle ajelulle. Tarkoituksena oli
mennä Sjoelle, mahdollisesti pitsalle, mutta koska päivä oli niin hieno,
löysin itseni pian Virroilta Kitusen Kevarilta. Sillä söin vain talon munkin ja
join ison kahvin. Ennen lähtöä ihastelimme seinäjokisen pariskunnan -89
1100sta Viragoa. Selvitimme kaverin kanssa öljyn tarkistuslasin, öljyn suodattimen
vaihto-ongelmat, öljypropun paikan ja muuta asiaan liittyvää.
Siinä sitten lähtöä tehdessäni yritin päättää,
että minne oikein suuntaisin; Espooseen, Jkylään, Tampreelle... Lähdin
ajelemaan kohti Ruovettä ja päätin päättää Vilppulan
tienristeyksessä lopullisen suunnan. Vilppulan risteys tuli ja meni ja kun pysähdyin
Teiskossa tupakalle jouduin tekemään sen masentavan päätelmän,
että Espoo on vieläkin liian kaukana :-(
Niinpä soitin Immille, joka oli hakemassa Juha-pummia junalta (Memmu oli Hkissä ja
Immi oli halunnut seuraa lastenvahdiksi). Kovasti he houkuttelivat minuakin
jäämään saunomaan ja auttamaan Kentucky Gentleman-viskipullon ja oluiden
tuhoamisessa, mutta kun minua ei sellainen kiinnosta :-) ja koska olin vain varustautunut
pienelle lyhyelle lenkille ja sunnuntaille luvattiin huomattavasti kylmempää ilmaa,
jouduin lähtemään kotia kohdin kuivin suin.
Ajelin Nokialta kohti Poria, kunnes viimein tuli kantatie 44 risteys (olin kyllä jo varma,
että olin ajanut siitä ohi ja olisin kohta Porissa, niin pitkältä se
väli tuntui (65 km)). Siitä sitten ajelin kantatietä pitkin kohti Kauhajokea,
pimeys tuli pian Lavian jälkeen, joten nyt tuli harjoitettua sitä pimeäajoa, ja
ajoittain sumussa-ajoa, oikein kunnolla. Ehkä Kurun tai Parkanon kautta olisi ollut
vähän lyhyempi, mutta mielestäni tällä reitillä on
vähemmän metsäisiä taipaleita, joilla voisin kuvitella hirvivaaran olevan
suurimmillaan.
Seinäjoelle pysähdyin syömään ja lämmittelemään
Mäkkäriin ja kotona olin jo vähän ennen yhtätoista. Oikein todella
kylmä ei tullut, sillä vaikka sumuiset paikat tuntuivat viileiltä, oli
Härmässäkin vielä 11 astetta lämmintä. Ja sauna muutamalla oluella
höystettynä veivät viimeisetkin vilunpuistatukset.
_Muutamia_ traktoreita ja puimureita tuli tälläkin matkalla vastaan, suurimmalla
osalla valot ja ajotyyli aivan pe*seestä!
23.09.2001 Sunnuntai oli aurinkoinen, mutta kylmä. Joten olisi hiukkasen saattanut tulla vilu, jos olisin tänään ajanut jostain etelästä kotiin. Mittari näytti alle kymmentä astetta ja todella vinkeä pohjoistuuli jäähdytti, runsaammasta varustuksesta huolimatta, jo Kauhavalla käydessä olon paljon vilusemmaksi kuin eilen illalla.
27.09.2001 Torstaina oli pakko lähteä käymään edes pienellä lenkillä. Niinpä kävin Kauhavalla pitsalla :-) Hiukkasen käsiä palelsi, mutta muuten mukava ajokeli.
30.09.2001 Vaasa on yllättävän kaukana, sillä käynti siellä tuotti mittariin yli 250 km. Menin Ylihärmän kautta Vöyrille, sieltä österöhin, siltatien kautta Maxmohin. Sieltä Vaasaan, pientä pyörimistä kaupungilla ja lähiympäristössä. 8-tien kautta Ytterjepualle ja sieltä ajelin kotiin. Vaasassa oli todella halpaa bensaa, 95n maksoi vain 5,99 mk
02.10.2001 Tiistaina kävin säädättämässä venttiilit ja
kaasuttimet MP Dealerilla Pietarsaaressa. Tai huoltaja on ilmeisesti eri firmaa (Firma Erik
Danielsson?, Ecce) kuin MP Dealer, mutta samoissa tiloissa toimivat ja muutenkin yhteistyö
tuntuu toimivan. Saapunki oli käynyt siellä pari viikkoa sitten ja kehui paikkaa.
Kaveri tuntui tehokkaalta, jutteli sopivia eikä brassaillut turhia. Venttiilit ja kaasarit
tuli säädettyä (pakoventtiilien välyksiä vähän pienennettiin
eli nyt ne on säädetty 0,15 mm ja imut 0,10 mm (lämpimänä)),
ilmanputsari putsattua, öljymääristä keskusteltua, Viragoa kehuttua,
käyttöohjeen antamaa venttilien säätöväli todettua aivan liian
lyhyeksi jne.
Pyörä tuntui käyvän paremmin, eikä moottorista kuulunut
ylimääräisiä ääniä. Hintakaan ei päätä
huimannut, kaveri laskutti kahdesta tunnista eli yht. 480 mk. Käyn varmaan uudelleenkin,
kun tulee tarve.
Soittaessani viime viikolla, kaveri sanoi, jotta sateen sattuessa ei tarvitse lähteä
ajamaan sateeseen, vaan soittaa uusi aika paremmalle ilmalle. Töistä
lähtiessäni ei satanut, mutta kunhan olin saanut ajokamppeet päälle ja
pyörän ulos, niin johan tuli vettä. Sekä meno- että tulomatkalla satoi
osan aikaa, mutta olen tänäkin kesänä ajanut märemmissä
olosuhteissa. Lämpötila oli myös melko sopiva (yli +10 C), joten ihan muka
reissu.
04.10.2001 Torstaina käväisin Seinäjoella. Ajoin vaihteeksi Kankaankylän kautta Hellanmaahan ja sieltä Lapualle ja suoraan Nurmoon, enkä kiertänyt Kitinojan kautta. Käväisin Mäkkärillä syömässä ja ajelin kotiin valtatietä. Oli vähän mukava keli päästellä, todella lämmin ja kuivaa. Pyörä vain on vähän rapaisessa kunnossa, tiistaisen sateessa ajelun jälkeen. On se kumma vaikka mopo on seissyt jo päiväkaupalla tallissa ei se siellä puhdistu saati ala kiiltämään. Tiistaina lähtiessäni otin tankin päällä olleen nahkaläpyskän pois ja huomasin kauhukseni sen hieroneen tankin maalipintaan melkoiset naarmut. Toivottavasti ne saa vahalla näkymättömiin!
13.10.2001 Toista viikkoa on satanut ja koska viikonlopuksi luvattiin poutaista säätä oli lähdettävä mopoilemaan. Lauantaina aamu ei meinannut seljetä ollenkaan, sumua ja pientä tihkua tihutti aivan kuten perjantainakin. Mutta koska halu oli kova ja vaikka mopo tuli perjantai-iltana vahattua, ei kun tien päälle. Tie oli toisiaan märkä ja mopo oli jo Essolla sen näköinen, kuin sitä ei olisi pesty moneen kuukauteen :-)
Mutta koska vaatteita tuntui olevan tarpeeksi päällä (kolmet housut ja kolme paitaa ajopuvun alla) ja mopo jo likainen noinkin lyhyellä matkalla, lähdin ajelemaan kohti Sjokea. Sjoelta Ilmajoen kautta Kauhajoelle ja sieltä kantatie 44 Honkajoelle. Honkajoella oli tehtävä lopullisen päämäärän valitseminen.
Vaikka alkumatkasta oli vaatetus tuntunut vähintäänkin riittävältä, alkoi tässä vaiheessa toivomaan edes muutamaan astetta lämpimäpää ilmaa. Joten päätin lähteä kohti itää (pysyisi kotimatka edes kohtalaisena koko ajan). Karvia, Parkano, Kihniö ja Virrat. Kitusen Kevarissa lämmittelin pitsan! syönnin ajan ja lähdin sitten ajelemaan kohti Alavutta. Alavudelta Tuurin kautta Töysään, Lehtimäen kautta Alajärvelle ja sitten Kauhavan kautta kotiin.
Ilmakin selkenin päivän mittaan ja Alavudelta lähtien sai jo ajella miltei kuivia teitä.
Koko matkalla en nähnyt kuin yhden mopon (Alavudella), yhden skootterin (Virroilla) ja muutaman mopomopon. Mitä ne motoristit oikein meinaavat kun eivät enää mopoile näinkään hyvillä ilmoilla :-)
14.10.2001 Sunnuntaina kävin tankkaamassa Essolla ja kiertämässä Ylihärmän liikenneympyrän. Osaksi olisi tehnyt mieli käydä samantien vähän kauempanakin, mutta ilmeisesti rautaperse on pehmentynyt näin syksyä kohti mennessä sillä palasin Yliviitalan kautta kotiin.
Vaatteitakin oli päällä ainakin tarpeeksi, yhdet housut ja yksi paita eilisen varustuksen lisäksi
Pyörän lykkäsin kotiin tultuani tallin perälle, jokohan ne ajelut olisi tältä ajokaudelta likimain ajettu.
Täytyy maanantaina soittaa vakuutusyhtiöön, jotta vaikka kuun vaihteesta voisi laittaa mopon seisontavakuutukseen ja vaihtaa suuremmat bonukset takaisin autoon.
Onneksi laskuri näyttää enää vain 169:ää yötä seuraavan ajokauden alkuun, eihän se ole paljon mitään.
28.10.2001 Sunnuntaina oli siiten tämän ajokauden viimeisen ajelun aika. Koko päivän oli pilvistä, mutta ei aivan jaksanut sataa, lämpötila oli noin +9 C. Vaikka vähän harmitti viedä hyvin pestyä ja vahattua pyörää märälle tielle, lähdettävä oli :-)
Esson kautta lähdin (risteyksessä oli ilmeisesti naftaa tai muuta öljyä, sillä vaikka muuallakin oli tie märkä en onnistunut sladittelemaan muualla), ajelin Lapualle, sieltä Alajärvelle. Sieltä soitin Jounille, mutta he olivat jo menossa Riihimäellä, joten Lappajärvelle ei olisi tarvinnut mennä. Harkitsin jonkin aikaa ajella isoa tietä Kyyjärvelle asti ja sieltä Kokkolaan, mutta talviaikaan siirtymisestä johtuva aikainen hämärtyminen sai minut valitsemaan lyhyemmän reitin, joka vei Vimpelin kautta Lappajärvelle ja sieltä uutta päällystettyä Tuikan taivalta Kortesjärvelle. Täysi pimeys ehti tulla ennenkuin olin kotona ja varsinkin Kortesjärven ja Voltin välillä oli ajoittain melko vankasti rapaa tiellä. Pyörä oli yllättävän puhdas reissun jälkeen, mutta pesin sen kuitenkin. Pesupuuhin ryhdyttyäni pesin saman tien ajopuvun sekä putsasin kypärät ja laitoin ne tarkasti puunattuina talteen odottamaan pian saapuvaa seuraavaa ajokautta.
Pyöräänkin on öljyt, suodattimet, etujarrupalat, tulpat ym hankittuna, joten nekin (tai ainakin öljyt) pitäsi vaihtaa ja peitellä sitten mopo odottamaan aurinkoisia kevätpäiviä.
Kilometrejä tuli kesän aikana 22544 km, bensaa meni 1275,74 l, keskihinnan ollessa 6,88 mk/l. Kulutus tuntui edelleen nousevan kohti syksyä (ilmeisesti tämä johtui raskaammasta kaasukädestä), koko kesän kulutus oli 5,66 l/100 km.
Kilometrin hinnaksi kesän ajalta tuli 0,8552 mk/km (bensat, öljyt, renkaat, vakuutukset, ajo- ja muut varusteet mukaan laskettuina)
Keskimääräisellä 80 km/h nopeudella ajoin viime kesänä 282 tuntia. Tankkasin kesän aikana 116 kertaa ja kävin varmaan ainakin yhtä monta kertaa kahvilla. Kesän aikana Kotipizza sai minut asiakkaakseen _muutaman_ kerran. Myös muutama makkara tuli syötyä, pietarsaarelaiset ja vaasalaiset ovat kovin hanakoita ajelemaan sellaisiin paikkoihin, joissa myydään kylmiä makkaroita. Täytyykin seuraavalle ajokaudelle lisätä mopon varusteisiin pienikokoinen kaasupoltin makkaran lämmittämistä varten.
24.11.2001 Tallissa on nyt kolme mopoa, minun Virago, Peten ZZR ja Pasin CBR.
Näinkin arvokkaan omaisuuden varastoinnin takia olen rakentanut väliseinää talliin.
Seinä on jo valmis, vielä pitäisi saada iso ovi valmiiksi ja sitten kiinnittää
lukollinen ovi pikkuoven tilalle. Viragon öljytkin on vielä vaihtamatta, mutta onhan
tässä talvea vielä :-)
Sain synttärilahjaksi mahtavan moottoripyörän. En vielä ole osannut päättää
syödäkö se vai säästää! Sain myös lentäjänlakin, en vain ole vielä
löytänyt siitä E-merkintää, mutta kyllä se siinä varmaan on, joten
tulevalla ajokaudella ajellaan sitten nahkakypärässä :-)
03.12.2001 Talli alkaa olla valmis, iso ovi on sovitettu paikoilleen, pikkuoven asennukseen täytyy odottaa sopivaa sateetonta ja lämmintä päivää, sillä räystästipussa ei ole mukava työskennellä. Öljytkin tuli mopoon viimein vaihdettua kun sain vedettyä sähköt uudisrakennukselle (ihan ite tein sähköhommat, kyllä mää oon kätevä :-), ilmansuodatin vaihdettua, tulpat tarkistettua ja vähän kiilloteltua. Ja pitihän sitä käyntiinkin kokeilla. Öljyn vaihdon ajan oli lämpöpuhallin puhaltamassa ja vähän aikaa latailin akkua, niin sehän lähti kuin palmun alta. Olisipa pian jälleen kevät ja pitkä kesä edessä!
Pleksinkin irrottelin, jos vaikka tulisi ennen kevättä siistittyä sahausjäljet vähän viimeisteltympään olomuotoon. Etujarrupalat pitäsi vaihtaa, takapään laakerointi rasvata, istuinta muokata.....
08.01.2002 Kävimme Peten kanssa hakemassa Lapualta Gold Wingin. Sen saman jota hehkutin jo syksyllä, valoja ja lisävarusteita on enemmän kuin löytyy huonommista varusteluetteloista. Eihän se illalla, pimeässä tallissa, taskulampun ja muiden väliaikaisten valaisimien valossa näyttänyt ja tuntunut kuin saatanana suurelta. Ei meinannut millään sopia Transporterin takakoppiin, mutta ei siitä tarvinnut loppujen lopuksi irroittaa kuin pleksi ja takalaukun kansi. Seuraavana iltana se näytti jo todella mahtavalta, kun Pete oli sen puhdistanut ja vahannut. Olisipa vain vähän ylimääräistä rahaa, niin voisihan sen ostaa talliin :-)
15.01.2002 Tuli viimeinkin IBAlta kunniakirja rautaperseajosta. Pinssit ja merkit tulevat myöhemmin mutta hyvää kannattaa odottaa!
Ensi kesän ajoja on suunniteltu jo kovasti, uudet hanskat ja tölkkiteline on ostettu, 12 litraa Pennzoil 20W50 odottaa vaihtoja, bensalaskuria on suunniteltu, sissybarlaukun sijoitusta suunniteltu vaihdettavaksi tankin päälle, mutta näiden sivujen päivitys on jäänyt vähän vähemmälle.
MP-messut ovat parin viikon kuluttua, sinne yritän mennä jo perjantaiksi ja sitten viikonlopuksi Santun
synttäreille.
01.02.2002 Messuilla tuli käytyä ja mopoja nähtyä. Väkeä oli melko paljon jo perjantaina ja lauantaina oli kuulemma ollut oikein ryysis. Kuviakin tuli otettua, mutta filmit lepäävät vielä, kunhan saan ne lähetettyä ja editoitua, niin laitan ne tänne jonnekkin nähtäville. Olkaa kärsivällisiä :-)
05.02.2002 Härmään perustettiin moottoripyöräklubi MC Club Härmä Perustavassa kokouksessa oli läsnä noin 30 härmäläistä motoristia. Clubin säännöt ja muuta juttua siitä löydät klikkamalla edellä ollutta clubin nimeä.
09.02.2002 Lauantaina tuli viimeinkin vaihdettua etujarrupalat pyörään. Työnähän homma on miltei ylivoimainen, satuloiden pesemisen ja puunaamisen kanssa siihen saattaa saada kulumaan jopa puoli tuntia ja siitäkin suurin osa ajasta menee jarrujen ilmaamiseen :-)
Sitten tuli vähän puhdistettua ja vahailtua pyörän etupäätä, pääasiassa etuvannetta. Autosolilla saa lähtemään uskomattoman määrän likaa alumiinisesta vanteesta, mutta kyllä vanteen kiiltokin lisääntyy työhön käytetyn ajan suhteessa. Puunaamisen jälkeen piti myös kokeilla vieläkö kone lähtee käyntiin ja lähtihän se akun latauksen jälkeen. Ilmeisesti joudun hankkimaan uuden akun sillä nykyinen tuntuu melko voimattomalta.
16.03.2002 Kyllä on ollut kauheeta kevään odotusta ja viimein se näyttää tulevan. Lämpötila on reilusti plussan puolella (ainaskin +1 C) ja räystäät tippuu, jees. Kyllä tämä tästä. Sain vaihdettua akun ja johan alkoi Yamaha lähtemään käyntiin. Lieviä vahaustoimenpiteitä suorittelin myös, vähän väli piti kuitenkin käydä ovelta varmistamassa, että lämpötila on pysynyt edelleen plussan puolella.
20.03.2002 Sähköliivi on valmis. Eli vuosia kaapissa roikkunut nahkaliivi sai vuorikankaaseensa noin 40 m 0,14 mm2 johdinta. Tällä johdinmitalla ja -poikkipinnalla johdon vastukseksi tulee 6 ohmia ja siten lämmitystehoksi 24 W, mutta koska johto on kahdeksasta pätkästä voin tarvittaessa vaihtaa johtojen kytkentää ja nostaa lämpötehoa. Sulakepesä ja liitin on ommeltu liivin helmaan jonne virran syöttö tapahtuu jonnekin pyörään (paikkaa en ole vielä päättänyt) sijoitetun virranulosottoliittimen välityksellä välijohdon kautta. Liivi on testattu sisätiloissa ja mukavasti se tuntui 24 W:kin lämmittävän :-) Tähän astiset kustannukset ovat 10 euroa. Eli sen verran maksoi liittimet Pohjois-Suomen Sähkössä, liivi on liuotinpesuaineen ostoksen kaupanpäällinen, johto roskalavalta ja oma ompelutyö on vielä ollut ilmaista. Ei tullut edes reikiä sormiin, joita olisi joutunut laastaroimaan.
21.03.2002 Pete kävi ajelulla Wingilla, hiukkasen alkoi polttelemaan, että pääsisinpä minäkin jo. Mutta eihän tässä ole enää kuin viikko jäljellä ja viikonlopuksi on luvattu plus-kelejä, joten nykyiset lumet ainakin lähtevät häiritsemästä, jollei sitten ensi viikolla sada kovin paljon uutta lunta. Ei kai se nyt enää sada lunta, eihän!
27.03.2002 Nyt on ajotietokone asennettu, sähköliivin virransyöttö johdotettu, liivit testattu, laukut kiinnitetty ja kaikki muukin valmista huomista ajokauden aloitusta varten......
Jatkuu