MC Bad Smell

MC Bad Smell on rajujen prätkähenkilöiden ei-niin-kovin-rikollinen toistaiseksi vielä yhden hengen moottoripyöräkerho


Tämä teksti on kirjoitettu minun omien jo usean kesän moottoripyöräkokemusten perusteella tekemieni muistiinpanojen ja muistiinpanemattominen muistelujen perusteella, joten en ota mitään vastuuta tekstin totuudenmukaisuudesta tai oikeellisuudesta. Tekstissä esiintyvät henkilöt eivät ole antaneet lupaa käyttää heidän nimiään tai muita tietoja, joten sori vaan. Valitukset voitte osoittaa minulle


Paluu sisällysluetteloon

Paluu Antin kotisivulle

Lokakuu 2007

06.10.2007 Lauantaiaamu oli pilvettömän kirkas Härmässä ja lämpötilakin oli reilusti yli +10 C, joten lähdin Panilla tien päälle. Valtatietä Kauhavalle Kalliokosken läpi aina Mustaanmaahan, sitten taas valtatietä Kurejoelle, Lehtimäki ja Ähtärin Nesteelle kahville. Kahvien jälkeen Ähtärin keskustan ohi Haapamäelle, sitten Ruovesi, Orivesi ja Tampere. Taivashan pimentyi pilvistä jo Lehtimäellä, mutta sade alkoi vasta Oriveden ja Tampereen välillä. Sateen sekä jo myöhäisen iltapäivän takia en sitten tälläkään reissulla käynyt sen paremmin Kerttuloilla, kuin Kaunistoillakaan vaan ajelin suoraan 3- ja 19-teitä kotiin. Kurjenluhdalla oli pysähdyttävä seuraamaan jonkun paramoottorilentelyä, juuri ja juuri vielä erotti hämärtyvästä illasta vaalean varjon ja kun sammutti soittimen ja pyörän niin kuului moottorin äänikin. Voisi olla mukava harrastus tuokin.

Ajelukeli oli yllättävän liukas, kaksi kertaa jarrutin pyörän sivuluisuun, koska ABSit eivät ole toiminnassa (eivät ole toimineet heinäkuun jälkeen, mutta ensi viikolla olen sopinut meneväni Kuuttilan luo lukemaan virhekoodit, että onko kyseessä kallis vika vaiko eikö).

07.10.2007 Sunnuntaiaamuna päätin lähteä vaihteeksi HotWingillä pienelle ajelulle. Pakkasin jopa työkalujakin mukaan uuteen siniseen alumiinisalkkuun :-) Ensin Volttiin tankille sitten metsäautotietä Haaruksen tielle ja Kalmookankaalle katsomaan, kun Crasy Drivesillä oli show valmiina vain katsojat puuttivat, mutta kellohan oli vasta vaille yksi ja esitys alkoi kahdelta. Jatkoin matkaa metsäautotietä Markkulaan, vanhaa Sotatietä Mäenpäähän ja sitten Varpaantietä painisalille. Siinä ennen valtatien ylitystä sain tehdä pienen remontinkin eli kardaanin pitkittäislukitus oli jälleen vähän luistanut ja veto loppui. Pientä vääntöä meisselillä ja rautalankaa kehiin ja jälleen matka jatkui kohti Pernaata. Palan matkaa ajettuani huomasin toisen Annalantien kyltin, joten siinä täytyi olla lenkki, kiersin lenkin (tuli vähän pidempi, koska kiersin myös Jokitien :-) Sitten ajoin Pernaalle ja Saarimäen kautta Lapualle. Kävin Välilän grillikioskilla hakemassa juomista ja sain kehuskella parille pyöräilijälle HotWingin ajo-ominaisuuksia. Ensimmäinen pyöräilijä oli ihan tavallinen ihminen, mutta se jälkimmäinen oli varmaan ollut koko viikonlopun hirvimetsällä. Miksi muuten ihmisellä olisi sunnuntai-iltapäivällä maastopuku ja 3,5 promillen humalapäällä?

Sitten aioin ensin mennä kohti Karhumäkeä, mutta katsoin kartasta, että siitä seuraavasta tienhaarasta pääsee Istaan ja sitten Vaasantielle siihen Raamatun tien lähistölle. Kävin ajamassa Istantien loppuun asti, mutta Vaasantielle johtavalla tiellä meni ratsuhevoisia, joten ajattelin antaa heidän mennä rauhassa ja palasin takaisin lähtöpisteeseen. Kävin tekemässä kierroksen Lapuan Perunan pihassa, ajoin Vaasantietä, käännyin Raamattuun ja päädyin Hellanmaahan, sitten Kontion kautta Unkuriin ja Yliluomalle. Harjun ja Pakan ohi Vesiluomalle, josta käännyin Salomaahan, jumalanähköön, jossa ei ole muita lintujakaan kuin variksia. Päädyin Petterinmäen ja Keskiksen väliin, jatkoin Keskikseen ja Röukaksen kautta Komossaan, Kuoppala, Hunuri, Saunamäki, Vakkuri, Huhtamäki, Kantola ja viimein kotona. Röukaksessa oli vähäävaille etten kääntynyt Kalapäähän, mutta olisin saattanut kastua melkoisesti sillä noin puoli tuntia kotiin saapumisen jälkeen alkoi satamaan melko rankasti.

09.10.2007 Tai niillä main eli joku päivä kävin sjoella näyttämässä pyörää Kuuttilalle, mutta ABSn vikakoodien luku ei onnistunut eli viankin paikallistaminen jää sitten tehtäväksi huollossa. Keli ei ollut kaikkein mopoiluystävällisin, joten ajoin suorinta tietä mennen tullen

22.10.2007 Olisin voinut viedä Panin Kuuttilalle jo viikonlopun aikana, mutta leipomukset mummulassa veivät lauantain ja sunnuntaina se ei muuten vain onnistunut, joten soitin Petelle maanantaina ja sainkin trailerin lainalle illaksi. Jos asiat olisivat menneet hyvin olisin saattaanut jopa saada pyörän tuotua takaisin samana iltana, mutta lähtö Härmästä viivästyi sen verran, että olin Sjoella vasta vähän vaille kuusi ja Kuuttila oli ehtinyt aloittamaan toisen pyörän huollon. Joten jätin sen sinne Harrin huomaan.

24.10.2007 Kuuttila soitti, että pyörän saa hakea huomenna, jollen halua tilata ja ostaa Hondan 320 euroa maksavaa ABSn etupään sensoria vaan haluan etsiä halvemman talven aikana.

25.10.2007 Kaalla Sjoelle ja maksun jälkeen pääsin matkaan huolletulla pyörällä. ABS ja TCS varoitusvalot palavat nyt koko ajan, koska etupään sensori puuttuu. Sensorin johto oli oikosulussa anturin juuresta ja se poltti sulakkeen, jolloin varoitusvalot jäivät vilkkumaan. Nyt on talvi aikaa etsiä sopivaa vaihtoehtoanturia tai sitten ostaa se alkuperäinen suolaiseen hintaa. Matkaan lähdettyäni ajelin aseman viereen tankkaamaan ShellExpressille, josta jatkoin Ylistaroon, maisematietä aina Tervajoelle, Laihia ja suoraan Vaasaan. Vaasasta 8-tietä Oravaisiin ja Kiitolan kautta kotiin. Pimeää oli miltei lähdöstä alkaen (lähtö Sjoelta noin 18.00), lämpötila normaali lokakuun lopun +8 C ja tiet pääosin kuivat, siellä täällä pieniä rapakasoja maajussien jäljiltä.

31.10.2007 Pesin pyörän talvirenkaita vaihtoa autoon lykätessäni. Myöhemmin sain huomata, ettei pimeässä (tai hämäräähän silloin vasta oli) pesusta kannata odottaa kovin puhdasta jälkeä. Eli kaikki hyttysten ja kärpästen raatojen kuvat näkyivät vielä pyörän pinnassa vaikka itse ruumiit olivat peseytyneet pois.

Marraskuu 2007

01.11.2007 Muistin ottaa ABS-anturin työmaalle ja Auliksen kanssa saimme ehjättyä sen. Dremeilillä kaivoin hartsia muutaman millin pois, jotta Aulis pääsi tinaamaan johdon päät kiinni ja Aralditillä valoin kuopan lopuksi täyteen. Kotiin päästyäni asensin anturin paikoilleen ja testiajo ensin pihassa ja koska se osoitti homman onnistuneen eikuin ajopuku päälle ja baanalle. Tässä kuva korjattavasta anturista (varaosanumero 38520 - MAJ - 780 tai 781), anturin kyljessä stanssattu: TDK 94371, tässä kuva korjatusta anturista.

Ensin kerholle pakkaamaan muutama paita postitettavaksi ja sitten pesin jälleen pyörän. Kuten kerroin, ei nimittäin tullut kovin hyvää pesujälkeä eilisellä yrityksllä. Pesun jälkeen lähdin vain sen verran ajelulle, että pyörä kuivaa. Ylihärmä, Kaurajärvi, Lehmäjoki, Isokyrö, Tervajoki, Ylistaro, Untamala, Ylihärmä ja kotiin. Lämmintä oli +6C, vettä tuli muutama pisko Ylihärmässä takaisinpäin tullessa, muuten tiet olivat kuivat ja puhtaat. Mutkateillä ei vain kovin pystynyt vauhtia pitämään, koska valot näyttävät melko lähelle kallistettaessa. Isoilla teillä oli vaikeuksia pitää nopeutta talvirajoituksen vaatimassa 80 km/hssa.

Joulukuu 2007

02.12.2007 Eipä tullut marraskuussa juurikaan harrastettua. Pari viikkoa sitten viikonloppuna siivosin sen verran mopotallia, että sain putsailtua ja vahattua Panin talvisäilytyskuntoon ja laitettua sen pikkutalliin lukkojen taa Nicon mopon kanssa. Sitten HotWingkin mahtui mopotallin puolelle ja Kaa pääsi omaan talliinsa.
Tänään tuiskusi lunta sen verran, että pihaan tuli pieni kinos ja koska lämpötila oli melko lähellä nollaa ajattelin läheteä HotWing-ajelulle. Pääsin lähtemään heti pian sen jälkeen, kun olin ottanut oikeanpuoleimmaisen (tietenkin se hankalampi, joka on pyörän ja vaunun välissä) pakoputken irti ja kunnostanut sen hitsaamalla ja hiomalla isomman kohosauman sylinteriliitokseen. Eli oikea pakoputki on vuotanut tähtimutterin välistä eikä mutterin kiristyksellä ole ollut vaikutusta. Hitsasin (tai yritin hitsata) siistin pellin suikaleen putken ympäri ja hioin sen sitten siihen mittaan, että putki meni vielä sylinterin ulostuloputken sisään ja tähtimutteri ylettyi kierteelle.

Muutaman kirosanan saattelemana sain putken viimein takaisin kiinni ja pääsin matkaan. Ensin Volttiin tankkaamaan ja sitten kerholle tarkistamaan renkaiden paineet sekä kiristämään peilin kiinnitys. Vähän kiertelyä Kuoppalantien varresta lähtevillä metsäautoteillä ja viimein tulin Ojalaan, siitä Kurjenluhtaan, Kivihuhtaan ja Hakolaan. Hakolasta Sorvistoon, Laituriin (Erkin mäessä oli valot, mutta en nähnyt oliko siellä vielä laskijoita), PowerParkin kautta valtatielle ja kotiin. Pakoputken korjauskin tuntui onnistuneen, sillä kotiin palattuani totesin, ettei oikea sylinteri aivastele enää juuri laisinkaan, kuten se tyhjäkäynnillä teki ennen korjausta.

08.12.2007 HotWing ajelu alkoi vaihteeksi tankkauksella Voltissa, kierros kirkonkylän ja kerhon kautta ja sitten Ekolaan, Karkaus, Jepuan kirkonkylä, YtterJepossa vaihdoin toiselle puolelle jokea. Käännyin kyllä tarkistamaan siinä muutama satametriä 8-tiestä Nyykauppiin päin vanhan meijerin tjsp, vierestä lähtevän riippusillan josko siitä pääsisi ajoneuvolla yli. Se näytti olevan paremminkin kevyenliikenteen käytössä, joten jätin ylityksen tekemättä raskalla Wingilläni. Kohti Nyykauppia, kunnes käännyin Etukylän kylätielle (Forsby byvägen), jota ajelinkin aina Sorvistista tulevalle tielle asti ja käännyin sitten kohti Sorvistiä, sitten Markby, Marken, melkein Åvist, sillä käännyin vähän ennen kylää Kihakoskelle johtavalle metsäautotielle. Eli Kihakoski, Köykkäri, Tyni, Voltti ja uudelleen käynti kerholla ja sitten valtatietä kotiin.

15.12.2007 HotWingin kaasarit tuntuvat vuotavan hiukkasen, sillä tankki vaikutti melko tyhjältä, joten jälleen kerran ensimmäinen etappi oli Voltti ja tankkaus. Metsäautotietä sitten Kumpulaan ja menin jo palan matkaa kohti Pirttistä, mutta Haaruksentie vaikutti melko pomppuiselta ja uraiselta, niinpä käännyin takaisin ja menin Pesolan kautta Markkulaan ja Vanhaa Sotatietä Mäenpäähän. Siellä yritin osoitella ilman kartasta tai nagivaattorista lunttaamista sille kentän itäpuolella kulkevalle tielle. Eihän se onnistunut vaan tein lenkin ja palasin takaisin Mäenpään kylätalolle. No ajelin siitä sitten kohti keskustaa ja kun ajoin Laurintien ohi näin Laurin tallissa olevan valot, joten tein uukkarin ja pysäköin pihaan. Lauri tarjosi terassikahvit ja pääsin näkemään hänen Apriliansakin varustettuna uusilla, juuri verhoiluilla istuimilla. Jos Lauria alkaa koneistajan työt tympimään, niin ainakin yksi vaihtoehto tuntuisi olevan verhoiluhommat, oli meinaan sen verran siistit istuimet.

Siinä pihalla lähtöä tehdessäni valitin Laurille, kuinka hiukan löysällä oleva oikea kaasutin aiheuttaa lieviä käyntihäiriöitä, varsinkin kylmänä ja pienillä kierroksilla. Ei olisi pitänyt valittaa, kone ei meinannut käynnistyä millään, sain polkea itseni ihan hikeen ennenkuin se suvaitsi lähteä pörisemään. Lähdin siitä sitten suoraan päätä sinne kentän vierestä kulkevalle tielle ja saavuin jälleen Mäenpäähän. Täällä vasta kone alkoi käydä taas kohtalaisesti kierroksilla, kiihdytettäessä sitä piti hiukkasen härnätä, jotta sai sen ottamaan kierroksia. Mutta matka jatkui ohi Susivuoren Ylikylä- Pirttinen-tielle, tämäkin tie kuten sitten Haaruksentiekin oli edelleen kuoppainen ja urainen, mutta jostain syystä se ei enää niin haitannut :-) Saavuin siis kirkolle ja kerholle, Asko oli pesemässä autoa ja sovimme siinä että kävisin ensiviikolla vaihtamassa painepesuriin uuden pistotulpan, koska vanha oli rikki ja vaati kikkailua, jotta saa pesurin toimimaan. En kauaa siinä päällistellyt, kun aioin lähteä, mutta HotWing vaati jälleen melkoisen jumpan, ennen lähtöä. Sitten vain valtatietä kotiin.

16.12.2007 Sunnuntaina, koska en päivystyksen takia voinut poistua kovin kauas kotoa, kuten viime suunnuntaina, jolloin kävin (autolla) PutaanPortissa lämpimällä kanaleivällä, nam, niin menin talliin. Ajattelin katsoa kuinka hermoni kestäisivät, jos kokeilisin kiristää sen kaasuttimen välilaipan, joka tuntui eilen aiheuttavan, ei vain lieviä käyntihäiriöitä kiihdytettäessä vaan myös melkoista käynnistysjumppaa. Yllätykseseni huomasin vajaan puolen tunnin kuluttua kiristäneeni välilaipan ja kiinnittäneeni uudelleen kaasuttimen ja imuputken. Imuputken asento oli jopa paljon parempi kuin aikaisemmin, joten nyt ilma tulee kaasarille ainoastaan ilmansuodattimen kautta eikä imuputken raoista.

Työkalut takaisin pakkiin, bensahana auki ja yksi polkaisu käynnistyspolkimesta riitti koneen käynnistämiseen :-) Käytin koneen lämpimäksi ja kokeilin uudelleen ja koska lämminkäynnistys oli ainakin yhtä helppo, lisäsin koneeseen öljyä ja aloin pukea ajopukua päälle. Matkaan päästyäni ajoin ensin kerholle, ajattelin tarkistaa, josko siitä Sepon minikeittiöstä saisi _lainattua_ pistotulpaa siihen pesuriin, mutta eipä tarvinnut lainata sillä pesurissa näytti jo olevan uusi pistotulppa. Myöhemmin vähän harmittelin, etten tarkistanut kytkentää, jotta ei käy kuten YITn lattiantekijöillä Komasilla toissaviikolla. Pojilla oli firmansa huoltomiehien korjaama metallirunkoinen teollisuuspölyimuria, joka poltti sulakkeen aina jos laittoi pistotulpan väärinpäin pistorasiaan. Siellä oli asentaja tehnyt kytkennän eli ilmeisesti nollauksen siirrettävään laitteeseen :-) Kielsin lattiamiehiä käyttämästä imuria tai jos käyttävät ja kuolevat, niin ainakin sanovat sitten että minä kielsin. Lupasivat käyttää sen päivän varovasti ja viedä sitten pe*keleitten kanssa takaisin firmaan. Eli jos nyt joku kuolee kerhon painepesurin pistotulpan väärän kytkennän takia niin onko sekin minun syy?

Koska sähkötöitä ei ollut jatkoin matkaa; Lahdenkylä, Kivihuhta, Järvi, Ylihärmä (tankkaus), Rannanjärvi, Kosola, Liipantönkkä, Kyntäänmäki, Karhumäki, Länsikylä, Kelloja, Lapua. Kävin Essolta hakemassa pötin öljyä ja juomassa kupin kahvia sitten jatkoin matkaa pitkin Alajärven tietä, kunnes Murtomaasta käännyin kohti Ojutjärveä ja saavuin sitten Kauhavalle. Pysähdyin Halpakaupan pihaan korjaamaan rautalangalla oikeanpuoleisen pakoputken kiinnitystä, jonka huomasin Lapuan välillä pettäneen. Siinä putken kiinnityksen jälkeen lähtöä tehdessäni sammui ajovalo, ensin luulin sekä pitkien että lyhyiden sammuneen, mutta pitkävalo syttyi pienen renkkauksen jälkeen. Ensin ajattelin käydä samoin tein katsomassa, josko Halpakaupassa olisi ollut 6 V ajovalopolttimoita, mutta muistin sitten, että HotWingin ajovalo on vähän oma viritys, jonka vaihto ei välttämättä onnistu tien päällä. Niinpä säädin valon osoittamaan melko lähelle, jotteivat vastaantulijat häikäisty (heh, heh) ja lähdin kohti kotia. Koska oli jo säkkipimeää en enää lähtenyt vaillinaisilla valoilla pikkuteille vaan päästelin valtatietä suoraan kotiin.
Koko reissulla tarkistelin varttitunnin välein puhelimen, jotta olisko mulkukaansoittanu töistä. Kertaakaan ei ollut kukaan soittanut, ei eilen eikä tänään eli ihan hyvin meni tämä viikonloppu päivytyksenkin osalta.

25.12.2007 En malttanut odottaa Tapaninpäivään lähteäkseni ajelulle (itseasiassa Tapaninpäivänän oli niinpaljon huonompi keli, että päätös ajella jo Joulupäivänä oli todella järkevä). Ei siitä kovin pitkää ajelua muutenkaan tullut, kirkolla kävin, mutta siellä oli sen verran hiljaista, että ajelin valtatietä samoin tein takaisin kotiin.

29.12.2007 Uuden ajovalon (PVn ajovalopoltin + tinalla ja liimalla kiinnitetty kehys) HotWingiin asennuksen jälkeen ajopuku päälle ja viemään kerholle Perinteisen Messumatkan 2008-julisteita. Kerholla käynnin jälkeen PowerParkin kautta Sorvistoon, metsäautotielenkin jälkeen päädyin Liinamaahan, sitten kohti Varvasta, Krepulan metsäautotiellä tehdyn lenkin jälkeen päädyin Hopeavuoreen.
Miksiköhän kauhavalaisten metsäautoteiden tienvarsiheiniin ja -puskiin on viritetty jotain siimaa/lankaa kilometrikaupalla? Sitä on ainkin Vanhan Sotatien varrella ja näytti olevan myös Krepulan metsätiellä??

No, ajelin taas takaisinpäin ohi Varvaan ja päädyin Kleemoolaan, siitä kohti Pernaata ja sitten KauhavaSityyn. Kävin Essolla puhdistamassa visiirin ja lähdin ohi Ruotsalan ja kohti Hattua. Vähän ennen Hattua ajoin tienparantajan ylläriin; tielle oli levitetty kerros sepeliä, mikä on hyvä asia, sillä tie oli melko pehmoinen aukeilla paikoilla. Mutta sepelikuorma oli loppunut metsäosuudelle eli ensin oli mukavan pitävä sepelinen tienpinta ja yhtäkkiä alla olikin sianselänmuotoinen, peilikirkkaassa jäässä, ilman hidastavia penkkoja, melko syvät ojat omaava tienpinta ja vauhtia oli ns. kitkarenkailla ja (onneksi) lukkiintumattomilla jarruilla ja venäläisillä ohjausomituisuuksilla varustellussa ajoneuvossa noin 50 km/h. Ei siinä se kummemmin käynyt, vauhti hidastui onneksi melko pian hallittavaiin lukemiin ja matka jatkui. Seuraavilla metsikköosuuksilla osasinkin sitten varautua liukkaisiin kohtiin huomattavasti paremmein.

Pian tuon jälkeen kone alkoi käymään huonosti eli vasen sylinteri putosi ajoittani pelistä pois. Koska lämpötila oli nollan tietämillä ja vettä satoi niin ajattelin kaasarin jäätämisen olevan käyntihäiriön syy, koska aluksi tilanne tuntui paranevan, kun pudotti etenemisvauhtia ja suurensi kierroksia eli vaihtoi pienemmälle. Mutta kuitenkin Hatusta Oravaan käännyttyäni ei vasen sylinteri auttanut matkantekoa enää yhtään, sinnittelin ja maanittelin konetta käymään ajamlla aina Luostariin asti, mutta koska parannusta ei tullut pysähdyin tienvarteen. Olihan se kaasarikin ulkopuolelta melko kylmän näköinen, mutta kyllä siitä bensaa näytti läpi menevän. Siispä kaivoin työkalusalkun esille ja vaihdoin tulpan, se olikin todennäköinen syyllinen sillä se oli aivan nokinen ja märkä.
Uusi tulppa koneeseen, kalut kasaan ja matkaan. Kone kävi taas kuin unelma ja ajelin sitten Jylhään, pohjoista ohitustietä vt19sta ja sitä pitkin sitten suoraan kotiin. Oli melkoisen märkä olo loppumatkasta, sillä varsinkin valtatievauhdissa ei tuo vanha ajopuku tunnu pitävän vettä ulkopuolella juuri yhtään. Ja siis sitä vettähän satoi koko matkan, tämä on tälläistä joulukuuta 2007.

Vuoden 2007 laskelmia

30.12.2007 Tuli viimein kirjattua taulukkolaskentaohjelmaan kuluvan vuoden tankkauspäiväkirjat ja sain laskeskeltua erinäisiä asioita niiden perusteella:
Dnepr
Ajokausi: 25.2.2007 - 29.12.2007
Kilometrejä kertyi 1619 km, bensaa paloi 135,6 litraa, kulutuksen ollessa 8,37 l/100 km (Vuonna 2006 6,87 l/100 km). Ostettujen bensojen keskihinta oli 1,3293 e/l (pienin hinta 1,239 e/l ja korkein 1,386 e/l), pienin tankkausmäärä 8 l, suurin 17,1 l. Tankkauksia ajokauden aikana kertyi 10 kpl Niistä Neste Voltissa 4 kpl. Bensojen ja erinäisten tarvikkeiden ja varaosien hankintakulujen mukaan kilometrihinnaksi tuli 0,196362 e/km. (Vuonna 2006 0,19243 e/km)

Honda
Ajokausi: 25.3.2007 - 1.11.2007
Kilometrejä kertyi 38767 km (24094 ml), bensaa paloi 2036,89 litraa, kulutuksen ollessa 5,254 l/100 km (Vuonna 2006 5,3829 l/100 km). Ostettujen bensojen keskihinta 1,327336 e/l (pienin 0,646 e/l (Gibraltar), suurin 1,464 e/l (Haltern Am See, Saksa. Saattaa olla että Norjassa oli vielä kalliimpaa, mutta valuuttamuunnokseni antoi tälläisen tuloksen)), pienin tankkausmäärä 5,3 l, suurin tankkaus 23,4 l. Tankkauksia ajokauden aikana kertyi 120 kpl (Nesteen asemilla 17 kpl (Neste Voltti 6), St1 27 kpl (St1 Härmä 18 kpl)). Bensojen ja erinäisten tarvikkeiden ja varaosien hankintakulujen mukaan kilometrihinnaksi tuli 0,105012 e/km. (Vuonna 2006 0,127465 e/km)

Yhteenlaskettuna kilometrejä vuonna 2007 kertyi 40386 km ja niiden hinnaksi 0,143414 e/km (Vuonna 2006 0,144335 e/km). Yhteishinnassa on pyörille jakamattomat tarvikehankinnat (navigaattori, kypärä, kypäräsarja jne)

Pyöräkohtaisista kilometrihinnoista verrattuna edellisvuoteen voi huomata, että ajaminen kannattaa :-) Hondan kilometrihinta putosi yli kaksi senttiä. Yhteiskilometrihintakin oli vähän alhaisempi, vaikka Dneprillä tuli ajeltua vähemmän ja tuli tehtyä melko kalliita tarvikehankintoja.
Kulutuslukemista sen verran, että Dneprin eli HotWingin kulutuslukemaa nosti jonkinverran sen varabensakanisterin normaalia runsaampi käyttö ruohonleikkurin ja muiden välineiden tankkaukseen. Toisaalta taas huomaa, että pitkien matkojen ajaminen laskee kulutusta; Panin kulutus oli noin 0,13 l/100 km alhaisempi
Uskalsin tehdä tämän laskelman vaikka tehollista ajokautta on vielä melkein puolitoista vuorokautta jäljellä, sillä ei nuo lukemat tuosta kovin paljon heilahda mihinkään suuntaan vaikka kävisin uudenvuodenaattoajelulla (tai tänään uudenvuodenaatonaattoajelulla :-)

Tammikuu 2008

01.01.2008 Uudenvuodenpäivänä oli hyvä aloittaa uuden vuoden ajokausi. Joten eikun HotWing käyntiin ja Perinteisen Messumatkan MP-2008-näyttelyyn julisteet mukaan ja ensin kerholle. Asko olikin siellä sopivasti vastaanottamassa ne ja pääsin jatkamaan matkaa samoin tein. St1llä suoritetun tankkauksen jälkeen Haaruksentielle, Kalmookankaalla pysähdyin katsomaan kahden crossailijan radankiertämistä joksikinaikaa. Molemmat ottivat kurvit melko vauhdikkaasti, mutta toisella oli vielä varaa ottaa hyppyihin lisää vauhtia. Toisen hypyt mienasivat varsinkin hetkisen seuraamisen jälkeen (olisiko tullut näyttämistä vähän liikaa mukaan ?:) mennä vähän liian lennokkaiksi; jalat näyttivät lipsuvan tapeilta, tasajalka-alastulot lisääntyivät ja kurvit hyppyjen jälkeen näyttivät tulevan pari kertaa silmille. Helppohan minun oli sieltä radan varresta kommentoida päissäni kuskien ajoa, täytyypä joku kerta käydä kokeilemassa HotWingin hyppy- ja kurviominaisuudet crossiradalla :-).
Haaruksesta jatkoin Pirttisen tielle, Syväjoentielle ja sitten Ylivieskatielle. Sitä ajelin palan matkaa Ylikylään päin kunnes käännyin Manniseen. Mannisen jälkeen Ollinkangas, KortesjärviCity, ja sitten Voltin kautta kotiin.

19.01.2008 Lauantaina oli Botnia Swap Meet-rompetori Seinäjoen raviradalla ja vaikka minulla oli päivystys päällä lähdin käymään siellä, HotWingillä. Vaihdoin ensin takapyörään uuden renkaan, koska edellinen alkoi olemaan jo melkoisen sileä ja varsin toispuoleiseksi kulunut. Anssikin kävi siinä tallissa ja oli puhetta, että olisimme käyneet ensin hänen kanssaan pienellä ajelulla, mutta poika katosi paikalta kun pyörä alkoi olla likimain lähtövalmis :-)

Ajopuku päälle ja tielle, vesisateeseen (välillä tuli kyllä räntääkin) lämpotila oli nollasta plus kahteen. Ensin kirkolle ja sitten valtatietä Ylihärmään, Teboililla tankkaus, Kangas, Hellanmaa, Viemerö, Karhumäki, Länsikylä, Varattomanloukko, Mäenkylä, Nurmo ja Seinäjoen ravirata. Kello oli jo puoli kolme kun saavuin paikalle, joten osa kauppiaista oli jo lähtenyt tai tekemässä lähtöä. No kävin pesemässä kypärän visiirin, kiersin tarjonnan kerran läpi ja join kupillisen melko kylmää kahvia ja aloin tekemään lähtöä. Olo oli hiukkasen kostea, ajopuku oli päästänyt kosteuden tai oikeastaan märkyyden läpi tuosta navan seuduilta, myös hanskat olivat täysin veden vallassa. Ajelin valtatietä Lapualle, pidin pienen lämmittelytauon siinä vähän ennen uutta Paukkua olevalla P-paikalla ja sitten ensimmäisen pakoputken korjaustauon vähän ennen PullaHiirtä, seuraava PullaHiiressä ja sitä seuraava heti pian PullaHiiren jälkeen. Vasta sitten uskoin, ettei Bilteman räikkäliina kestä pakoputken käyrän lämpötiloja mutta vaimentimen lämpötila sitä ei sulata :-) Siis oikeanpuoleisen pakoputken käyrän sylinteriin kiinnittävän mutterin jengat antoivat periksi ja käyrä ei meinannut pysyä paikoillaan ennenkuin ymmärsin vetää sitä räikkäliinalla vaimentimesta taaksepäin. Ensimäiset yritykset kiinnittää putkea käyrästä johtivat vain liinan sulamiseen melko pian koneen käynnistämisen jälkeen.

Ennen kotiin pääsyä jouduin Sorvistossa korjaamaan toistakin putkea, joka ilmeisesti ihan vain toisen esimerkistä päätti irrota käyrän ja vaimentimen jatkoksesta. Sen korjaaminen oli melko helppoa, putken päät kohdakkain ja rivakka potku vaimentimeen yhdisti putket jälleen yhdeksi. Eli ajelin siis valtatietä aina painisalille asti ja sitten Yliviitalan tietä Volttiin ja jälleen valtatietä kotiin asti. Voin kertoa, että olo oli jo mahdollista vielä Seinäjoellakin todettua märempi ja vielä jonkin verran viluisempi, mutta kuuma suihku ja kuivat vaatteet korjasivat asiaa melkoisesti :-)

Helmikuu 2008

07.02.2008 HotWingiin kävin jo toissa viikolla hakemassa pakoputkea sekä tukevia klemmareita ja päässäni on kätevä suunnitelma periksi antaneen mutterin korvaamisesta omalla patentilla, mutta toteutus on jäänyt hamaan tulevaisuuteen. Tänään kävin tallissa käyttämässä Pania, hyvin tuntui talvehtineen tähän asti, sillä lähti lämmittämättä käyntiin (ulkona +1 C). Käytin koneen lämpimäksi, testailin valot yms ja kaikki näyttäisi toimivan, pianhan tässä on ajokausi edessä :-) Olen siinä vakaassa uskossa, että kunhan palaan maanantaina alkavalta parin viikon Thailomalta, niin lumet ovat sillä välin sulaneet ja asfaltti hohkaa lämpimän kevätauringon paisteessa. En muiden kiireiden johdosta käynyt edes messuilla, mutta kyllä tuo kevät näyttää tänä vuonna tulevan ilman messujakin.

Maaliskuu 2008

10.03.2008 Hiukkasen venyi Thaimatka ja olo on vähän kuin toipilaalla, mutta kävin vähän tallissa puuhailemassa. Toteutin sen päässäni olleen kätevän suunnitelman HotWingin pakoputken käyrän liittämiseksi (onnistui periaatteessa ihan suunnitelman mukaan, vain klemmarien kokovalikoimassa oli hiukkasen hakemista. Onneksi AH-Tarvike oli auki). Eli käyrän liitoksesta tuli hyvä mutta tukeva, samoilla lämpimillä tein sitten äänenvaimentimille sellaiset kannattimet, että nyt pitäisi kestää murtumatta. Mutta aikahan tuonkin näyttää, mutta jos ulkonäöstä voisi päätellä jotain niin kyllä noin rumien kannakkeieden täytyy olla lujat :-)

Koska olo oli toisiaan vielä toipilainen en edes kokeillut pyörää käyntiin saati haaveillut ajelusta (tai totta kai haaveilin, mutta en kuitenkaan lähtenyt) vaan työnsin pyörän pois tallista, siivoilin tavarat likimain paikoilleen, kaatelin jäteöljyt kanistereihin hyväksikäyttöasemalle vientiä varten ja putsailin tallialuetta muutenkin.

20.03.2008 Kelit ovat viime viikot olleet vähän sellaiset kiusalliset, lämpötila pyörii nollan molemmin puolin ja harva se yö tulee vähän lunta, joten tiet pysyvät märkinä. Parina päivänä olisi valtatiellä paikoin ollut ihan selkeä ajokeli, mutta sitten taas tulee vettä tai räntää. En ole HotWingilläkään käynyt tienpäällä, mutta pääsiäisismaanantaina voisi ajatella käydä Kokkolassa MP-näyttelyssä. Eli siis taidan lähteä kerholle pesemään ajopukua :-)

25.03.2008 Kokkolassa ei sitten tullut käytyä. Pyörällä ei viitsinyt edes ajatella menoa, sen verran viileä oli pääsiäispäivä. Autolla ajelin siellä suunnassa, mutta välähdys tienvarsipeltipoliisista (vauhtia oli 80-rajoituksella Garminin mukaan 90 km/h) harmitti sen verran, että ajelin Kokkolan ohi pysähtymättä.
Tiistaiajelulla kävin sitten HotWingillä eli pyörähdin kerhoillassa, kunhan ensin jumppasin itseni kunnolla hikeen konetta käynnistäessäni. Eli kuntoilin ensin ja puhdistin sitten vasta tulpat ja laitoin sitten muutamalla potkulla koneen käyntiin. Ajopuku päälle ja tallin ovelta haistellessa ajattelin tallin hyllyltä löytyneen avokypärän olevan sopiva siihen keliin (noin +2 C ja tuuli pohjoisesta) ajoin sitten valtatielle asti ja käännyin hakemaan vintilta Shoein päähän. Nolan on toistaiseksi varikolla, uusi kypäräkuuloke/mikrofoni-sarja on tulossa takuuseen Stromilta samoin uusi visiiri (ei takuu), joten se odottaa niitä nyt tuossa kaapin päällä, lämpimässä.
Kypärän vaihdon jälkeen pääsin lähtemään (Anssi oli katsomassa lähtöä, sovimme menevämme ajelulle joskus lämpimämmällä kelillä), ajelin ensin Volttiin tankille ja sitten kylän kautta kerholle. Kerholla annoin pyörän hiukan maistaa painepesuria ja pesin pahimmat rapaklöntit pois. Pesun ja kuivauksen ja parin kahvikupillisen jälkeen lähdin ajelemaan takaisin kotiin, suoraan valtatietä. Kerholla oloaikana ainakin kaksi pyörää ajeli Kuoppalantietä edestakaisin, joten voisi kai sanoa härmäläisten ajokauden olevan jo hyvässä vauhdissa.

Olen pikkuhiljaa päivitellyt Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2010-sivuja, käykää siellä tarkistamassa ettei ole krijoitusvirheitä tai muuta sopimatonta. Palautteen voitte sitten laittaa vaikka tänne

30.03.2008 Sunnuntaiajelulla Hotwingillä. Ensin kierros kylällä ja sitten Haaruksen tielle, olihan muuten paikkapaikoin melko lipoosta ja toisin paikoin taas melko pehmoista. Pirttinen, Ylikylä, Manninen, Palojärvi, Tyynismaa, Viinikka, Mattila, Lummukka, Karvala, Tarvola ja sitten Tuikan kautta Purmojärvi, Kortesjärvi, kierros Fräntilän kylän kautta, mutta sitten suoraan kotiin. Reissu meni suuremmitta ongelmitta, oikean kaasarin välilaipan erikoismuttereita piti hiukkasen kiristää yhdellä pysähdyksellä (käynti ja käynnistettävyys taas parani, on se kumma :-) Totesin myös että pakoputkiremotissa jäi laittamatta klemmarit tai hitsiklöntit käyrän ja äänenvaimentimen saumaan, sillä nämä nykyisen malliset vaimentimen kiinnitys/ kannatuslaitteet eivät estä vaimenninta liikkumasta taaksepäin. Nyt ongelman selvitti tienpenkasta löydetty vähän nyrkkiä isompi kivi, jonka avustuksella asensin vaimentimen ja käyrän sen verran syvälle sisäkkäin, että pysyivät kiinni toisissaan ainakin kotiin asti.

En käynyt Tyynelässä häiritsemässä keittiökaappien asentajia, ajokamppeet oli siis sen verran ravassa, ettei niitä riisumatta olisi viitsinyt mennä vieraalle tontille ja minähän olen sen verran laiska niitä riisumaan, että siitä syystä vierailu jäi tekemättä. Kävin sitten maanantaina tarkistamassa tilanteen ja ihan hyvin siellä oli edistytty. Kaappien rungot olivat paikoillaan, laatoitus kaappien väliin tehty. Vain jotain pientä, kuten kaikki kaappien ovet puuttuivat ja uusikin jääkaapin ovi oli lommoilla :-)

Huhtikuu 2008

01.04.2008 No niin, aprillipäivänä lähti tämän vuoden Honda-ajokausi käyntiin. Kunhan ensin pääsin kunnialla melko pehmeän pihan ja Ylisenmäentien läpi valtatielle ja siellä vähän kiihdyttelin ja jarruttelin, jotta edes vähän saisi tuntumaa pitoon ja pyörään, niin sitähän sai lähteä pikkuhiljaa eteenpäin. Ensin kylälle ja kierros PowerParkin kautta ja sitten valtatietä kohti etelää. Muutamia pysähdyksiä tuli heti alkuvaiheessa, kun Kossin vasen nappi ei halunnut pysyä korvassa (otin siis Nolanin varikolta käyttöön ja laitoin siihen sisälmykset kiinni, vaikka uusi kuulokesarja ei ole vielä tullut. Uusi visiiri sen sijaan on jo vaihdettu. Kyllä on mukavaa, kun näkee jotain vaikka viisiiri on kiinni.

Valtatietä päästelin aina Seinäjoelle asti, kävin ostamassa Seinäjoen Konerenkaasta kuulapäävasaran ja purasimen (luin aamulla lehdestä tarjouksen). Jatkoin sitten matkaa Peräseinäjoelle, Kihniänkylästä käännyin kohti Alavallia ja saavuin pian Jalasjärvelle. Kävin Juustoportissa syömässä pitsan, täytteitä oli runsaasti, mutta muuten ei mikään erikoinen elämys. Ruokailun ja päälle nautitittujen leipäjuustokahvien jälkeen jatkoin matkaa Ilvesjoen kautta kohti Karviaa. En ajanut aivan Karvialle asti vaan käännyin kohti Nummijärveä, sitten Kauhajoki, Kurikka, Panttila, Koskenkorva, Ilmajoki, Seinäjoki ja valtatietä kerholle.

Kun Kurikan ja Panttilan välissä pysähdyin linja-autopysäkille korjaamaan korvanappia (oli muuten ensimmäinen kerta alkumatkan kolmen korjauspysähdyksen jälkeen), niin pian vastakkaisesta suunnasta tullut auto teki käsijarrukäännöksen renkaat melkein vinkuen ja parkeeerasi viereeni sellaiseen ei_niin_siistiin vinoparkkiin. Minä oli jo, että häh, minkähänlainen motorismin vastustaja sieltä paljastuu, mutta kyseessä oli ihan tavallinen hihkurilainen, joka tyrkytti luettavaksi Sanoma rajan takaa (tjsp)-lehtistä . Koetin kieltäytyä ja vedin kypärää ja hanskoja päälle ja yritin tehdä lähtöä, mutta kaveri oli melko sinnikäs ja autonsa plokkasi minua sen verran, että en siististi pääsyt lähtemään. Mutta sitten tuli pelastus, poliisiauton muodossa. Maija tuli Kurikan suunnasta ja ei heidän tarvinnut edes pysähtyä vaan hiukkasen hiljentivät kohdalla, niin hihkurilainen lähti jatkamaan matkaa, taas renkaat melkein vinkuen :-) Minä lähdin poliisien perään, säädyllisen välimatkan päässä, tietenkin.
Kerholla oli porukkaa jonkin verran, pyöriäkin oli käynyt paivän/illan mittaan liikenteessä useita ja lähipäivinä kuuleman mukaan tullaan näkemään aivan uusiakin pyöriä meidän kerholaisilla. Ajotoimikunnan alustava kokouskin siinä pidettiin ja päätettiin vaihtaa viimevuotiseen ajolistaan tämän vuoden tiistaiden päivämäärä. Se on hyvä lista, ei se muuttamisella parane :-)

02.04.2008 Viimeinen toipilaspäivä ennen töihin paluuta, joten koska päivä vaikutti melko lämpimältä (ei niin lämmin kuin eilen) lähdin vähän ajeluttamaan Hondaa. Kierros kylällä ja PowerParkissa, valtatietä Sjoelle ja aina Ilmajoen Koskenkorvalle asti, sitten kohti Jurvaa ja sieltä 8-tielle. Jurvan ja 8-tien välissä oli 100 km/h-rajoitus, joten luulin että Vaasan Tielaitoksen työntekijät olisivat jo sadattaneet valtatienkin, mutta mitä paskaa. 8-tiellä 80 km/h ja moottoritielläkin edelleen vain 100 km/h. Kävin lentokentän ABCllä syömässä annoksen kanaa ja ryyppäämässä kahvit päälle.

Tankattuani itseni jatkoin Merikaarron kautta Vähäkyröön ja sitten maisematietä Ylistaroon, Lapuan tietä Hellanmaahan ja Kankaankylän läpi Ylihärmään (Kankaantie oli melko huonossa kunnossa, reikiä ja painumia varsinkin Kankaankylän ja Hellanmaan välillä).

Kävin kerholla huuhtelemassa pyörän ja vähän ajopukuakin, sillä Kauhvana ja Lapuan välillä satoi hiukkasen ja vaikka juutuin puurekan perään vain vähäksi matkaa, ehti sen perässä pyörivä tiestä nouseva savivellikeitos harmaannuttaa pyörän ja kuskin. Olin siinä sitten jo ajatuksissani ajamassa kotiin, kunnes Heikkilässä Pete tuli vastaan. Minä tein uukkelin ja saavutin hänet Voltista tankilta, päätimme sitten lähteä käymään Pietarsaaressa. Kortesjärven ja Purmon kautta Pennäisiin, Mysignen TBllä kahvit ja sitten Kovjoen kautta Nyykauppiin, sieltä suorempaa puolta AlaJepualle, koska mutkaisemmalla puolelle näytti ainakin alkupää olevan sepelillä (se osa onkin ollut melko kuoppainen viime vuosina). AlaJepualta valtatietä kotiin.

Pietarsaaren Tielaitoksen henkilöt olivat olleet asialla ja sadattaneet 8-tien ja Nyykaupin poistumistien. 19-tie sadatettiin vasta torstain aikana.

06.04.2008 Sunnuntaina Lappajärveltä selvittyäni, lähdin sinne uudelleen; sulkemaan auki unohtunutta astianpesukoneen hanaa. Eli Evijärven kautta Lappajärvelle ja sulkutoimenpiteen jälkeen: Karvala, KanavanKevari, Menkijärvi, Kuortane, Seinäjoki, Kva ja kotiin. Yritin käydä kahdessa Kotipizzassa, mutta molemmissa olisi ollut 30 -40 min jonotusaika, joten kotiin tultuani paistoin juusto/makkaramunakkaan. Kyllä maistui, mutta kyllä olisi maistunut pizzakin :-)

12.04.2008 Lauantaina ilma näytti jälleen tuvasta katsottuna lämpimältä ja keväiseltä, mutta tien päälle päästyä sitä joutuu huomaamaan kuinka viileää suomen kevät saattaa olla. Lähdin kuitenkin, kävin kirkolla (+3 C), sitten Köykkärin puolta aina Nyykauppiin asti, Jepualla +5 C ja Nyykaupissa jo +7,5 C. Se aikaisemmalla ajelulla havaittu tietyö olikin sitten vain Nyykaupin elokuvateatterin edestä menevän kadun korjausta, ei yhtään pätkää sinne kuoppaiselle sisääntulotielle.

Jatkoin kohti Kovjokea ja lämpötila laski 8-tielle päästyäni +5 C, joten katsoin parhaaksi kääntyä kotiin päin. Mutkaisempaa puolta Jepualla, mutta sitten loppumatka valtatietä (kotona taas keväiset +3 C).

18.04.2008 Pikkuhiljaa viikonmittaan ilma lämpeni, joten jo perjantaina rohkenin mennä Panilla töihin (iltavuoroon). Lähdin tietysti ajoissa, joten saatoin ajella ensin Ylihärmän kautta Kaurajärveen, Lehmäjoen kautta Isokyröön ja Kyrön maisematietä Ylistaron Essolle tankkaamaan pyörä ja kuljettaja. Sämpylän jälkeen oli ajettava miltei suoraan Hellanmaan kautta työmaalle, jotta päivän työmäärä tulisi täytettyä. Ei se Kankaankylän tie niin huono ollutkaan kuin se keväämmällä, märemmällä kelillä ja autosta näytti :-)
Onneksi näin perjantaina koneistajat ymmärsivät yskän ja viimeisinkin heistä lähti jo neljältä kotiin, niinpä minäkin olin heti vähän neljän jälkeen takaisin tiellä; valtatietä aina Lapuan Ruhaan ja samoin tein sitten sille länsipuolen tielle ja Nurmoon. Munakka, Könni, Ilmajoki, Tuomikylä ja Rengonharjun Teboililla herkkuhampurilaiselle. Ei se kyllä oikein herkku ollut, kylmeni yllättävän nopeasti ja ranskalaiset alkoivat maistumaan rasvakeittimelle :-( Mutta kyllä siitä annoksesta maha täyttyi. Jatkoin matkaa kohti Honkakylää (Garminin karttapäivitys näköjään toi laitteen näyttöön tämänkin uuden tien, kannatti ladata ja asentaa vaikka olikin melko suuri päivitys). Seinäjoki, Nurmo ja jälleen länsipuolen tietä, nyt aivan Lapuan keskustaan asti, mutta sitten Ritamäen kautta valtatielle ja Yliviitalantien kautta kirkolle ja valtatietä kotiin.
Lämpötila, mittarin mukaan, oli miltei koko matkan yli +10 C, mutta keli tuntui todella viileältä. Ensi viikon lopulle luvattiin jopa yli +15 C lämpötiloja, jospa se tästä pikkuhiljaa muuttuisi kesäksi.

20.04.2008 Sunnuntaina tarkeni käydä vain pienellä lenkillä; kirkolle, Yliviitalantietä painisalille, Kalliokoskentietä Kauhavalle ja Mustaanmaahan. Siinä Hatunkylätienristeyksessä, vähän ennen Mustamaata eli sadanmetrin säteellä paikasta, missä näin viime keväänä pari hirveä tien varressa, patsasteli ensin ja sitten pyrähti juoksemalla metsän siimekseen valkohäntäkauris. Eli kyllä on sillä kulmalla elinvoimainen riistakanta. Hus, metsään, niinsanotut metsämiehet.
Mustastamaasta ajelin Hellanmaahan, jossa tein lämpömittarin avustaman päätöksen (vain +7 C, Kauhavalla vain +5 C), enkä jatkanut Vaasaan videon asennukseen vaan ajelin ensin kotiin vaihtamaan kulkuneuvoksi auton.

21.04.2008 Eilinen Vaasanreissu meni kahdella tavalla pieleen, ensinnäkin ahdistuin menemään autolla ja toiseksi se oli sen puolesta turha reissu, että Lainalaiset eivät olleet kotona. Käväisin sitten vain Subbarilla ja tulin kotiin. Mutta tänään tein uuden yrityksen, pyörällä. Ja heti oli paljon parempi onni eli Lainalaiset olivat kotona ja videot saatiin toistamaan nauhaa, ei tarvinnut kuin hakea scartkaapeli, Prismasta. Videoiden asennuksen, Toppy-koulutuksen ja tietenkin kahvien jälkeen pääsin lähtemään, kello ei ollut vielä puolta yhdeksääkään ja lämpötila ei ollut pudonnut kuin vasta +3 C:een (lähtiessä +9 C), kotiin päästessä se oli tasan 0 C. Vähän vilu.

23.04.2008 Koska olin eilisellä tiistaiajelulla uudella polkupyörälläni (kerholle ja takaisin, noin 25 km!), niin tänään piti lähteä vähän mopoilemaan. Ensin Bike-lehti kerholle ja sitten Köykkärin puolta jokea Nyykauppiin, jonka jälkeen; Munsala, Jussila, Pensala, Kiitola ja kotiin. Meinaa vain olla tuossa illansuussa melko viileää, vaikka aurinko paistaakin ja lämpötila käy päivällä jo toisella kymmenellä. Mutta ajella vain pitää :-)

25.04.2008 Perjantai ja aurinko paistaa. Ensin pyörän pesu ja illansuuettoset, sitten kirkolle, PowerPark, Yliviitala, Ylihärmä, Keskikunta, Untamala, Ylistaro, maisematietä aina Merikaartoon, Tuovila, Vaasa, Subway ja 8-tietä Oravaisten kautta kotiin. Maisematiellä edellä ajavasta traktoripuukuljetuksesta meinasi tulla koivukarahka syliin. Lievä kiihdytys ja traktorikuskin pysäytys, hän lupasi käydä poimimassa pudonneet yksilöt, ei kyllä ainakaan heti kääntynyt. Toivon mukaan kävi, ettei kenellekkään käy huonosti. Nyt ne putosivat siistisi pitkin tietä ja melko reunaan, joten eivät luultavimmin ole pahasti vaaraksi liikenteelle.

26.04.2008 Lauantaina paistoi myös. Olin kyllä aikonut nukkua melko myöhään, mutta Polvet tulivat käymään ja säikäyttivät minut hereille jo puoli yhdeltätoista :-) Tein Polville aamupalaa (pekonia ja paistettuja munia) ja sain heidät sitten lähtemään melko pian. Jouni oli puhunut jo aiemmin ja Pialta oli tullut aamulla tekstiviesti koskien heidän keittiönseinälamppuja. Joten lähdin matkaan, mahdollisena määränpäänä Ylöjärvi, myös enkelit olivat takalaukussa. En kyllä ole uskaltanut katsoa vieläkö enkelit ovat ehjiä, vaikkakin ne ovat melko hyvin pakattuja, sillä ne ovat jo aika monta kilometriä tärisevässä paksissa matkustaneet.
Kirkonkylä, PowerPark, Yliviitala, Kalliokoski, Mustamaa, Kurejoki, Lehtimäki, Ähtäri, Haapamäki, Ruovesi (Haapamäki-Ruovesi välillä oli pätkä melkoisen huonokuntoista ja hiekkaista päällystettä, mutta muuten ihan ajettavissa oli sekin pätkä). Sitten Kuru ja Ylöjärvi. Lamput asennettuani ja grilliruokaa nautittuani oli kello sen verran paljon, että enkelit saivat jäädä edelleen kyytiini ja lähdin ajelemaan kotiin eli Kerttulassa jäi käymättä. Viljakkalan kautta Parkanoon ja sitten 3-tietä Jalasjärvelle ja 19-tietä kotiin.

27.04.2008 Sunnuntainakin paistoi ja oli lämmintä ainakin puolilta päivin lähtiessäni. Tarkoituksenani oli tehdä pieni lenkki ja palata kotiin katsomaan kolmelta lähteviä formuloita. Kirkonkylän lenkin jälkeen Voltti, Kortesjärvi, Evijärvi, Småbönders, Isokylä, Räyrinki, Halsua. Ajoin vähän ennen Halsuaa pitkän matkaa Wingin perässä ennenkuin tunnistin Wingistit Sepoksi ja rouvaksi. Seppo jatkoi kohti Lestiä, minä käännyin Köyhäjoelle, ajelin Ylivieskan tielle ja palan matkaa jo kohti Kaustista, kun totesin kellon olevan sen verran, että ehtiminen formuloiden lähtöön olisi siinä ja tässä. Niinpä päätin sen olevan tässä ja tein U-käännöksen ja ajoin Ullavalle tankkaamaan, sitten siitä olikin melko suora tie jatkaa; Toholampi, Sievi, Ylivieskä, Oulainen, Vihanti, Liminka, Oulu. Hain Subwaystä vaihteeksi KanaTeriyakisämpylän ja ajoin sitten suoraan kotiin 8-tietä. Koko menomatkan aurinko paistoi, mutta pilvisyys lisääntyi koko ajan Oulua lähestyttäessä, lämpötila oli parhaimmillaan 17 C. Paluumatkalla pilvisyys lisääntyi ja Pyhäjoella alkoi sataa, sadetta kesti Himangalle ja lämpötila romahti pahimmillaan vain +8 C:een. Kokkolan tällä puolella se kyllä oli jo taas 12 C ja jopa yli, mutta kostunut ajopuku ja läpi kastuneet hanskat viilensivät oloa melkoisesti. Kuntopiiri. -pyörä ja sauna kyllä korjasivat kehon lämpötilatuntemukset oikealle tolalle.
Tuo perjantaina käyttööni annettu AinoActiven aktiviteettimonitori on kyllä hyvä laite; paivittäin vaaditut 20 aktiivisuuspistettä näköjään pystyy keräämään käymällä moottoripyörällä Oulussa. Noin puolen tunnin kuntopyöräpolkemisesta ei tule kuin 7 pistettä ja kuntopiiristä ei senkään vertaa :-)

29.04.2008 Tiistaina kävimme yli kymmenen pyörän voimalla Voltin koululla koululaisten kevätriehassa. Pyörät pantiin pihaan riviin ja sitten juotiin munkkikahvit, syötiin makkaraa, paistettiin ja syötiin lättyjä, ponillakin olisi saanut ratsastaa. Minun osuuteni rajoittui pyörän parkkeeramiseen ja munkkikahvien juontiin. Makkaran, lätyn ja ponin jätin suosiolla rauhaan.
Säädyllisen ajan kuluttua lähdin tekemään pienen lenkin; kirkokylä, Powerpark, Yliviitala, Ylihärmä ja valtatietä kotiin.

30.04.2008 Pienellä vappuaattoajelulla; kirkonkylä, Powerpark, Yliviitala, Ylihärmä, Hellamaa, Lapua, Karhumäki, Liipantönkkä, Ylistaro, maisematietä Isokyröön, Lehmäjoki, Kaurajärvi, Komossa, Oravainen, Jepuan ABCllä tankilla ja valtatietä kotiin nukkumaan, jotta jaksaa aamulla lähteä viralliselle vappuajelulle.

Toukokuu 2008

01.05.2008 Vappuajelulle lähdimme kerholta 17 pyörän voimin, Kortes-, Evi- ja Lappajärvi ja Vimpelin S-marketin pihaan odottamaan, jotta kello lyö 12 ja lähdetään McCraterin pjn johdolla kiertämään Lappajärveä. Ajoimme perinteiseen tapaan suorinta tietä Alajärvelle Kitron kentän parkkipaikalle, pyörät parkkiin ja nopeimmat ehtivät syödä makkarat ja juoda kahvit päälle ennen matkan jatkumista.
Kurejoen kautta länsirannalle ja jostain syystä kävimme pysähtymässä Kivitipun pihassa. Sitten jatkoimme McCraterin kerhotalolle Lypsinmaalle. Halulliset saivat sielläkin tankata kahvia ja makkaraa. Jonkin ajan kuluttua alkoi porukka vähitellen lähtemään, joten minäkin aloin varustautua lähtöön. Koetin puhua Petelle kuinka mielenkiintoinen reitti minulla oli mielessä ja kun ilmakin oli mita mainioin, niin kannattaisi lähteä reissuun. Mutta hällä oli jotain muuta menoa, niinpä lähdin yksikseni päästämään; Sääksjärvi, Oksakoski, Halsua, Lestijärvi, Reisjärvi ja Pihtipudas. Söin PutaanPortin Shellillä lämpimän kanaleivä, joka oli edelleenkin mainio valinta.
Ruokailun jälkeen jatkoin matkaa Viitasaarelle, siinä Hännilänsalmen St1llä tankatessani päätin ajaa Äänekosken suuntaan enkä vielä lyhintä tietä kotiin. Joten Äänekoski, Hirvaskangas, Uurainen, Saarijärvi, Väätäiskylä, Myllymäki, Ähtäri, Lehtimäki, Kurejoki, Vimpeli, Evijärvi, Kortesjärvi ja kotona olin noin klo 21.30.

02.05.2008 Perjantaina kannatti nukkua aamusta pitkään, koska en edes aikonut mennä töihin ja vettäkin oli ripsotellut. Puolilta päivin ilma selkeni poutaiseksi, joten lähdin pienelle lenkille; kirkonkylä, Powerpark ja Yliviitala, kuten normaalisti. Sitten Kankaankylä, Hellanmaa, Liipantönkkä, Kitinoja, Halkosaari ja Seinäjoki. Nurmosta Länsipuolen tietä Lapualle ja valtatietä Kauhvalle K-kauppaan ja sitten valtatietä kotiin syömään että jaksoin lähteä myöhemmin illalla polkupyörälenkille :-)

03.05.2008 Lauantaina pidettiin kerholla kevätkokous ja päälle kiristettiin ketjuja. Tulivatkin melko kireälle tai ainakin pitäsi olla kireällä, koska niitä niinkin pitkään kiristettiin.

04.05.2008 Eilinen kiristäminen kiristi myös tänään sen verran, että kävin mopolla hakemassa Kotipitsan Kauhavalta ja jo menomatkalla tuli mieleen, että noudon olisi voinut tehdä myös autolla :-)

06.05.2008 Sateiselle ja kylmälle ensimäiselle tiistaiajelulle lähti peräti neljä pyörää. Yhteisellä päätöksellä muutimme MunsalaPennäinenPurmo-lenkin kahvila Pullahiiressä käyntiin lyhintä reittiä. Sekin meninasi olla melko viileä reissu, runsaista poliisipartioista huolimatta.

09.05.2008 Perjantaina lämpeni sen verran, että pääsin ajelulle. Lisää lämpöä hain työmaalta, kun kävin avustamassa Jussia MegaMazakin C-akselin kytkemisessä. Sitten Ylihärmä, Kangas, Hellanmaa, Liipantönkkä, Kitioja, Halkosaari, Ilmajoki, Koskenkorva, Kurikka, Kauhajoki, Jurva, Laihia, Vaasa ja Subway. Subway kuljetettiin sitten suoraaa 8-tietä Oravaisiin ja Jepuan vieritse kotiin nautittavaksi.

10.05.2008 HemmonPäivät MotoSeinäjoella ja Jokiniemessäkin olisi ollut jotain. Ajelin valtatietä Lapualle, Länsipuolentietä Nurmoon ja Motoseinäjoelle kahville. Mikko ja Hajabusapariskunta olivat siellä, Erkki ja Paula tulivat vähän myöhemmin. Join kahvit ja jatkoin matkaa; Veneskoski, Viitalankylä (ei näyttänyt Pasi olevan kotona), Koura, Alavus, Tuurissa tankilla ja kun olin maksamassa, huomasin Formuloiden aika-ajojen olevan meneillään, niinpä nautin tarjolla olleesta pitsabuffeesta ja katsoin aika-ajot. Massa, Kovalainen, Hamilton ja Räikkönen. Töysä, Lehtimäki, Hoisko, Vimpeli, Lappajärvi, Purmo- ja Kortesjärvi ja jälleen kotona.
Alkumatkasta, Kuoppalantien risteyksessä, ilmeisesti Kuoppalalainen maaisäntä meinasi keilata minut avolavallaan. Tuli kirkolta (annakun mä arvaan, siltä oli varmaan kylvötöiden tiimellyksessä loppunut juominen ja Alkossa oli käytävä ja sitten kiirehdittävä takaisin peltotöihin), pysähtyi Stop-merkille, mutta ampaisi siitä samantein liikkeelle, juuri kun minä olin tulossa kohdalle. Vainoharhaisenahan minä tämän olin jo aavistanut ja kun olin kääntymässä muutenkin oli vauhtini sen verran hiljainen, että sain pysäytettyä pyöräni jo ennen mahdollista kohtauspaikkaa. Kyllähän siitä avolavastakin jarrut löytyi ja pääsimme molemmat jatkamaan matkaa. Hiukkasen saatoin kiroilla kypäräni sisältä tuolle maaisänälle, enkä aivan turhaan. Toivottavasti ei tee vastaavaa enää toiste.

11.05.2008 Formula- ja päivystysviikonloppu, joten kovin pitkälle ajelulle ei voinut lähteä. Mutta kuitenkin; kirkonkylä, PowerPark, Yliviitala, Ylihärmä, Untamala, Ylistaro, maisematietä Isokyröön, Vöyri, Kaitsor, Oravainen, Jussila, Pensala, Jepua ja juuri ehdin valmistella ruoka-annoksen ja pääsin nautimaan sen formuloiden lähtöä katsellen.

17.05.2008 Matka Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2008:aan alkoi aamulla vähän vaille seitsemän parin asteen pakkasessa. Tankkauksen jälkeen kerholle päästyäni näytti pyörän lämpömittari +0,2 C. Hiukkasen yli seitsemältä lähdimme koko suurella joukolla (minun lisäksi siis Arja ja Håkan) kohti Vääksyä. Lapua, Alavus, Virrat, Ruovesi, Orivesi, Kuhmalahti, Padasjoki ja Asikkala/Vääksy.

Olimme perillä hyvissä ajoin, joten kävimme juomassa linja-autoaseman ravintolassa kahvit ja tankkaamassa paluumatkaa varten. Näidenkin toimien jälkeen olimme tapahtumapaikalla jo vähän yli kahdentoista. Paraatin ensimmäinen joukkio lähti yhdeltä ja kun me kuuluimme joukkioon nro 3 pääsimme reitille vasta reilusti yli puoli kahden. Pyörien parkkeeraus, lähtö/lähettäminen oli jotenkin sekalaisen oloista eli olisin kaivannut enemmän ryhtiä siihen hommaan. Mutta pääsimme mekin matkaan ja teimme noin 15 km lenkin Pukkilanharjun suuntaan, tiellä oli menossa kevyenliikenteen väylän rakentaminen ja muutakin tietyötä, joten ne aiheuttivat lisähankaluuksia paraatin liikkumiseen. Kuitenkin kaikki halulliset pääsivät reitin ajamaan ja takaisin tapahtumapaikalle, jossa kiitettävän nopeasti vietiin läpi pakolliset puheet ja sitten luovutettiin kiertovanne Turun Moottoripyöräilijöiden puheenjohtajalle. Veripalvelun edustaja kävi luovuttamassa kunniakirjan SMOTOlle kymmenen vuotta kestäneestä verenluovutuskampanjasta. Tämän jälkeen nähtiin cheerleadereiden huimia esityksiä ja kun he lopettivat alkoi paikallinen bändi musisoida.

Tämä riitti meille ja lähdimme kotimatkalle: Pukkilanharjun kautta Sysmään, Luhanka, Korpilahti ja Keljonkankaan ABClle Oskarinleikkeelle. Jyväskylä, Uurainen, Saarijärvi, Karstula, Soini, Hoiskon Nestellä tankkaus ja tosi paha kahvi. Vimpeli, Evijärvi, Kortesjärvi ja kotona. Lämpötila oli enää noin +5 C, aamun 0,2 C:sta se menomatkalla pikkuhiljaa nousi vähän yli + 10 C:n ja paluumatkalla sitten se pikkuhiljaa vajosi eli melko viileää oli koko päivän, mutta tippaakaan ei satanut :-)

25.05.2008 Sunnuntaina Tuohisalosta kotiuduttuani oli pari tuntia vapaata aikaa ennen formuloita, joten pienen lenkin ehti tehdä. Kirkonkylä, Powerpark, Yliviitala, Ylihärmä, Untamala, Ylistaro, Hellanmaa, Kankaankylä ja valtatietä kotiin.

27.05.2008 Tiistaiajelu. Lämpötila oli noin +10 C ja aurinko paistoi, joten olisi voinut olettaa että ajelulle tulisi porukkaa. Saavuin kerholle noin viittä vaille kuusi, eikä siellä ollut ketään muuta. Muutama minutti minun jälkeeni tuli kaksi kaveria, AfrikaTwin ja TransAlp, kaverukset Pietarsaaresta. Odotimme noin vartin yli kuuteen, mutta koska muita ei tullut lähdimme suunnitelman mukaan Emetjärvelle eli Kortesjärvi, Evijärvi, Isokylä, Småbönders, Högnabba, Teerijärvi ja Emetjärvi.

Transalp tarjosi kahvit, vaikka yritin tarjota heille Mc Club Härmän puolesta :-) Kahvit juotuamme ja _hiukkasen_ mopoilusta puhuttuamme lähdimme jatkamaan. Snåresta kohti Ähtävää, minä käännyin Bäckbystä Ähtävälle, kaverit jatkoivat suoraan Pietarsaareen. Ajolistan mukaan minun olisi pitänyt kääntyä Purmolta kohti Kortesjärveä, mutta koska perässäajajia ei ollut ja siten he eivät valittaneet reittivalinnoista ajoin Nybrännin kautta Forsbyyhyn ja Pennäisiin, sitten 8-tietä Ytterjepualla ja mutkaisempaa puolta Jepualle ja sitten valtatietä kotiin.

28.05.2008 Aioin mennä vaihtamaan öljyt kerholle, mutta jonkun XX oli nosturin päällä ilman eturengasta niin jouduin lähteä ajelemaan :-) PowerPark, Yliviitala, Lapua, Vasunmäki, Mäyry, Alavus, Killinkoski. Muistelin, että Alavuden ja Killinkosken välinen tie olisi päällystetty viime kesänä, mutta oli siellä vielä noin 5 km päällystämätöntä, mutta se oli jo työn alla. Killinkoskelta Ähtäriin, Nesteellä tankkaus, Myllymäki, Väätäiskylä, Soini, Lehtimäki, Kurejoki, Mustamaa, Kauhava ja valtatietä kotiin.

29.05.2008 Kävin vaihtamassa ne öljyt kerholla. Sitten Yliviitala, Ylihärmä, Kaurajärvi, Lehmäjoki, Isokyrö, Vähäkyrö, Merikaarto ja moottoritietä Vaasaan. Pyörä Subway eteen parkkiin ja sisältä sämpylä mukaan. Sitten suoraa 8-tietä Oravaisiin ja Jepuan kautta kotiin nauttimaan Subbarista.

30.05.2008 Nico järjesti juhlat yläasteen päättymisen kunniaksi, joten menin paikalla. Ajelin isoja teitä: Lapua, Alavus, Kuru, Pirkkalassa sain vähän linesplittailla tietöiden aiheuttamien seisovien autojonojen ohi. Sitten moottoritietä Nurmijärvelle, kokonaisajoaika noin neljä tuntia.

31.05.2008 Polvet lähtivät Pomarkkuun ylioppilasjuhliin ja Sirkka kotiinsa, minä lähdin ajelemaan läntiselle Uudellemalla. Kävin ainakin: Vihdissä, Karkkilassa, Pusulassa, Nummessa, Hyrsylässä, Lohjalla, Siuntiossa, Masalassa ja sitten olinkin jo Länsiväylällä ja ajoin Kehä II:sta Leppävaaraan, sieltä pääsin jotenkin vanhalle Hämeenlinnantielle ja Myllykukkoon Subbarille :-)

Sämpylän jälkeen Palojoki, Perttu, Jokela, Ridasjärvi, Hausjärvi, Jankkala, Lammi, Evo, Auttoinen ja Padasjoki. Lammille asti kuvittelin ajelevani uusia teitä, mutta siellä alkoi muisti palailla pätkittäin ja huomasin ajaneeni ainakin melkein samaa reittiä aikaisemminkin. Sitten Jämsä, Jyväskylä (Juha varmaan taas kuuli tööttäyksen rantaväylältä?), Saarijärvi, Kyyjärvi, Alajärvi, Vimpeli, Evijärvi ja Kortesjärven jälkeen olnkin jo kotona. Nurmijärvi - Härmä-ajoon menee näköjään 10 tuntia.

Kesäkuu 2008

03.06.2008 Tiistaiajelulle lähti melkein kymmenen pyörää. Yliviitala, Ylihärmä, Untamala, Ylistaro, Isokyrö, Lehmäjoki, Kaurajärvi ja Kimo. Kimo Brukille tuli meidän lisäksemme (kuulemma) ennnätyspaljon BothniaSlowRiderseja. Söimme makkarat, joimme kahvit, katsoimme pyöriä ja ajoimme Oravaisten ja Jepuan kautta kotiin.

04.06.2008 Kävimme pysytyttämässä neljä kappaletta Häjyyly-kylttejä.

08.06.2008 Sunnuntaina Tuohisalosta tultuani ja saatuani Polvet matkaan lähdin lenkille: Yliviitala, Ylihärmä, Untamala, Ylistaro, Isokyrö, Tervajoki, Laihia, Vaasa ja Subway. Sämpylä mukaan ja olin juuri ajoissa kotona katsomaan formuloiden lähtöä. Lähtö jäi näkemättä, koska Maija oli kompuroinut ja saanut käteensä tikkejä vaativan haavan joten teimme reissun Kauhavalle päivystykseen. Siellä tikkausta odotellessa ja paluumatkalla sain radiosta kuulla, kuinka Hamilton rusikoi Räikkösen Ferrarin keskeytyskuntoon, joten eipä niitä olisi kannattanut katsoakaan.

11.06.2008 Koska tiistaina satoi sen verran, etten lähtenyt tiistaiajelulle, lähdin keskiviikkoajelulle. Yliviitalantietä aina painisalille asti, sitten Ylihärmä, Kangas, Hellanmaa, Lapua, Länsipuolentietä Nurmoon ja ohi Seinäjoen, Tuomikylän kautta Renkoon ja Honkakylään. Sitten Seinäjoelle ja yllätys, yllätys Subwaylle. Kotiin ajoin suoraan valtatietä, oli meinaan melko viileetä vaikka lämpömittari muka näytti 11-13 C

15.06.2008 Lauantaisen Lappajärven ympäriajon (polkupyörällä) jälkeen kotiuduttuani tein pienen mopolenkin. Kirkolle tankkaamaan, sitten toista puolen jokea Volttiin ja testaamaan Voltista Tyniin laskettu uusi pinnoite. Olihan se tasaista, olisivat vain päällystäneet samoilla lämpimillä 8-tielle asti. Ajelin kuitenkin mutkaisempaa puolta aina Nyykauppiin asti, sitten Munsala, Jussila, Pensala, Jepua ja kotiin.

16.06.2008 Maanataina lähdin ensimmäistä kertaa tänä kesänä pietarsaareen Klupi99n ajelulle. Aikaisempien kesien tapaan lähdin kotoa (ruohonleikkuun viivyttämän) vasta kymmentä vaille kuusi, joten oli tarkalla ehdinkö rautatieasemalle ennen porukan lähtöä :-) Ehdin kuitenkin reilusti paria minuttia vaille puoli seitsemän ja lähtökin tapahtui vasta muutaman minutin yli puoli, joten olisin ehtinyt polttaa vaikka tupakan, jos vielä polttaisin.

Heti kotoa lähtiessäni panin merkille itäisellä taivaalla tumman ison pilven, mutta Härmässä ja Pietarsaaressa paistoi aurinko. Joukkion päästyä Forsbyyhyn oli taivas jo täysin pilvien pietossa ja Nybrännissä tuli vettä kunnolla ja Purmolla sitä tuli vielä kovempaa. Ajoin pyörän parkkiin muiden mukana, mutta kun paikalle tulevien mopojen jono loppui, lähdin samantein pois. Ei juurikaan tehnyt mieli mennä jonottelemaan kahvia tai makkaraa sellaiseen sateeseen :-) Ajoin takaisin Forsbyyhin (siellä ei satanut), Pennäsiin (aurinko paistoi), Nyykaupiin ja mutkaisempaa puolta aina Volttiin saakka ja sitten kotiin. Kotona paistoi aurinko, mutta noin viidentoista minuuttia kotiinpaluun jälkeen tuli noin puoli tuntia kestänyt ukkoskuuro, siis sitä vettä tuli aivan sam*eristi eli olin melko lähellä joutua kaksi kertaa ukkoskuuron riepottelemaksi samalla reissulla.

17.06.2008 Kerholta lähti taas hirmuinen joukko tiistaiajelulle kohti Raippaluodossa sijaitsevaa Södra Vallgrundia. Minä joudin taas ajamaan ensimmäisenä, mutta sain ajaa myös viimeisenä sekä letkan keskellä. Eli olin yksin matkassa, olihan ilmassa sateen uhka! Noin 18.04 lähdin johdattamaan itseäni kohti Vaasaa, ensin valtatietä Ylihärmään, Kaurajärvi, Lehmäjoki, Isokyrö, Vähäkyrö ja sitten ajoin Kyröjoen pohjoisrantaa aina Vallviikin asti. Merikaarto-Vallvik-väli oli edellisajokerran jälkeen päällystetty ja todella hyvässä kunnossa, kannattaa kokeilla kun siellä päin liikkuu. Siinä Koivulahdesta Vaasaan päin ajellessa letkan johtaja päätti mennä Södra Vallgrundin sijasta Pitkäkadulla sijaitsevaan Subway-myymälään, kaikki kannattivat. Hain sitten hunaja-kaura-kana-teriyaki-sämpylän juustolla, muilla vihanneksilla paitsi oliiveilla ja jalapenoilla, southwest-kastikkeella, oliiviöljyllä ja pippurilla, mukaan kiitos. Ja jälkiruoaksi pieni pussi perunalastuja. Ajelin sitten 8-tietä Oravaisiin ja Jepuan kautta kotiin. Oravaisissa alkoi satelemaan ja Jepualta lähtien tuli vettä vähän kovempaa, mutta ei läheskään siihen malliin kuin eilen Purmolla eli housut eivät päästäneet vielä läpi :-)

27.06.2008 Perjantaina kesäloma-autoajelulta Hkistä palattuani ajattelin pestä pyörän, jotta pääsen aamulla, ilmojen niin salliessa, lähtemään vaikka ajelulle, sillä toista viikkoa on mennyt edellisestä ajelusta joten paine on kova. Pesinkin, mutta siinä pestessäni totesin takalaukun heiluvan samaaan tapaan kuin viime keväänä tukiraudan katkettua takakatteiden sisältä. Saatuani pyörän takaisin talliin poistin takapään katteet ja aavistuksen olleen oikean; sama rauta, samasta paikasta oli poikki. Mutta nythän minulla on oma hitsauslaite, joten korjaushitaus tuli tehtyä samoin tein, vain kasaus jäi huomiselle päivälle.

28.06.2008 Lauantaiaamuna totesin illalla tehdyn hitsauksen kelvolliseksi ja kasasin pyörän. Jos sama tuki vielä katkeaa samasta paikasta, voi varmaan todeta vähän samaan tapaan kuin entinen mies myllyreissulla: Akka saatana sitoi jyväsäkit lähtiessä niin huonosti, että kolmesti piti matkalla korjata.

Kasaamisen jälkeen ajopuku päälle ja tielle; kirkonkylä, PowerPark, Yliviitala, Kauhava, Karvala, Lappajärvi, Vimpeli, Oksakoski, Perho, Kinnula. Perhon ja Kinnulan välinen hiekkatie oli hyvää ajettavaa aina lääninrajalle asti, mutta Keskisuomen puolen tiemestari oli katsonut parhaaksi levittää tielle _kuulalaakerisepeliä_, joten nopeutta ei voinut pitää enää yli 80 km/h:ssa vaan pikemmin 40 km/h.

Pääsin kuitenkin Kinnulaan, sitten Pihtiputaalle, jossa kävin syömässä PutaanPortissa lämpimän kanaleivän. Ruokailun jälkeen Reisjärvi ja Sievi. Olihan muuten Sievissä yhdellä peltoaukeamalla melko monta asuntoautoa ja -vaunua... Sievin jälkeen Kannus, Ullava, Kaustinen, Teerijärvi, Högnabba, Småbönders, Isokylä, Evijärvi, Kortesjärvi ja jalleen kotona.

29.06.2008 Sunnuntaiajelulla tuli käytyä, vaikka sateen uhka oli melkoinen. Kirkonkylä, PowerPark, Yliviitala, Ylihärmä, Untamla, Ylistaro, jossa alkoi satamaan niinpä käännyin kohti Seinäjokea. Halkosaaresta Kitinojalle, Karhumäki, Lapua, Hellanmaa, Ylihärmä, jossa satoi. Sade loppui Kurjenluhdalla, joten ajopukukin ehti kuivamaan ennen kotiin saapumista.

30.06.2008 Maanantaina ajoin HotWingin ulos tallista ja kävin ensin antamassa Anssille kyytiä Sahankylänlenkillä. Sitten oikein kypäräkin päähän ja Nico kyytiin ja kirkolle tankkaamaan. Takaisin tullessa totesin melkoisen öljyvanan valuvan pitkin koneen kylkeä ja kotipihassa asiaan tarkemmin paneuduttuani totesin laturin läpi juoksevan öljyä melkoisella vauhdilla. Niinpä sain mennä illansuussa kerholle kokoukseen autolla HotWingin sijaan :-(

Heinäkuu 2008

01.07.2008 Tiistaina irroitin HotWingin laturin ja vika oli ilmeinen, stefa oli pois paikoiltaan. Otin vanhan stefan malliksi ja lähdin Panilla Vuorenmaalle. Ylihärmän ja Hellanmaan kautta Lapualle, sitten stefan oston jälkeen Länsipuolentietä Nurmoon ja Seinäjoelle. Sjoen keskustan jälkeen Törnävälle ja kohti Jalasjärveä, Luopajärvellä käännyin sivutielle ja ajoin mukavaa mutkaista tietä aina kolmostielle asti. Siitä palanmatkaa kohti Kurkikkaa ja sitten käännyin tielle jonka viitassa luki Pojanluoma, alkuosa tiestä oli päällystettyä loput hiekkaa, mutta ihan ajettavassa kunnossa. Päädyin siis Pojanluoman kautta Tuomikylään ja Ahonkylään, sitten ohi Seinäjoen valtatietä Varpulaan ja Yliviitalan kautta Powerparkkiin ja kotiin kasaamaan laturia.

Laturin kasauksen jälkeen ensin lyhyt koeajo Anssin kanssa ja sitten yksikseni vähän pidempi lenkki, eikä laturista tullut yhtään öljyä läpi, jee! Ajoin HotWingin talliin ja aloin käynnistämään Susukia, sitä saikin polkea ja työnnellä melkoisen tovin ennenkuin uskoin, että bensa on todellakin niin vähissä ettei sitä tule kuin yhdessä hanan asennossa :-) Näin pääsi käymään, vaikka juuri vähään aiemmin tekemälläni HotWingin koeajoreissulla poljin sitä käyntiin tuossa maantievarressa unohdettuani bensahanan väärään asentoon. Vanhuus tulee näköjään muistihäiriöiden kanssa vai miten se nyt oli. Kun sain Susukinkin käyntiin oli vain yksi kaksipyöräinen ajamatta tälle päivää, niinpä lähdin polkupyörällä lenkille: Jepua, Pensala, Jussila, Jepua. Olin jo Mirkan kohdalla tulossa takaisin, kun takarengas päästi ilmat pihalle. Onneksi Maija ja Nico olivat vielä hereillä ja kävivät hakemassa minut autolla, ettei tarvinnut kävellä kotiin vaikka olisihan siitäkin tullut pisteitä.

02.07.2008 Keskiviikkona huomasin intternetistä, että Pietarsaareen on avattu jo keväällä Subway-myymälä! Lähdin paikalle; hyvälle maistui myös Jeppis-Sub. Menin reittiä Jepua, Nyykauppi, Kovjoki, Pennäisten mutkatie Pietarsaari, Subin jälkeen Larsmo, Öja, Kruunupyy, Sokoja, AlaVeteli, Seljes, Kaustinen, Högnabba, Småbönders, Isokylä, Räyrinki, Vimpeli ja Lappajärven Tuohisalo. Siellä sain viimeinkin luovutettua enkelit Immille, vaikka siinä samassa selveni, että enkelit ovat itseasiassa Annan. Mutta kuitenkin ne ovat viimeinkin poissa takalaukustani :-) Enkeleiden luovutuksen ja Kerttuloiden makkaroiden syönnin jälkeen ajelin Tuikan kautta kotiin. Saunaankin olisi päässyt, mutta kiirehdin kotiin lastaamaan polkupyöriä Audin perään, sillä tarkoituksena on huomenna suorittaa Lappajärven ympäriajo.

04.07.2008 Ajelin illansuussa kerholle, jossa kasattiin tavaraa valmiiksi seuraavan aamuna tapahtuvaa Häjyylynäyttelyä varten. Tynnöreiden nostelun ja tuolien sekä pöytien kärryille lastauksen jälkeen, lähdin vähän tuulettelemaan hikeä ja kierrin Yliviitalan kautta Ylihärmään ja sitten heti kotiin.

05.07.2008 Starttasin HotWingin noin puoli yhdeksältä ja ajelin HalpaHallin pihaan, jossa jo myyntiteltan pystytys oli hyvässä vauhdissa. Siinä sitä sitten kului koko kolea lauantaipäivä teltan antamassa tuulensuojassa värjötellessä ja kotiin pääsin ajelemaan noin 16.30. Väkeä kävi näyttelyssä ihan kohtalaisesti, mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin edellisvuonna.

07.07.2008 Maanantaina en ollut lähdössä Pietarsaareen, mutta lähdin kuitenkin:-) Tiesin heidän menevän Teerijärven Kortjärvlle, joten oletin heidän ajavan totuttuun tapaan ensin Pennäisiin sitten 8-tietä Edsevöhin ja siitä Ähtävälle. Mutta olivat ilmeisesti menneet jotain muuta reittiä, sillä minun ajettua Pennäisistä keskustaan he eivät tulleet vastaan ja rautatieasema oli tyhjä. Ajoin takaisin Larsmon tielle ja sitten kohti Edsevötä, jolloin juuri 8-tien ylitettyäni näin jonon viimeiset pyörät matkalla kohti Ähtävää (ja sitten kohti Kaustista). Ajoin jonon kiinni ja kaahailin heidän peräässään aina Kokkola-Jyväskylä-tielle, mutta heidän kääntyessä etelään minä käännyin pohjoiseen ja kierrin Salonkylän kautta Kaustisille. Kaustisilta kohti Evijärveä ja Kortjärvellä ajoin pysähtymättä kylätalon ohi jossa klubilaiset näyttivät iltaa viettävän. Kierrin vielä Jokikylän, Pukkilan ja Kirsilän kautta Evijärvelle, sitten suoraan Kortesjärven kautta kotiin.

09.07.2008 Nurmikkolentopalloilulta ja polkupyöräilyltä jäi sen verran ylimääräistä energiaa jotta jaksoin harrastaa moottoripyöräilyä niinkin paljon, että pesin Panin.

14.07.2008 Maanantaina aamupäivällä vahailin pesujälkiä vähemmän näkyviksi ja puolilta päivin lähdin ajeluttamaan kiiltävää pyörää. Kirkonkylä, Ylihärmä, Kankaankylä, Hellanmaa, Lapua, Karhumäki, Kitinoja, Munakka, Ilmajoki, Koskenkorva, Panttila, Kurikka, Jurva, Teuva, Horonkylä, Ylimarkku, Närpiö, Kaskinen, 8-tietä Poriin SubSämpylälle. Takaisin Noormarkkuun, Pomarkku, Kankaanpää, Karvia, Jalasjärvi, Seinäjoen kautta valtatietä kotiin.

15.07.2008 Tiistaiajelulle Pyynikille. Lähtö venyi hiukkasen tietokoneongelmien takia (piti aamupäivällä alkaa siirtämään ensimmäistä kertaa valokuvia DVD-levylle ja eihän se onnistunutkaan aivan heittämällä), näiden tietokoneongelmien aikana alkoi ukkossade, jonka laantumista piti odotella melkein tunti. Jos olisin ehtinyt lähtemään noin kymmentä minuttia aikaisemmin olisin päässyt matkaan täysin kastumatta, nyt piti ajaa Ylihärmään pienessä jälkisateessa.
Ajelin Pyynikille suoraan valtateitä pitkin ja olin perillä noin 18.30. Heti tornin tultua näköpiiriin kiinnittyi huomio suureen auto- ja pieneen pyörämäärään, siis siellä ei ollut varmaan kuin noin 20 pyörää. Vähäinen pyörämäärä ei estänyt syömästä hodaria, mutta munkkikahvit jätin nauttimatta. Opastin viereeni parkkeeranneen seinäjokelaismotoristin Mustalahden satamaan katsomaan kovia pyöriä, siellä olikin enenmmän toimintaa; esiintymislavalla soitti bändi, kojussa myytiin makkaraa ja kahvilasta olisi saanut kahvin ja pullan lisäksi pitsapaloja.
Alkuperäinen suunnitelmani oli mennä Pyynikille ja Mustalahden satamaan, katsella siellä pyöriä aikansa ja ottaa sitten huone Villasta ja käydä syömässä Coussiccassa jonkinlainen reiluhko liharuokaillallinen. Mutta pyörien vähyys sai minut toisiin ajatuksiin ja soitin Seijalle kysyäkseni oliko heillä illaksi parempia suunnitelmia vai kävisikö sellainen, että minä toisin lihaa ja Seija grillaisi. Suunnitelma meni läpi, niinpä minä ajoin moottoritietä Riihimäelle Citymarkettiin, palvelulihatiski oli mennyt jo sulki, mutta itsepalvelutiskistä löysin pitkän etsinnän jälkeen neljä naudan sisäfilepihviä. Pihvien lisäksi otin muutaman broilerifilevartaan, Seija oli paistanut lisäksi patonkia ja tehnyt fetajalapenovihersalaatin. Voin kertoa, että Seijan grillattua ja maustettua pihvit, niin ne olivat täydellisiä. Siis to_de_lla hyviä. Syömisen jälkeen pääsin saunaan ja nauttimaan saunaoluen.

16.07.2007 Keskiviikkoaamuna Seija ja Vesa olivat häipyneet töihin, kun heräilin ja tein aamupalan. Aamupalan nautittuani ja Serranot katsottuani, herätin Nicoa sen verran, että sain sanottua hälle näkemiin ja lähdin sitten matkaan. Vanhaa tietä kohti Helsinkiä ja Kehä I:stä Itäkeskukseen. Itäkeskuksesta lähdin ajelemaan siksakkia itään, sillä en aivan muistanut miltä kohtaa löytäisin Kuninkaantien. Sieltähän se sitten ItäHakkilasta Kuninkaanmäeltä löytyi ja mutkitteli Nikkilän ja Hinthaaran kautta Porvooseen. Porvoossa pysähdyin sen verran, että puin sadeasun päälle ja jatkoin matkaa kohti Mäntsälää. Se ei sitten satanutkaan joten Mäntsälässä tankatessani sain riisua sadeasun pois. Mäntsälän jälkeen Lahti (Subwaylounas Launeen Citymarketin Subbarissa), sitten Heinola, Hartola, Joutsa, Leivonmäki (Kiurukukkula) ja Kanavuori. Lievestuore, Hankasalmi, Suolahti, Äänekoski ja Viitasaaren Hännisensalmi.
Äänekosken jälkeen mieleeni tuli Putaanportin Kanaleipä, mutta Hännisensalmelle saavuttuani oli Viitasaaren suunnassa sen verran pahannäköinen ukkospilvi, että käännyin kohti Kyyjärveä. Ilmeisesti sen saman ukkospilven hännät kasteli minua jonkin verran siitä Hännisensalmen ja Kannonkosken ensimmäisen risteyksen välissä, mutta en viitsinyt enää matkan siinä vaiheeessa pysähtyä laittamaan sadepukua päälle. Siispä Kyyjärvi, Alajärven Hoisko, Vimpeli, Lappajärven Halkosaari, Evijärvi, Kortesjärvi ja kotona.

20.07.2008 Sunnuntaiajelulla kuivattelemassa jälleen kerran pestyä pyörää. Olipahan vaikea pestä pyörää, kun Pineline-tehopesuaine oli loppu ja piti yrittää suorittaa pesua jollain Korrekin vahapesuaineella. Koko ajelun ajan nenään lemahteli vahapesuaineen väkevä tuoksu eli kyllä on muistettava hakea PineLineä. Ajelu meni reittiä; kirkonkylä, Ylihärmä, Hellanmaa, Lapua, Karhumäki, Liipantönkkä, Ylistaro, Isokyrö, Lehmäjoki, Kaurajärvi, Komossa, Kuoppala, kirkonkylä ja sitten kotiin katsomaan Linnunradan käsikirjaa liftereille ja mahdollisimman ajoissa nukkumaan, jotta herää aamulla virkeänä jälleen töihin :-(

24.07.2008 Torstaiajelulla. Yliviitala, Lapua, Vasunmäki, Mäyry, Alavus, Koura, Seinäjoki, Subwayltä kanaTeriyakikaurahunajaleivällä, valtatietä kotiin.

25.07.2008 Perjantaiajelu. Kortesjärvi, Lillby, Purmo, Nybränn, Forsby, Pännäinen, Pietarsaari, mutkatietä Pännäisiin, Kovjoki, Nyykauppi, mutkaisempaa puolta Jepualle ja valtatietä kotiin.

28.07.2008 Maanantaiajelulla Pietersaarelaisten kanssa. Kun lähdin, hyvissä ajoin, huomasin että Peten Harrikka oli ulkona. Pysähdyin kysymään, josko Psaareen olisi hänkin menossa. Näin oli, mutta kestäsi kuulemma vielä vähän aikaa, joten minä kävin odotellessani Jepuan ABCllä tankaamassa. Odottelin sitten Peten siinä Mirkan risteyksessä ja ajelimme sitten 8-tietä Pennäisiin ja Psaaren rautatieasemalle, jossa olimme ihan sopivaan aikaan eli 18.30. Lähdimme siitä sitten letkassa ajelemaan Luodon ja Öjan kautta Kruunybyyn Torgareen. Luodon ja Öjan välillä siinä Seitsemän Sillan tiellä letkamme perään tuli malttamaton Volvokuljettaja, noin 50 pyörän letkamme eteni rajoitusten mukaan, mutta tämän sankarin piti päästä ohittamaan. Ehtihän hän ohittaa noin puolet porukasta, ennenkuin käännyimme Öjasta Kruunubyyhyn vievälle tielle, Volvon ohitukset aiheuttivat useita äkkinäisiä jarrutuksia ja väistöjä, onneksi kukaan ei törmäillyt tai kaatunut hänen ohitusintonsa takia.

Torgaressa söimme pari makkaraa, joimme kahvit ja katselimme pyörät. Siellä oli normaalien pyörien seassa pari uuden näköistä Dnepriäkin, jotkut näköjään luottavat laatuun tuollakin suunnassa. Kotimatkalle lähdettyämme ajoimme lentokentätietä Jyväskylän tielle, Emetjärven ohi Teerijärvelle, Högnabbaan, Småböndersiin, Isokylä, Räyrinki, Evijärvi, Kortesjärvi ja hyvissä ajoin kotona.

30.07.2008 Keskiviikkoajelu. Jepua, Nyykauppi, Pietarsaari, Subwaystä tuttu sämpylä mukaaan, Pennäisten kautta 8-tielle, mutkatietä Jepualle ja valtatietä kotiin.

Elokuu 2008

03.08.2008 Sunnuntaiajelulla melko hyvin mennneen moottoriurheilupäivän iltana. Eli ensin puolilta päivin Hirvonen tuli toiseksi Jyväskylässä, Loeb voitti 11 sekunnilla. Iltapäivällä Kovalainen voitti ja Kimi kolmas. Hyvä Suomi! Ajelin Powerparkin ja Yliviitalan sekä Kalliokoskentien kautta Kauhavalle tankkaamaan, sitten Oravaan ja Hirvijoelle. Kurejoella etsin ja koeajoin sen hiekkatien, josta pääsee oikaisemanaan sieltä Megong-kahvilan luota miltei KananvanKevarille. Sitten Lakeaharjun kautta Vimpeli, Sääksjärvi, Patana, Räyrinki, Isokylä, Småbönders, Teerijärvi, Snåre, Ytteresse ja Pietarsaari. Hain vähän iltapalaa ja ajelin sitten Nyykauppiin ja mutkaisempaa puolta Jepualle, siitä sitten valtatietä kotiin.
Äänimerkkiä sain käyttää oikein sydämen kyllyydestä Vetelissä Heikkiläntien risteyksessä, kun farmariOpel keski-iän ylittäneen kuljettajan ohjastamana työntyi eteeni. Onneksi kääntyi menosuuntaani, eikä vastaantulijoita ollut, niipä väistin yhteentörmäyksen sulavasti, mutta annoin vähän kuljettajalle äänimerkkiä. Äänimerkin anto taisi jonkin verran vaikuttaa, sillä Opel jäi seisomaan siihen kaistalle poikkipäin minun jatkaessani matkaa, eikä se sinä aikana kun sen peileistä näin, lähtenyt vielä liikkeelle.

05.08.2008 Tiistaiajelulla Vaasassa. Lähdin hyvissä ajoin ja menin Jepuan, Oravaisten ja 8-tietä pitkin suoraan, joten olin kaupungissa jo vähän jälkeen kuuden. Ehdin siis hyvin käydä sämpylällä tehdä lenkin ja ajaa sitten siihen Stormossenin P-paikalle, ennenkuin BothniaSlowRidersit tulivat ja ryhmittyivät uudelleen siinä P-paikalla. Aika moneen osaa he olivat jakaantuneet liikennevalojen takia, mutta aika hyvin saivat porukan kasaan. Minun mielenkiintoni heidän lopulliseen määränpäähän laantui jo siinä odotellessa, niinpä ajelin sitten siitä 8-tietä Kärklaksiin ja Vöyrille. Rekipellontietä pitkin Isokyröön, Lehmäjoelle, Kaurajärveen ja Ylihärmän kautta HHn St1lle tankkaamaan ja sitten kotiin.

06.08.2008 Keskiviikkoiltana pidettiin PowerTruckShow-leirintäalueen rakennuskökkä eli vietiin alueelle teltat, roskikset, sammuttimet yms tavara huomista torstaita varten, jolloin klo 08.00 aloitetaan karavaanareiden vastaanotto alueelle.

10.08.2008 Sunnuntaina kökittiin PowerTruckShow-leirintäalueelta tavarat takaisin kerholle ja siivottiin alue, jotta koululaiset voivat huomenna maanantaina temmeltää alueella ilman pelkoa törmäämisestä lasinsiruihin tai tupakantumppeihin. Todella siistiä jälkeä saimmekin aikaan ja vielä Hanhimäki käy harjaamassa asvatoidut piha-alueet myöhemmin päivällä.

Aluetta hoitaneet kerhon jäsenet olivat pitäneet leirintäaluetta noin kahdelle sadalle karavaanarille, myyneet melkoisen määrän kahvia ja limsaa, muutaman kymmenen kiloa makkaraa, polttaneet kaksi kuutiota halkoja ja valvoneet kolme vuorokautta yhteen menoon. Tai oli siellä kai vuorojakin vaihdettu, minähän en henkilökohtaisesti ollut paikalla aluevalvojan ominaisuudessa, joten en tarkkaan tiedä. Muuta suurempia vahinkoja tai tapahtumia ei viikonlopun aikana ollut, kuin yhden matkailuauton sauna oli päässyt niin kuumaksi, että palokunnan piti käydä antamassa jäähdytysapua. Palokunnan käytyä paikalla oli kuulemma omien grillauspisteiden määrä vähentynyt huomattavasti :-)

14.08.2008 Torstaina tuli sen verran harrastettua moottoripyöräilyyn liittyvää toimintaa, että vaihdon Paniin öljyt. Pesin myös sen, mutta koska sade oli loppunut sen verran hiljattain, niin en lähtenyt sillä kuivatusajelulle vaan lykkäsin vain talliin ja lähdin polkupyöräilemään. On minustakin tullut kaistapäinen, kun ei enää moottoripyöräily kiinnosta.

15.08.2008 Lähdin viettämään rapujuhlia Nurmijärvelle. Kuten arvata saattoi, ei töistä päässyt suosiolla lähtemään, joten lähdin vasta melko myöhään iltapäivällä. Lapua, Alavus, Kuru, Vehmainen, jossa Santtu keitti kahvit ja tarjosi leivoksen. Leivoksen nautittuani jatkoin matkaa Kangasalalle, Pälkäne, Hämeenlinna ja sitten moottoritietä Nurmijärvelle.

17.08.2008 Sunnuntaina, kun rapujen maku oli poistunut suusta, lähdin ajelemaan kotia päin. Ajelin moottoritietä Trelle ja kävin Vehmaisissakin, mutta lupauksista huolimatta sieltä ei saanut kahvia, joten jatkoin kahvitta kotia kohden. Trella hiukkasen piskotteli, joten vedin sadepuvun päälle ja muutamia pieniä kuuroja välillä tulikin. Sjoella pysähdyin hakemaan subbarin ja keli näytti vain kirkastuvan, joten riisuin sadeasun pois. Kun tuli subbari kädessä takaisin ulos, vettä tuli kuin kaatamalla. En kuitenkaan enää alkanut pukemaan, vaan päästelin sateessa kotiin, eikä se sade kovin pahasti loppujen lopuksi kastellut.

23.08.2008 En harrastanut moottoripyöräilyä vaan polkupyöräilin harrastamaan yhdistystoimintaa eli Mc Club Härmä r.y. avusti Härmän Moottorikelkkailijat r.y:tä SänkiCross kiihdytysmoottorikelkkailutapahtuman järjestämisessä. Siellä minäkin vietin sänkipellolla kuunnellen moottoreiden ulvontaa ja nostelin melko painavia moottorikelkkoja mönkijöiden kärryjen kyytiin, koska ei niillä kilpavehkeillä kuulemma voi ajaa enää maalialueelta takaisin varikolle. Saattavat mennä rikki. Huomennakin saisi mennä harrastamaan samaa hommaa, taidan mennä oikein moottoripyörällä.

24.08.2008 Meninkin HotWingillä ja päivä kului taas kelkkoja punniten ja niitä mönkkärin lavalle kiskoen. Sitten vielä päivän päätteeksi purettiin myyntiteltta ja muut roippeet kisa-alueelta ja sitten vielä purkaa autot ja kärryt kerholle. Kotiin ajellessa Voltissa ohitseni punnersi moottorikelkkaa kärryillä vetävä avolava, innostuin ajamaan se imussa enkä kuunnellut kunnolla miten moottori valitti ja niin se pöllätytti Sainion suoralla miltei samanlaisen savupilven kuin Räikkösen Ferrari Valensiassa aiemmin päivällä. Tämänhetkinen diagnoosi on reikä männässä, mutta sehän selviää sitten ruumiin avauksessa. Taitaa vaan jäädä melko myöhälle talveen koneen avaus, taitaisi olla kannatavampaa tilata Markolta kokonaan uusi kone. 12 V sähköillä, jee.

27.08.2008 Keskiviikkoajelulla; PowerPark, Yliviitala, Ylihärmä, Kosola, Untamala, hiekkatietä Lehmäjoelle, Isokyrö, Vähäkyrö, Vöyri, Kaitsor, Oravainen, Jepua ja kotiin.

Syyskuu 2008

04.09.2008 Torstaiajelulla, PowerParkin kautta Yliviitalaan, Ylihärmä, Hellanmaa, Liipantönkkä, Kitinoja, Könni, Ilmajoki, Koskenkorva, Jurva, Laihia, Vaasa, Subway, Oravainen, Jepua ja kotona jälleen.

07.09.2008 Sunnuntaiajelulla. Kauhavalle, Kalliokoskentietä Mustamaahan, Kurejoki, Vimpeli, Sääksjärvi, Perho, Kinnula, Pihtipudas, PutaanPortissa mozarellaToast. Kävin melkein Viitasaarellakin, mutta käännyin Siniselle tielle ja sitten Kymönkoski, Konnevesi ja ajoin jo kohti Laukaata, mutta palaisin sitten Suolahteen, Hirvaskangas, Saarijärvi, Väätäiskylä, Soini, Lehtimäki, Kurejoki, Karvala, Kauhava ja kerholle saavuin juuri ajoissa osallistumaan hallituksen kokoukseen.

10.09.2008 Keskiviikkoajelulla, Voltin kautta Kortesjärvelle ja siitä Pietarsaareen. Oli sen verran viileä ilta ja minulla kesävarusteet päällä, että vaikka ilta-aurinko paistoi mukavasti, niin vilutuksen vähentämiseksi kävin hakemassa Subway-sämpylän ja ajelin Nyykaupin kautta kotiin.
Lisäilin myös, Vesan vaatimuksesta, kesän aikana otettuja kuvia Tuohisalo-galleriaan, joten käy sielläkin.

21.09.2008 Mennyt viikko oli iltavuoroviikko, joten mopoilu on jäi olemattomiin. Nyt sunnuntaina oli heti aamusta yli kymmenen lämmintä ja vaikka näytti sumuiselta ei sadetta kuitenkaan ollut odotettavissa. Niinpä oli hyvä lähteä vähän lähiseudulle ajelemaan, kovin kauas ei päivystyksen takia voi mennä. Ensin kirkolle tankille, sitten takaisin kotiin, koska puhelimen akku näytti kuolevan. Känny autosta otetun latausjohdon avulla latautumaan sivulokeroon ja paanalle. Jepua, Nyykauppi (mutkaisempaa puolta), Munsala, Jussila, Pensala, Oravainen, Kimo, Komossa, Kaurajärvi, Lehmäjoki, Isokyrö, Rekipelto, Vöyri, Lotlax, Maalahti, Österö, Hellnäs, Oravainen, Jepua, Salesta leipää sekä maitoa ja kotiin syömään.

23.09.2008 Tiistaiajelulla pitkästä aikaa kerholle. Paikalla oli noin seitsemän pyörää ja kuinka ollakkaan sain lähteä vetämään porukkaa. Yliviitalan kautta Ylihärmään, Hellanmaa, Lapua ja Voitilanjärven Pullahiireen Askon tarjoamille kahveille. Melko nopeasti nautittujen kahvien jälkeen Kauhavalle ja sitten porukka katkesi liikennevaloissa ja niiden jälkeisen kiertotien hitaan liikenteen vuoksi. Varalaskupaikka oli suljettu, ja Kortesjärvelle ajatettiin Paalasen kaupan kautta. Kortesjärveltä suoraan Volttiin ja kotiin, pimeä alkoi tulla ja melkoisen viileää.

28.09.2008 Sunnuntaiajelulla, vaikka sade oli koko ajan vain muutaman pisaran päässä. Oikeastaan koko ajelun ajan tihuutti vähän. Ensin kirkolle tankille sitten Yliviitalan kautta painisalille, Kalliokosken tietä Kauhavalle ja Mustaanmaahan. Vaasantietä Viemeröön, Hellanmaa, Kangas, Ylihärmä ja kotiin. Lenkin aikana pyörähti mittariin tämän kesän ajomääräksi 10000 mailia.

Lokakuu 2008

12.10.2008 Sunnuntaiajelulla, keli oli mitä mahtavin. Ensin kirkolle, sitten Yliviitalan kautta painisalille, Kalliokosken tietä Kauhavalle ja Mustamaahan, Kurejoki, Lehtimäki, Töysä, Tuuri, Alavus, Perässeinäjoki, Seinäjoki, Länsitietä Lapualle, Hellanmaa, Ylihärmä ja kotona. Lämpömittari otti ja heittäytyi tienvarteen vähän ennen Eskoota. Huomasin tippumisen heti, pysähdyin ja käännyin mutta ei mittaria löytynyt, vaikka kävelin arvioidun putoamisalueen muutamaan kertaan läpi. Eipä tuosta kovin suurta taloudellista menetystä tullut, eikä se kaikkein parhaimman mallinenkaan ollut, mutta uuden hankkimisen vaiva on tulevan talven aikana hyväksyttävä.

Marraskuu 2008

14.11.2008 Eipä ole tullut juurikaan tai siis ei yhtään ajeltua marraskuun aikana. Sen verran olen mopoilua harrastanut, että olen siirtänyt Kuuttilan kanssa sopimaani Hondan huoltoa jo ainakin kolme kertaa ja vielä ainakin kerran on siirrettävä. Taitaa kyllä olla varminta siirtää se samoin tein ensi syksyyn. Sillä jollei työt niin hklökohtaiset menot tuntuvat estävän huollon tältä syksyltä. Tai jos näyttää kevättalvella siltä, että ensi kesänä tulisi mahdollisesti paljon kilometrejä, niin voihan sen käydä Kuuttilalle näyttämässä keväämmälläkin.
HotWing-rintamallakin on tapahtunut niin paljon, että pääsimme alkuviikosta Markon kanssa kauppoihin ajamattomasta MT-10 moottorista. Maksoin sen maanantaina ja tänään kysellessäni Marko kertoi maksun näkyvän EastHighWayn tilillä, joten saatoin soittaa Luoman Jarille, jotta hakisi moottorin pois ensi viikolla. Luoma kertoi lähtevänsä Viroon sunnuntaina ja olevansa takaisin Ilmajoella keskiviikkona. Eli loppuviikosta minulla pitäsi oll HotWingiin ihkauusi voimanlähde, jee!

Joulukuu 2008

08.12.2008 HotWingin moottori saapui Seinäjoelle Luoman Jarin kyydissä ja sieltä Härmään Audin perässä viime kuun puolella. Se on odottanut toimenpiteitä tuossa tallin lattialla siitä lähtien. Kaikkihan on ollut kiinni Hondan öljynvaihdosta ja vahauksesta. Viikonloppuna jo aloittelin vahausta ja tänään päästin vanhat öljyt pois, huomenna uudet sisään ja Honda talvehtimaan pikkutalliin sekä HotWing työn alle.

09.12.2008 Niinhän siinä kävi, nyt on Honda talvitallissa ja HotWing moottorivaihtoa odottamassa siinä seinän takana. Saapavain nähdä koska tulee se homma aloitettua :-) Ajelukauden kustannuksetkin pitäsi ynnäillä ja ja..

Kustannuslaskelma ajokaudelta 2008

xx.12.2008 En minä ole sitä vielä tehnyt. Mene tänne! Tuonne se saattaa joskus tullakkin. Eli siis ajelupäiväkirjaa pidetään tästä lähtien Mopoblogina. Blogithan ovat tämän päivän juttuja, kaikilla on sellainen. Kuulemma Vanhasellakkin! Siis tästä pääset Mopoblogiin.



Paluu sisällysluetteloon

Paluu Antin kotisivulle