MC Bad Smell on rajujen prätkähenkilöiden ei-niin-kovin-rikollinen toistaiseksi vielä yhden hengen moottoripyöräkerho
Tämä teksti on kirjoitettu minun omien jo kuuden kesän moottoripyöräkokemusten perusteella tekemieni muistiinpanojen ja muistiinpanemattominen muistelujen perusteella, joten en ota mitään vastuuta tekstin totuudenmukaisuudesta tai oikeellisuudesta. Tekstissä esiintyvät henkilöt eivät ole antaneet lupaa käyttää heidän nimiään tai muita tietoja, joten sori vaan. Valitukset voitte osoittaa minulle
Paluu sisällysluetteloon
Paluu Antin kotisivulle
01.05.2006 Vappuajelulle lähti kerholta 23 pyörää. Ajelimme Jepuan ja Oravaisten kautta 8-tietä Vaasan Vaskiluotoon. Sinne kerääntyi kaikkiaan noin
460 pyörää ja klo 13.00 lähdimme ajelemaan; pitkänsillan yli kaupunkiin ja torin ohi Kauppapuistikolle ja moottoritielle. Pieniä katkoksia tuli
paraatiryhmittymään ja porukka oli Hietalahden ja ABCn rampeilla hiukan epätietoisia minne oikein pitäsi mennä, vaikka kaikille lähtijöille jaettiin
kirjallinen ajo-ohje. Kaupungissa katkoksen aiheutti kadulle "rynnännyt" mummoikäinen naishenkilö, joka oli jäädä pyörän töytäisemäksi, mutta
varsinaiselta törmäykseltä vältyttiin, mutta jonon liike pysähtyi melko tehokkaasti. Minulla ei ollut reitistä epätietoisuutta ja niinpä pääsin jonon
perään ennen Tuovilaa ja ajelimme sitten siistissä parijonossa Vähäkyrön S-Marketin pihaan nauttimaan makkaroista ja jotkut saivat jopa kahviakin.
Minäkin jonotin kahvia, mutta lähtö koitti juuri ennen kuin sain kahvikupin käteeni.
Ajelimme sitten Kyröjoen mutkaisempaa puolta Ylistaroon ja Untamalan kautta Härmään. PowerParkkiin ei tullut enää kuin viisi pyörää ja kahville jaksoi
vain neljä pyöräkuntaa, muut hajaantuivat omille teilleen jo aikaisemmin. PowerParkissa oli väkeä kuin pipoa, mutta juuri ja juuri sovimme sekaan.
02.05.2006 Tiistaiseen tapaan HMKP-2006 kokous kerholla. Lähdin sen verran aikaisemmin, että ehdin kiertää Yliviitalan kautta aina painisalille asti ja sitten valtatietä takaisin kerholle kokoustamaan. Kokouksen jälkeen ajelin suoraan kotiin.
03.05.2006 Kävin Kauhvalla hakemassa Halpa-Kaupasta öljyä. Ajelin valtatietä ja Kalliokosken tietä Halpa-Kauppaan ja sitten Kauhavan keskustan kautta takaisin Hemminkiin ja Pernaalle, siitä painisalin ohi Yliviitalaan ja PowerParkin kautta takaisin valtatielle ja kotiin.
04.05.2006 Pikku lenkki tänäänkin. Ensin Kortesjärvelle ja kohti Pietarsaarta. Kortesjärvellä totesin ajaneeni 160 km edellisestä tankkauksesta, joten
olisi pitänyt päästä helposti ja huoletta Pennäisiin. Mutta, Lillbyssä alkoi jo bensavalo palaa ja Forsbyyssä olin varma, että bensa loppuu
täsmälleen samaan paikkaan kuin kerran ennenkin.... Pääsin kuitenkin laskettelemaan Mysingen TBlle tankille ihan moottorin voimilla ja tankin täytettyäni
ajoin Pennäisten mutkatien kautta kohti Nyykauppia. Mutkatiellä tuli neljä pyörää vastaan, joiden jälkeen pysty haistamaan melko vahvan bensanhajun.
Niillä oli varmaan jotain bensansyöttöongelmia tai sitten ajoivat vain melko reippailla kierroksilla :-) Mutta mikäs oli ajellessa, lämmin keväinen
ilta ja po. mutkatie on hyvässä kunnossa. Minä ajelin Nyykauppiin ja sitten Lapuanjoen mutkaisempaa puolta Jepualle ja sieltä valtatietä kotiin.
Kotiin päästyäni starttasin HotWingin lämpeämään ja lähdin käymään Lahdenkylällä, koska lupasin käydä näyttämässä laitetta JJlle. Ajoin mennessä
valtatietä ja tie tuntui maistuvan HotWingille, koska takana tulleet rekat eivät kyenneet saavuttaamaan Ekolan ja Lahdenkylän välillä minun
yhdistelmääni :-) Pyörän esittelyn jälkeen ajelin kirkonkylän kautta Volttiin ja vanhaa tietä aina Sainioon saakka ja sitten kone talliin.
05.05.2006 Ruosteenpoistokoulutuksessa Botniaringillä, vähän mahtavaa! Aamulla liikkeelle puoli kahdeksan maissa ja suunta kohti Jurvaa. Valtatietä
Sjoelle ja ABCllä nautittujen aamukahvien jälkeen Ilmajoen kautta Jurvaan. Olin paikalla vähän yli puoli kymmenen ja paikalla oli vasta yksi koulutettava
kouluttajien lisäksi. Mutta pian muutkin ilmestyivät paikalle, kaikkiaan meitä olin parisenkymmentä, suurin osa Tampereen seudulta, kuten myös kouluttajat.
Koulutus alkoi video- ja PowerPointesityksillä sekä yleisellä kertauksella jarrutuksista, kaarreajosta, vastaohjauksesta jne. Näiden alkutoimien jälkeen
lähdettiin varikkoalueelle ajamaan kolmea rastia; keilojen pujottelua, porttien läpiajoa sekä jarrutusharjoitusta. Kouluttajat olivat rasteilla ja antoivat
palautteen heti suorituksen jälkeen. Keilojen pujottelu onnistu melko hyvin pienellä jä vähän suuremmallakin vauhdilla, mutta portit tuntuivat olevan
liian tiukkojen käännösten takana aluksi, mutta kyllä niihinkin alkoi osumaan parin yrityksen jälkeen. Jarrutukseen kouluttaja ei meinannut tyytyä
ollenkaan, mutta vaihdettuani nahkahanskat käteen niin alkoihan Virago pysähtyä :-)
Alkurastien jälkeen käytiin välillä luokassa kertaamassa vielä rata-ajon säännöt; viiden ryhmissä radalle, kouluttajan perässä harjoitellaan ajolinjat
mutkiin, ei ohituksia, ei käytetä jarruja. Session jälkeen takaisin luokkaan ja kouluttajat antoivat palautetta ja lisää ohjeita ja sitten takaisin
radalle. Nyt sai jo vähän lisätä nopeutta, mutta periaatteessa vieläkin olisi pitänyt pärjätä ilman jarruja (osalla porukasta kyllä jarruvalot vilkkuivat
jo ensimmäisellä sessiolla). Välissä käytiin taas luokassa saamassa palutetta ja ohjeita sitten päästiin radalle ajamaan omaan tahtiin. Muutamat kaverit
ajoivatkin todella vauhdikkaasti; renkaat vinkuivat kiihdytyksissä, perät pomppivat jarrutuksissa eli aivan kuskien taitojen tai pyörien ajo-ominaisuuksien
rajoilla. Tai sitten se vain näytti ja kuulosti siltä. Minäkin ajelin ja cruisailin kunnes noin parikymmentä minuttia ennen rata-ajan loppua pääsuoralle
kiihdyttäessäni alkoi moottorista kuulua ylimääräistä ääntä ja tehot katosivat. Rullailin radan kauinmaiseen kaarteeseen (tietysti) ja paikoitin pyörän
hiekalle, hetken odotettuani sain yhdeltä kouluttajalta kyydin varikolle odottamaan rata-ajan loppua. Rata-ajan päätyttyä pääsin taas kouluttajan kyytiin
ja pyöräni luo. Pyörä startista käyntiin ja se kävin kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan :-)
Ajelin sitten Ilmajoen ja Seinäjoen kautta kotiin, matka meni muuten mukavasti paitsi Kauhvalla P-paikalta tuli melko pieneen väliin jäätelöä
mussuttava autoilija :-( Hän ei varmaan huomannut minua sittenkään kun ajoin rinnalle katsomaan että minkä näköinen pölövästi sitä Nissania kuljetti,
katsoi vain tiukasti eteensä. Toivottavasti tiputti edes jäätelöä rinnuksilleen. Välillä soitin Jounille, että vieläkö kutsu talonrakennustalkoisiin
oli voimaassa ja koska se oli niin kotiin päästyäni laitoin talkoovaatteet kassiin ja ajelin Ylöjärvelle.
Viikonloppu sujui mukavasti tapetoidessa ja laminaattia asennellessa.
12.05.2006 Alkuviikkon meni Nivalassa Makinoita huoltaessa, mutta perjantaina pidin ylityövapaata ja lähdin etsimään Roofin Boxer-kypärää. Ensin Moto-Seinäjoelle, ei ollut. Jokiniemi, ei ollut. Maakunnan Auto, ei ollut. Sitten Ylistaron, Isokyrön ja Laihian kautta Vaasaan ja AutoRapidille, siellä olisi ollut L-kokoinen ja myyjä olisi kyllä tilannut pienemmänkin, mutta sillä ehdolla että olisin sitten ostanut jommankumman niinpä jätin asian vielä hautumaan. Ajelin sitten 8-tietä Oravaisten ja Jepuan kautta kotiin. Oravaisissa KaffeStuganin parkkipaikalta työntyi taas Nissani eteen :-) Tälläkin kertaa ajoin rinnalle tarkistamaan kuljettajan ulkonäön, nyt se todellakin kannatti. Kuskin penkiltä hymyili anteeksipyytävän näköisesti nuori, ihan hyvän näköinen, neitonen. Enpä sitten viitsinyt vihotella vaan jatkoin matkaani eteenpäin myös hymyillen....
13.05.2006 Annoin HotWingillekin hiukkasen kyytiä, ensin kiertelin metsäautoteitä Karkauksessa, jouduin Jepualle, kävin tankkaamassa, Köykkäri, Kihakoski, Jokihauta, Vilobacka, Fräntilä, sitten melkein Kortesjärven keskustaan mutta käännyin hyvännäköiselle metsä/peltotielle joko johti Pirttiseen. Pirttisestä kohti Ylikylää, sitten Susivuoren metsätietä Mäenpäähän, Pääjärveen, Markkulaan, Kankaanpäähän ja vanhaa tietä Volttiin ja kotiin. Matkaa kertyi yli sata kilometriä, välillä satoi, hiukkasen oli kylmäkin, mutta hauskaa kuitenkin.
14.05.2006 Koska ilma oli edelleen sateinen ja kylmä, lähdin formulakisojen jälkeen (Alonso voitti, Shumi toinen ja Räikkönen viides) ajelemaan HotWingillä. Ensin Volttiin tankille, sitten Linnanmäeltä metsäautotietä Syynimaahan ja sieltä Näsi-Kojola-tielle, sitten Kortesjärvelle ja kävin viimeinkin katsomassa mitä siellä Betlehemissä on (Purmon tien varrella). Eipä siellä ollut kuin muutaman sadan metrin tien päässä kolme taloa. Takaisin Purmontielle ja Ilveskivi-tienviitan kohdalta kohti Narsia, Kalijärven kautta. Kiertelin pitkin maan- ja metsäautoteitä Sexsjön kautta kohti Vasikka-ahoa, mutta käännyin sitten Kessumaahan ja päädyin Kauhava-Ylivieska-tielle. Siitä Pietilään ja aikani ajettauani päädyin Purmojärvi-Evijärvi-tielle. Sitten Laukkoseen ja Kortesjärvelle, Fräntilän kautta Saloon ja metsäautotietä läpi isojen turvetuotantoalueiden jälleen Jokihautaan. Sitten Pelkkala ja metsäautotietä Kihakoskentielle, päätyen Köykkäriin. Asvalttitiellä myötätuuleen HotWing otti mittariin yli 95 km/h Köykkärin suoralla, jee. Voltin kautta kotiin.
16.05.2006 Tiistaina kävimme PowerParkissa testaamassa pyörien parkeeraustyylejä HMKP2006 tapahtumaa varten. Testiparkeeraukset tehtyämme, paikalla oli parisenkymmentä pyörää, testiajoimme vielä paraatilenkin; aikaa meni hiukan alle 20 min. Se on siinä ja siinä, että riittääkö suunniteltu rytmitys eli 500 pyörää ja 10 tauko antamaan aikaa muun liikenteen purkamiseen. Pahimmat kohdat taitavat olla koulukeskuksen risteyksestä liikenneympyrään, saataa olla että se väli on tukossa koko paraatiajon ajan, sillä edellinen ryhmä on varmaan vielä reitillä kun seuraava ohittaa po. risteyksen. No, eihän paraati kestä kuin korkeintaan kolme tuntia, kyllä ihmiset jaksavat sen aikaa odotella :-) Testiajojen jälkeen vielä kerholle kahvittelemaan ja tarkistamaan nimilistoja sekä jakamaan vielä käyttämättömiä vapaaehtoistyöntekijöitä töihin.
18.05.2006 Torstaina tein pienen lenkin, ensin kävin tankkaamassa Ylihärmän kalleinta bensaa Nesteen automaatilta, sitten Kankaankylän ja Hellanmaan kautta Lapualle ja valtatietä painisalin kohdalle ja Yliviitalan tietä kirkolle ja kotiin.
19.05.2006 Perjantaina tuli Jokiniemeltä tekstiviesti, että tilaamani jarruosat Viragoon olivat saapuneet. Vaikka lähdin töistä hyvissä ajoin, onnistuin kuluttamaan aikaa lähdössä ja paitojen postituksessa sen verran, että saavuin Jokiniemeen vasta tasan viideltä eli sulkemisaikaan. Onneksi paikalla oli muitakin mattimyöhäisiä, joten kaupan ovet olivat vielä auki ja sain lunastettua osat. Seinäjoelta suuntasin Alauudelle, Töysään, Lehtimäelle, Alajärvelle, Vimpeliin ja Lappajärvelle. Tuikan kautta Kortesjärvelle ja kotiin.
20.05.2006 Kävin ensin Viragolla pienellä lenkillä; Yliviitalan kautta Kauhavalle, Jylhän kautta Mustaanmaahan, Lapua, Hellanmaa, Kankaankylä, Ylihärmä ja valtatietä kotiin. Söin vähän, vaihdoin ajopuvun sekä pyörän toiseen ja lähdin HotWingillä tienpäälle. Ensin Volttiin tankille, sitten kohti Perkiömäkeä, metsäautoteitä ensin Haarukseen, sitten Markkulaan. Pätkä maantietä välillä kohti Sorvistoa ja sitten metsäautoteitä Kauhavan Hopeavuoreen. Kauhavalla kävin kioskilla ja sitten Kalliokosken tietä Pernaalle, Saarimaan kautta kohti Hahtomaata, Rajamäenkylään ja sitten kohti Lapuaa. Alapäähän, sieltä Puhtoon, Ala-Hellaan, Kontioon, Kosolaan ja Vaasantien yli Haukkalaan ja takaisin Vaasantielle. Kuntsarin risteyksestä valtatielle ja kotiin.
21.05.2006 Viragolla pienelle ajelulle iltapäivän ratoksi; Yliviitala, Kauhava, Karvala, Kurejoki, Lehtimäki, Soini. Pääsin miltei Väätäiskylään kun Virago alkoi käydä huonosti! Pyörä parkkiin tien varteen ja koska kaikki silmillä näkyvät oleelliset osat näyttivät olevan paikoillaan moottorissa, käyttelin ja kaasuttelin konetta hetkisen paikoillaan ja lähdin hiljokseen ajelemaan kotia kohden. Pyörä tuntui kuitenkin käyvän se verran huonosti, että soitin Petelle, josko hän viitsisi lähteä hakemaan. Lähtihän hän vaikka Leijonien pronssiottelu oli juuri alkamassa. Ajeleskelin miltei Alajärvelle asti ja kun Pete tuli lastasimme pyörän trailerille ja lähdimme kohti Härmää.
24.05.2006 Kaikenmoisten HMKP-kiireiden takia en ehtinyt katsoa pyörää ennenkuin keskiviikkona. Vaihdoin öljyt (mitään ylimääräistä ei näkynyt öljyssä tai propussa). Vaihdoin tulpat ja etummainen tulppa oli osasyy huonoon käyntiin (hippa tulpassa), uusien tulppien kanssa käynti parani, mutta ei kuitenkaan palautunut täysin normaaliksi.
26.05.2006 Perjantaina ennätin vasta käydä kunnon testiajelulenkillä. Pyörä ei todellakaan käy oikein, tyhjäkäynti aaltoilee ja käy "raskaasti", ei jaksa vetää jne. Täytyy soittaa Saranpäälle, että mikä neuvoksi.
27.05.2006 Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2006, minä olin paikalla autolla ja töissä INFO-pisteessä koko päivän. Ilta meni huomattavasti rattoisammin Kuntsarilla Rehupiiklesein ja satojen motoristein seurassa.
28.05.2006 Kävin HotWingillä kerholla, HMKP2006 tavaroiden purkamisen ja munkkikahvien juomisen jälkeen ajelin Kuoppalan kautta Ekotietä Kivihuhtaan ja Karnaattiin. Sieltä Ojalan kautta kylälle ja kotiin.
29.05.2006 Maanantaina soitin Saranpäälle ja sain luvan tuoda Virgoan näytille, Saranpään ensiarviot olivat välillä kaasuttimet - alapään laakerointi, kiva, kiva, pahimmassa tapauksessa korjaus ja mahdollinen osien odottelu vie koko kesän. Pyörä jäi sinne ja Saranpää arveli ehtivänsä syventyä siihen tiistaina tai keskiviikkona.
30.05.2006 Vaihdoin HotWingiin paremman vanteen etupyöräksi ja liimasin magneetin uutta ajotietokonetta varten ja asensin uuden ajotietokoneen kiinni. Myös GPSn telineen asensin paikoilleen ja lähdin sitten säätämään ajotietokoneen asetuksia kohdilleen. Muutaman säädön jälkeen ajotietokoneen nopeusnäyttö näyttää +/- 1 km/h samaa kuin GPS. Kiertelin Voltin kautta kirkolle, takaisin Volttiin ja Takalan kautta metsäautotietä Björkholmaan
31.05.2006 Keskiviikkona Saranpää soitti ja kertoi saaneensa käynnin paranemaan; kaasuttimet olivat olleet epäbalanssissa ja ilmeisesti siitä johtuen etusylinterin imuventtiili oli karstoittunut ja alkanut vuotaa, mutta vuoto oli loppunut vesihoidolla. Venttiilien säätö/tarkistus jäisi torstaille ja hän soittaisi kun pyörän saa hakea.
01.06.2006 Houkuttelin päivällä Jormaa lähtemään käymään Sjoella illalla, kunhan Saranpää soittaisi. Ja kun hän sitten viimein soitti ajelimme Audilla sinne ja sitten Jorma Audilla ja minä Viragolla takaisin. Tehoja tuntui pyörässä taas olevan ja käyntikin taas normaalin oloinen, hyvä niin.
02.06.2006 Perjantaina lähdin hiukkasen aikaisemmin töistä, vien puhelimen huoltoon Wextraan Seinäjoelle ja koska sen huollossa menisi kuulemma noin tunti, ehdin käydä Maakunnan Autossa kylmätyypittämässä PanEuropeanin ja Deauvillen :-) Joudun ilmeisesti menemään ensiviikolla sinne pyörällä tai muuten ajovarusteet mukana, jotta pääsisin koeajamaan niitä....
04.06.2006 Palattuani Kaunistoilta lista-asennustalkoista kävin pyörähtämässä Yliviitalan lenkin Viragolla. Pyörä tuntui pelaavan hyvin ja voimaa on, maltankohan minä sitä vaihtaakaan??
06.06.2006 Tiistaina ajelin Seinäjoelle (Ylistaroon) Yardelle katsomaan Honda PanEuropeania vm-97 ajettu 20000 ml. Ihan kelvollisen näköinen
pyörä ja budjetin rajoilla (ylärajoilla) oleva väliraha jos Yamahan laittaa vaihdossa. Koska jälleen kerran olin hiukan myöhään liikkeellä, jätin
koeajon myöhemmälle ja otin vain kylmät tyypit pyörästä.
Tyypityksen jälkeen ajelin Ylistaron ABClle odottamaan kerholaisia, tiistaiajelu suuntautui Kalliojärvelle. Kun kello kävi jo yli seitsemää eikä
porukoita alkanut näkymään, aloin ajatella heidän menneenkin Lehmäjoen kautta Isokyröön ja aloin jo tekemään lähtöä, kunnes letkan pää alkoi näkymään ja
saatoin liittyä jonon jatkoksi. Nautimme Kalliojärvellä kahvit ja lähdimme juuri jatkamaan matkaa, kun vaasalaisten pääjoukko saapui paikalle :-)
Ajoimme Isokyrön keskustaan (mutkaisempaa puolta Kyrönjokea), Lehmäjoen kautta Kaurajärveen, Komossaan, Oravaisiin ja Jepualle. Pääosa porukasta
vielä kiersi Köykkärin kautta, mutta minulle riitti ajelu ja päästin valtatietä kotiin.
09.06.2006 Jälleen kerran lähdin hiukkasen aikaisemmin töistä ja ajelin Yardeen koeajamaan Pania. Pyörä tuntui yhtähyvältä ajaa kuin miltä se näyttääkin. Niinpä vielä hetkisen harkittuani(!) sanoin kauppiaalle, että minun puolestani voidaan tehdä kaupat. Kauppias kävi koeajamassa Viragon, eikä löytänyt siitä moitittavaa, joten löimme kaupat sovitulla välirahalla lukkoon.
11.06.2006 Kotiuduttuani Tuohisalon saunamökin maalausviikonlopusta kävin "viimeisellä" ajelulla Viragolla. Olo oli, varmaankin maalihöyryistä, vaikka en paljoa maalannutkaan :-), sen verran hutera ja ilma kolea, että kiersin vain Yliviitalan lenkin. Ruuvasin vielä IBA-lätkän pois rekisterikilven alta, tyhjäsin laukut omista tavaroistani ja täytin ne Viragon tavaroilla. Etsin vara-avaimet ja omistajan käsikirjan, sitten kaikki olikin valmista pyörän vaihtoa varten.
12.06.2006 Maanantaina ajelin viideksi Yardeen kuten oli sovittu, mutta jouduin vielä jonkin aikaa odottelemaan kilpien saapumista. Teimme paperit kuntoon
(Pan jäi vielä Yarden nimiin, koska en saanut vielä rahoja tarpeeksi suureksi kasaksi), kilpi ruuvattiin kiinni ja lähdin ajelemaan kohti kotia.
Ensin Seinäjoen ABClle juomista hakemaan, jostain syystä tupakkaa paloi Yardella odotellessa melkoisesti, sitten kohti Kuortanetta. Tankkaus
Mäyryssä, sitten Alavus, Tuuri, Töysä, Lehtimäki, Kurejoki, Karvala, Kauhava ja kotiin. Normaalisti minulle ei juuri iltaisin soitella, mutta
nyt oli ajelun aikana tullut kuusi puhelua! Tädin herätin, vaikka hän vakuutti kyllä vielä olleensa hereillä, ja kertoi sitten soittaneensa kysyäkseen mökin
avaimen sijaintia. Asko oli soittanut pari kertaa Powerpark-talkootöistä tulevana viikonloppuna. Sitten oli kaksi outoa numeroa. Toinen outo
oli lähettänyt viestinkin ja kertoi lukeneensa näitä ajelusivuja ja tajunneen omistavansa nykyään minun vanhan Virago 750 SEn! Soittelimme
seuraavan päivänä ja hän lähetti minulle kuvia Viragon nykyisestä olomuodosta. Jos mahdollista niin se on vielä hienompi kuin silloin kun se oli
minulla! Pyörä asustaa nykyään Vaasassa, täytyy käydä katsomassa sitä oikein livenä tässä kesän mittaan.
Toinen outo numero kuului laihialaiselle, joka oli jo käynyt koeajamassa minun muutama tunti sitten Yardelle jättämäni Viragon. Hän moitti
hieman huonoa tehoa isoilla kierroksilla ja kysyi _suoraan_ onko kaasareissa ollut ongelmia, sillä niihin hän (ja ymmärtääkseni Yarden huoltomies)
oli päätynyt arvioidessaan tehon puutteen syytä. Kerroin kysyttäessä, miten se oli alkanut nykimään silloin Soinissa ja että Saranpää oli
säätänyt kaasareiden balanssin, jonka jälkeen käynti parani. Mutta kerroin myös, että en ollut aivan sataprosenttisen tyytyväinen ja epäilin
kaasareissa vielä jotain feiluria olevan.
13.06.2006 Tiistaiajelulla Seljesissä. Mennessä ajelin uudella pyörälläni totutellen letkan hännillä, menimme suorinta tietä; Kortesjärvi,
Evijärvi, Kaustinen ja Seljesin leirintäalue. Perille päästyämme kertoi erään Viragon takapenkillä matkustanut kerholaisemme tulevansa minun
kyydissä tulomatkalla, koska heillä on ollut samalainen pyörän vaihto suunnitelmissa. En siinä sitten kovin paljon estellytkään, joten kahvit
juotuamme pääsin uudella, mutta vielä oudolla pyörälläni vetämään letkaa, matkustaja kyydissä, Seljesin mutkatielle, jee. Tämä oli nyt varmaan
sitä siedätyshoitoa :-)
Hyvin tuntui matkustavaiselle Panin kyyti kelpaavan sillä pysähdyimme ensimmäisen kerran Alavetelissä tankille, siitä
ajoimme Kruunupyyn kautta Öjaan ja Seitsemän Sillan Tietä ohi Pietarsaaren ja vielä pysädyimme Nyykaupissa tankille, kun ennusteestani poiketen
Panin bensavaroitusvalo alkoi vilkutella jo pian Pietarsaaren jälkeen. 260 mailia pääsi sillä tankillisella. Nyykaupista jatkoimme mutkaisempaa
puolta Lapuanjokea aina Volttiin saakka siitä Knuuttilanraittia kirkolle ja Esson pihaan. Koko matkalla ei kyytiläinen ilmaissut haluaan vaihtaa
takaisin oman Viragon takapenkille.
Seljesistä lähtiessä oli perässä viitisentoista pyörää,
mutta Essolle päästyäni ei enää ketään :-) Håkan ajoi perässäni ja eihän hänen leveän Wingin takaan juuri muita matkalla nakynyt, enkä niin ehtinyt
seuratakaan, kun piti melko lailla keskittyä kaksipäällä ajamiseen. No, Asko tuli hetkisen kuluttua ja ymmärsin hänen selityksestään, että Volttiin
asti oli porukka ollut koossa, mutta sitten väki vain hajaantui jo omille teilleen. Kävimme vielä juomassa kahvit kyytipalkasta ja jos oikein ymmärsin
niin takamatkustajani ei enää kauan Viragon takapenkillä matkusta, vaihtoehdot ovat; joko isompi tai toinenkin pyörä. Kallis kyyditys :-)
14.06.2006 Keskiviikkona kävin maksamassa Panin ja lähdin kuitin kanssa tekemään Yardelle pyörien paperit kuntoon. Yarden huoltomies oli avannut Virgon kaasarit ja sieltä oli löytynyt ilmeinen syy huonoon vetoon. Molemmista luisteista puuttui nurkat! Herra kauppias, herra Rehunen hiukkasen avautui; haukkui minut ja kaasareihin koskeneet hänen mielestään ns. remonttireiskat. Sillä hänen mielestään ne luistien nurkat olivat särkemällä särjetyt, minulle ei (eikä kyllä hänellekkään) tule mieleen syytä, että miksi. Pääsimme asiasta kuitenkin sovintoon ja kunhan herra Rehunen sai taas vedettyä henkeä ja rauhoituttua sen verran, että kynä pysyi kädessä saimme paperit kuntoon ja minä ehdin vielä Lännelle rekisteröimään pyörän nimiini. Rekisteröinnin hoidettuani, käväisin ABCllä kahvilla ja ajelin sitten Nurmoon ja sieltä sitä läntisempää mutkatietä Lapualle ja Kankaankylän kautta kotiin.
15.06.2006 Torstaina kävin vain heittämässä pikkulenkin, kerholle, PowerPark, Yliviitala, painisali ja valtatietä kotiin.
16.06.2006 Palaverissa PowerParkissa. Kerholaisia tarvitaan viikonloppuna pidettävässä PowerWeekEndin rastitehtävien takia kymmenkunta
paikalle ja palaverissä suunniteltiin tehtäväjakoja ja paikkoja. Homma oli sovittu Vellun kanssa vastapalveluksena HMKP2006 tapahtuman aikaan
saamistamme palveluista. Talkooväelle oli luvassa ruokailu Skaala-ravintolassa rastitehtävän jälkeen, Vellun piikkiin. Nam.
Palaverin jälkeen tein pikkulenkin, ajelin Ylihärmään sieltä Kaurajärvi,
Komossa, Oravainen ja Jepuan kautta kotiin.
17.06.2006 Lauantai olin PowerParkissa klo 13.30 kuten sovittu, jaettiin siinä porukoita rasteille ja saatiin viimeisiä ohjeita, kun eräs kerholaisemme
tuli paikalle ja oli hiukan allapäin, koska hänelle ei enää näyttänyt jäävän rastipaikkaa ja siten ilmainen ruokailu oli menossa häneltä sivu suun.
Niinpä minä herrasmiehenä luovutin hänelle työtehtäväni, sillä minähän en ole koskaan oikein ollut noutopöytäruoan ystävä, joten uhraus ei ollut
minulle kovinkaan suuri. Jouduin vielä sitten lähtemään ajelemaan, voi minua raukkaa :-)
Ajelin Kankaankylän kautta Lapualle, Nurmoon ja Seinäjoelle. Hiljokseen läpi ProvinssiRock-alueen ja siitä olikin hyvä ajella Jalasjärvelle ja
3-tietä aina Ylöjärven Asuntilaan asti. Kaunistoilla oli melkoinen tohina; Pia ja Sirkka siivosivat, Jouni ja Henkka asentelivat vaatehuoneen
lasi/peiliovia ja listoja. Tyttöjen huoneet olivat jo täysin valmiit, huonekaluja oli sisällä ja muutenkin talo näytti miltei muuttovalmiilta.
Koska rakennuksella asiat näyttivät olevan niinkin hyvässä mallissa, lähdin jatkamaan matkaa; Tampere, Orivesi, kohti Jkylää, Patalahden Essolla
kävin kahvilla. Jyväskylän ohitettuani ja pysädyttyäni tupakalle Kirrissä huomasin saaneeni Immiltä Hep!-viestin, vaihdeltiin siinä sijaintitiedot,
Kerttulat olivat Nikkilöiden mökillä Kinnulassa. Jatkoin sitten matkaa ohi Hirvaskankaan, Saarijärven ja Karstulan, Kyyjärvellä taas tupakoidessani
totesin Immin välittäneen Erkiltä kutsun tulla myös mökille. Niinpä käännyin Kyyjärveltä Siniselle tielle ja siitä Kivijärven ohi Kinnula Cityyn,
sitten puhelimitse saatujen ohjeiden mukaan ajelin mökille. Tarkoituksenani oli korkeintaan juoda kahvit ja tervehtiä kummipoikaa, mutta ennenkuin
huomasinkaan oli minut ohjattu saunan kautta ruokapöytään ja osoitettu yöpymispaikka yläkerrasta :-) Todella vieraanvaraista.
Eli ilta tai oikeastaan loppuyö (saapumisaikani mökille oli melko tarkkaan puoliyö) meni siis saunoessa, syödessä, laulaessa ja Luppausta pelatessa,
saattoi siinä muutama ryyppikin mennä.. Sunnuntaina heräiltiin Lordin tahtiin, oleiltiin rantaterassilla, pojat kalasti laiturilta ja veneestä
vaikka aika nihkeesti näytti kalaa nousevan. Ennen lähtöäni kävin kyydittämässä Aleksia ja Arttua pienen lenkin ja sitten hyvästeltyäni lähdin kohti
Lestijärveä, sitten Halsua, Räyrinki, Evijärvi, Kortesjärvi ja kotiin.
Vielä kerran kiitoksia Päiville ja Erkille todella mukavasta illasta ja sunnuntaipäivästä mökillänne!
20.06.2006 Tiistaiajelu Hunurijärvelle, kerholta lähti noin kymmenen pyörää. Ajelimme Hunurinjärvelle, Hanhimäen Kalevi esitteli järven ja rakennukset ja kertoili juttuja ideasta ja rakennusvaiheista ja käyneistä vieraista. Joimme kahvit siinä vaasalaisia odotellessa ja kun heidän pääjoukko saapui olimme me valmiina lähtöön. Vaasalaisia tuli kaikkiaan noin sata, joku oli laskenut että paikalla oli kaikkiaan noin 110 pyörää. Mäkisen Aarre tuli vasta viimeisten joukossa, joten en ehtinyt montaa sanaa hänen kanssaan vaihtaa, kun piti lähteä ajelemaan muiden perään, etten vain eksy näinkin kaukana kotoa.
21.06.2006 Keskiviikko, kesälomanaloitusajelu; Voltti, Kortesjärvi, Purmo, Nybränn, Pennäinen, Kolppi, Pennäisten mutkatie, Nyykauppi ja valtatietä kotiin. Nybrännin tiellä sain ainakin takapyörän ABSin naputtamaan, kun edessä ajanut Suzuki-maasturikuljettaja päätti parkeerata ajoneuvonsa keskelle tietä ja keskelle mutkaa. Niin ja eihän kesäloma oikeastaan vielä tällöin alkanut, siinä oli yksi sisääntekovapaapäivä ja juhannusviikonloppu ja sitten maanantaina vasta alkaa varsinainen loma, tämä vain tiedoksi epätietoisille.
27.06.2006 Tiistaina alkoi sitten varsinainen kesäloma-ajelu. Ajelin Lapuan, Alavuden ja Kurun kautta Ylöjärvelle tarkistamaan Kaunistojen talotyömaan. Muutto oli suoritettu ja vanhassa asunnossa tehtiin loppusiivousta, joten en jäänyt häiritsemään enempää vaan jatkoin Kerttuloille.
28.06.2006 Kerttuloilla vietetyn hyvin nukutun yön jälkeen annoin Santulle vähän Panin kyytiä ja lähdin jatkamaan matkaa. Ajelin moottoritietä kohti Turkua ja Kylmäkoskella nautitun lounaan jälkeen Humppila, Forssa, Somero, Salo, Karjalohja, Fiskars, Pohja, Karjaa, Inkoo ja viimein Pasila. Pyörä parkiin Sirkan ikkunan alle ja varsinkin ensimmäinen ilta meni ikkunasta kurkkiessa, ettei kukaan vain käy hipelöimässä minun pyörää. Koko aikana mitä pyörä Pasilassa vietti aikaa, sai se olla täysin rauhassa ylimääräisiltä kokeilijoilta, mikä on vain mukavaa.
29.06.2006 Torstaina ajelin ensin Veromieheen Virkatielle Allrightiin toteamaan, ettei heillä ole hyllyssä M-kokoista Roofin Boxer-kypärää. L-kokoa
olisi ollut mutta tuntui sen verran väleältä, etten sitä viitsinyt ottaa. Kävin myös Tikkurilassa Biltemassa tarkoituksenani ostaa suojapeite pyörään,
mutta oli sen verran hikinen tunnelma, etten jaksanut sitä sieltä etsiä vaan lähdin jatkamaan matkaa. Lahteen menevää moottoritietä palan matkaa ja
sitten Kuninkaantietä kohti itää; Korso, Nikkilä, Porvoo. Porvoossa tankatessani sain todeta, ettei härmäläisistä pääse eroon; Håkan ja Arja tulivat
tankkaamaan samalle asemalle, olivat pienellä päiväajelulla. Olivat tulleet ymmärtääkseni Härmästä Jkylän kautta ja tarkoituksenaan oli olla vielä
illalla takaisin Härmässä. Hulluja nuo härmäläiset :-)
Minä ajelin moottoritietä takaisin Malmille, Seutula, Riipilä, Klaukkala, Lahnus ja Bembölen kahvituvalla join maittavat jäätelökahvit. Bembölestä ajoin
Leppävaaraan
toteamaan, että KehäI on aivan tukossa. Kiertelin sitten aikani ja viimein ja vihdoin päädyin pikkukatuja pitkin Tuusulanväylälle ja pääsin Pasilaan.
30.06.2006 Perjantaina kävin uudelleen Allrightissä ja ostin kaasukahvaan keventimen, sitten ajoin Biltemaan ja netistä kaivamani tuotenumeron ja
myyjän avustukselle pyörän peitteen ostamisessa ei montaa minuttia mennyt :-)
Sitten (pikkuteitä ja -katuja) Keimola, Klaukkala, Metsäkylä, Nurmijärvi, Siipoo, Perttu, Hyvinkää, Kytäjä, Moksi, Vihti. KehäIII oli myös
melko ruuhkaisen oloinen, joten kiersin Vantaankosken kautta ja melko pienellä kiertämisellä pääsin KehäIlle, joka tänään veti hyvin ja pääsin
pahemmin hikoamatta Pasilaan.
03.07.2006 Maanantaina kävin päivällä Porkkalassa. Ajelin Haagan ja Munkkiniemen kautta Länsiväylälle ja Porkkalanniemeen. Päivä oli melko lämmin ja Porkkalassa tuli vielä parkeerattua pyörä keula kohti alamäkeä niinpä olin melko hikinen palattuani Pasilaan. Tämäkin oli yksi syy päätökseen lähteä ajelmaan kohti pohjanmaata illan viiletessä. Ensin ajelin Polveen lataamaan Nicolta vähän uutta musiikkia soittimeen ja sitten moottoritietä Hämeenlinnaan, siitä Pälkäneen kautta Tampereelle ja Ylöjärvelle. Kaunistoilla asensimme Jounin kanssa muutaman lampun vessaan ja eteiseen ja nautittujen kahvien jälkeen lähdin ajelemaan 3-tien kautta kotiin. Välillä ei paljon pysähdelty, Parkanossa lisäsin vähän vaatetta ja Jalasjärvellä tankkasin pyörään bensaa ja kuskiin kahvia. Kotona olin noin klo 02.00. Mainittavia tapahtumiakaan ei ollut kuin tien yli juossut kauris Kurjenluhdalla ja sekin meni sen verran kaukana, etten edes pahasti säikähtänyt.
05.06.2006 Keskiviikkona lähdin vähän ajelemaan, kun ei tullut lähdettyä edellispäivän edes kerhon tiistaiajelulle. Ensin Kauhava, Karvala, Kurejoki, Lehtimäki, Ähtäri, Keuruu, Petäjävesi, Uurainen, Äänekoski, Viitasaari, Kivijärvi, Perho, Vimpeli, Evijärvi, Kortesjärvi ja sitten olinkin takaisin kotona.
06.07.2006 Torstaina tein HotWingin sivuvaunuun upean ja käytännöllisen penkin raakalaudasta, koska tarkoitukseen saamani Saabin penkki oli aivan liian leveä, eikä sitä saa sivuvaunuun sopimaan ilman rankkaa modifiointia. Penkin valmistuttua kävimme Nicon kanssa ajelulla ja jäätelöillä kirkolla. Nico kertoi sivuvaunun kyydin olevan melkoisen mukavaa ja tasaista.
07.07.2006 Perjantaina kävin pienellä ajelulla Panilla. Ylihärmä, Untamala, Ylistaro, Vähäkyrö (mutkaisempaa puolta Kyröjokea), Merikaarto, Vanha Vaasa, Vaasa, Laihia, Ilmajoki, Seinäjoki. Tarkoituksenani oli tutkailla hiukan Tangomarkkinoita, mutta Jouni soitti, että hän on meillä kotona aivan yksikseen, niinpä lähdin suorinta tietä kotiin vieraita viihdyttämään.
08.07.2006 Lauantaina seinien repimisen ja lautojen maalaimisen jälkeen lähdimme Tuohisaloon. Minä menin Nicon kanssa HotWingillä, muut joutuivat menemään autolla. Ajelimme suorinta tietä Kortesjärven ja Purmojärven kautta. Menomatka meni ihan ilman ongelmia, samoin Santun ajelutus sunnuntaina alkumatkasta, mutta vähän ennen paluuta Tuohisaloon kone alkoi käymään huonosti. Ei mikään iso vika vasemman kaasarin uimurinkannen ruuvit olivat vain löystyneet ja kaasari hiukkasen uitti yli. Ruuvi kireelle ja kone kävi taas normaalisti. Mutta sitten kotimatkalla (sunnuntaina) Tyynelän mäessä alkoi tuntua, että kotimatkasta saattaa tulla pitkä :-) Kone ei ottanut kierroksia, vaan pätki ja ryki vain kun yritti lisätä kaasua. Työkalusalkku oli kotona autotallin lattialla, minne sen torstaina penkinteon ajaksi laitoin, joten en voinut edes tulppien kuntoa katsoa. No, sitten ajettiin vain ja pikkuhiljaa kone alkoi ottamaan paremmin ja paremmin kierroksia ja kotiin päästyämme se kävi jo entiseen tapaan. On ne mahtavia nuo laitteet!
10.07.2006 Maanantaina ajattelin käväistä vaihdattamassa melko loppuun kuluneen takarenkaan MotoSeinäjoella. Hehän ovat mainostaneet renkaanvaihtoa
odottaessa. Olisihan se odottaessa tullut ehkä aika pitkäksi, sillä lupasivat vaihtoajan torstai-iltapäivälle, koska silloin oli ensimmäinen vapaa
nosturiaika. Panin takarengasta ei kuulemma pysty ilman nosturia vaihtamaan. No, eihän minun hermot tuollaista kestä. Voltin Kone- ja Pyöräliikkeessä
olisi ollut nosturi vapaana, mutta aivan oikeaa rengasta ei löytynyt varastosta, Harri olisi kyllä sellaisen saanut, mahdollisesti jo seuraavaksi aamuksi.
AH-Palvelullakaan ei löytynyt sopivaa rengasta, Tapanikin olisi kyllä renkaan saanut seuraavaksi päiväksi. Olin jo sopimassa Tapanin kanssa renkaan
tilauksesta, kun päätin vielä soittaa McScatterille, josta Lasse Hakomäki sanoi, ettei aivan heti onnistu, vaan joutuu pari tuntia odottamaan, kun
on vähän ruuhkaa. Rengasmallejakin oli ihan valittavaksi asti. Ajelin sitten iltapäivällä McScatterille, vähän ennen Pakankylää alkoi piskottelemaan ja
juuri kun sain pyörän huoltohalliin alkoi ulkona satamaan siis aivan saa*anasti! Puolisen tuntia tuli vettä aivan solkenaan, satoi sitä kyllä vielä
kotiin ajellessakin, mutta se nyt oli sellaista kevyttä kesäsadetta, joka ei juurikaan edes kastellut.
Alle laitettiin Mezelerin Mez4 (160/70-17), pitäisi kuulemma kestää sellaiset 10 000 km normaaliajoa, pianhan sen näkee :-) Nosturi tosiaan helpotti
renkaan vaihtoa, mutta kyllä se olisi saanut vaihdettua pyörä keskituellakin. Ainakin jos oikein katsoin, niin takalokasuojan jatkeen irroittamalla
(neljä pientä ruuvia) pyörä sopii tulemaan alta pois. Muutenkin renkaan irroitus on melko simppeliä; sivulaukut pois, jarrukaliberin tukiruuvi irti,
keskipultti irti ja vanne irti perästä. Vaihdetaan ja tasapainoitetaan kummi, rasvataan boorit ja asennetaan vanne kiinni perään, keskipultti paikoilleen,
jarrukaliberin pultti kiinni, tarkistetaan pulttien ja muttereiden kireydet, takalaukut kiinni ja eikunmenoksi.
11.07.2006 Eilen ei tullut sen pienen kesäsateen takia ajeltua varastorasvoja pois renkaasta, joten ajattelin hoitaa senkin homman pois ennen tiistaiajelua.
Ajelin ensin Jepualle ja sitten mutkaisempaa puolta Lapuanjokea Nyykauppiin ja Toisvedelle tarkistamaan Peten mökkiprojektin valmiusastetta. Siellä
oli perustusten muottien asennus käynnissä ja homma näytti olevan hyvin käynnissä, joten en häirinnyt rakentajia kauaa vaan ajelin valtatietä takaisin
kotiin.
Tiistaiajelu oli hiukkasen listasta poikkeva, sillä kävimme viemässä
Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2006 lahjoitusshekin PikkuTulppaaniin
Kauhavalle. PowerParkista lähti viitisentoista pyörää sekä Kaasila Chevyllä, ajelimme Poromaan Sarin johdolla Kauhavalle. Perillä parkkeerasimme pyörät
pihaan ja asukkaat pääsivät tutkimaan pyöriä sekä motoristeja vähän lähempääkin, muutama rohkein pääsi istumaan Sarin ja Harrin sivuvaunujen kyytiinkin.
Tutustumisen, shekin luovuttamisen, kuvien ottamisen sekä haastattelujen jälkeen joimme kakkukahvit ja Sirpa kertoi PikkuTulppaanin toiminnasta
sekä lahjoituksen mahdollisista käyttökohteista. Kahvien jälkeen lähdimme, kuka Härmään, kuka muualle omille teilleen. Minä tulin Härmään, yllättäen.
12.07.2006 Aamu-ukkonen laittoi uusiksi tälle päivälle suunnittelemani pikkuajelun, joten se kuihtui myöhäisen iltapäivän pitsaksi Pietarsaaressa.
Ajoin taas Jepuan kautta Nyykauppiin, Kovjoen kautta Pennäisiin ja Pietarsaareen. Prisman yhteydessä olevassa KotiPizzassa söin väkisin einiinmaittavan
pitsan (kokki pe*kele laittoi kourallisen ns. oreganoa pitsaan (kysymättä, pyytämättä), pohja oli paksu, täytteet kasana keskellä ja
pohjassa uunista tarttunutta karstaa). Oikein itseäkin harmitti jälkeenpäin, etten antanut palautetta suoraan pitsanpaistajalle,
vaan mutisin vain itsekseni poislähtiessäni, sillä tuo oli ehdottomasti huonoimpia KotiPizzoja mitä olen syönyt ja minähän olen niitä muutamiakin
jo ehtinyt nauttia.
Tulin sitten kotiin Forsbyyn, Nybrännin, Purmon, Lillbyyn ja Kortesjärven kautta.
13.07.2006 Torstai-illansuussa menin kerholle hakemaan HMKP-2006 kuvaCDtä, mutta koska Kari ei sitä vielä ollut tuonut, lähdin vähän ajelemaan. Ylihärmä, Kaurajärvi, Lehmäjoki, Isokyrö, Tuurala, Rekipelto, Vöyri, Kaitsor, Oxkangar, Maksamaa, Vaasa. Nyt en päässyt ajamaan moottoritien ABCstä ohi poikeamatta, vaan kävin siellä kahvilla. Kahvien jälkeen Laihialle, Jurvaan, Ilmajoki, Munakka, Halkosaari, Kitinoja ja Malkakosken pato. Pieni tauko ja tutustumista patorakennelmaan, jonka jälkeen Karhumäki ja Lapua. Lapualta ajelin suoraan valtatietä kotiin.
14.07.2006 Viimeinkin tuli Paniin vedettyä sähkösyöttö GPSää varten ja tehtyä jonkinnäköinen kiinnitys laitteelle kytkinnestesäiliön kanteen, saapas nähdä kuinka viritys kestää käytännössä. Ensimmäisen lenkin se viritys ainakin kesti, lenkki kulki likimain seuraavaa reittiä: Härmä, Kauhava, Mustamaa, Alajärvi, Soini, Karstula, Kivijärvi (Suurussalmi), Viitasaari, melkein Pihtipudas, Kinnula, Lestijärvi, Halsua, Räyrinki, Evijärvi, Kortesjärvi ja jälleen takaisin kotona.
17.07.2006 Maanataina palatessani Nicon vientireissulta Nurmijärveltä, kävin kerholla ja löysin viimein sinne toimitetut HMKP2006-kuvaDVDt. Muutama sata kuvaa, joista valitsin suurin piirtein satunnaisotoksella muutaman kymmenen kuvaa ja laitoin esille oikein nettiin.
18.07.2006 Tiistaina lähdin tiistaiajelulle Pyynikille. Lähdin ajamaan Seinäjoen kautta Ilmajoelle ja siellä se viritys petti :-) Eli GPSn
teline rikkoontui, nykyään on todella vaikeaa löytää kestäviä M4-koneruuveja. Gepsi laukkuun ja matka jatkuu; Kurikka, Kauhajoki, Isojoki, Honkajoki,
Kankaanpää, Lavia, Suodenniemi, Mouhijärvi, Nokia ja Vehmainen. Tavoistani poiketen en keittänytkään Kerttuloilla kahvia vaan istuin ruokapöytään ja
söin, yllätys, yllätys, riisiä ja kanakastiketta. Tuttu ruoka kummijuhlasunnuntailta.
Ajelimme sitten Santun kanssa Pyynikille, söimme jäätelön ja
joimme munkkikahvit. Väkeä oli yllättävän vähän vaikka keli oli mitä mainioin. Pyörät katsastettuamme lähdimme Mustalahteen, jossa oli pyöriä ja
ihmisiä huomattavasti enemmän. Siellä tapasin myös EPn ja JASin, sain viimeinkin kiitettyä JASia toukokuussa järjestämästään rata/koulutuspäivästä.
JAS kertoi myös suunnitelleensa ajavansa tänä kesänä rautaperseajon ja kyseli vähän kokemuksia, onnea vain yritykselle.
Kiersimme Santun kanssa parkkipaikat läpi ja katsastimme pyörät sekä söimme yhden ison makkaran puoliksi. Sitten olikin hyvä aika lähteä keittämään
Vehmaisiin kahvit. Kahvit nautittuani lähdin ajelemaan kohti kotia; Ylöjärvi (en käynyt enää siihen aikaan häiritsemässä Kaunistoja vaan päästelin
ohi), Kuru, Virrat, Alavus, Kuortane, Lapua ja Härmä.
19.07.2006 Keskiviikkona vaihdoin ruuvin gepsin kiinnityssysteemiin ja parantelin sitä M10n mutterilla, nyt telineen aiheuttama värinä ja tärinä ei
enää kohdistu suoraan ruuviin vaan mutteri tukee asetelmaa, joten mielestäni tuon pitäsi nyt kestää. Joten ei kuin testaamaan pienellä ajolenkillä.
Pakkasin laukkuihin ajohaalarin housut, farkut, pari paitaa, muutaman askin tupakkaa, umpikypärän ja paksummat hanskat.
(Paidoille, hanskoille sekä umpikypärälle oli ajelun aikana käyttöä, yöllä ja aamulla on heinäkuussakin melko viileää.)
Printtasin kaksi
ajonaloitus- ja lopetuslomaketta sekä lokilomakkeen ja kävin työmaalla hakemassa Antin ja Jarin nimet aloitustodistajiksi. Viralliseksi aloitusajaksi
tuli 19.7.2006 klo 15:30.
Ensin Ylihärmän kautta Vaasaan ja sieltä ensimmäinen kuitti pankkiautomaatista. Ensimmäinen mainittava tapaus tapahtui Vöyrillä, kun
tirpuunen päätti tehdä itsarin Panin syyläriin. Näin kyllä lintusen lennähtävän melko lähelle, mutta kun peileistä ei näkynyt oletetun törmäyksen
jälkeen mitään ajattelin lintusen lennähtäneen sittenkin ohi pyörän. Vasta Seinäjoella tankatessani huomasin raadon syylärissä ja hautasin sen
roskikseen. Seinäjoelta sain tankkauskuitin, kuten
kaikista muistakin tulevista paikoista, paitsi Lahdesta, sillä pankkiautomaatteja tuntuu olevan melko hankala löytää. Tai kyllä Turusta löytyi,
mutta siitäkin oli kuittipaperi loppu, joten pa*kastoppi sekin.
Seinäjoelta vt 18sta Jyväskylään, tällä välillä mainittava tapaus oli tomppeli Töysässä,
kun vanhempaa keski-ikää edustava ruutuflanellipaitainen herrasmies katsoi oikeudekseen kurvata ruosteenpunaisella Accordillaan kolmion takaa eteeni.
Jarruteltuani ajoin sankarin rinnalle ja tämä teiden ritari viittaili kädellään, että mene vain ohi. Jyväskylästä vt4sta Lahteen ja vt12sta kohti
Hämeenlinnaa. Hlinnassa etsin pitkään Ottopistettä ennenkuin luovutin ja kävin tankkaamassa ne muutamat litrat mitä tankkiin sopi.
Sitten moottoritietä Trelle,
Lahdesjärveltä viestittelin Immin kanssa ennenkuin jatkoin matkaa vt11sta kohti Poria. Porista ei meinannut löytyä Ottopistettä eikä sitten edes
tankkauspaikkaa, vaan taas aikaa paloi turhaan kiertelyyn. Porista Turkuun ja Turusta kohti Helsinkiä. Turun moottoritiellä ei ollut juurikaan liikennettä
tai muuta tapahtumaa, mutta vt1llä Suomusjärven jälkeen meni ensin pari kaurista tien yli melko läheltä ja sitten joku supikoira tms vähän vaikeasti
kävelevä, pientä hiukan suurempi karvaotus köpötteli tien yli, niinpä kävin rauhoittamassa tilannetta kahvikupillisella ja leivällä Saukkolan Essolla.
Helsingistä luulin löytäväni Ottopisteen
helposti Munkkiniemen ostarilta tutusta paikasta, mutta eipä sattunut enää silmään! No, kävin siinä Teboililla tankkaamassa ja sitten Itäväylää
Itäkeskukseen ja vähän takaisin päin kehäIstä, jotta pääsin muka nopeammin moottoritielle, Porvoossa pikainen pysähdys Essolle ja matka jatkui
kohti Kotkaa.
Vt7lla oli melko vilkas liikenne, joka alkoi jo vähän huolestuttamaan, sillä keskinopeus alkoi väkisinkin laskemaan. Rauhoittelin
itseäni, että kyllä tilanne rauhoittuu kunhan pääsen pois vt7lta ajamaan kohti Lappeenrantaa. Kotkassa piti käydä aivan keskustassa asti tankkaamssa
ja vielä huoltamossa sisällä pyytämässä myyjää korjaamaan kuitissa olevan tunnin virheen, sillä kassakoneen kuitissakin oli sama virhe, ovatkohan
he vieläkin vai nyt jo talviajassa?
Takaisin moottoritielle ja sitten vt 26sta kohti Lappeenrantaa. Myös tällä tiellä oli liikennettä melko lailla ja tie on aika kapea, mutkainen ja
mäkinen, joten rauhassa ajamisesta saattoi vain haaveilla. Tien laatu ja liikennemäärä oli samaa tasoa myös Lappeenrannan ja Mikkelin välillä aina Varkauteen
saakka.
Mitään erikoisesti maittavaa ei tällä välillä sattunutkaan, paitsi toivottavasti kukaan ei hetkeen aikaan mennyt Mikkelin keskustassa sijaitsevan
Esson pieneen vessakoppiin minun vierailuni jälkeen. Hajuhaitta saattoi olla melkoinen, itse en jäänyt asiaa haistelemaan :-) Niin ja nopeusrajoitusten
asettelu paikkapaikoin ihmetytti; 60-lätkiä siellä täällä, välillä tuntui, että aivan keskellä metsätaivalta. Samoin 100n rajotuksia tuntui olevan vain
ohituskaistojen kohdalla, vaikka tien laatu olisi minusta sallinut 100n rajoituksen miltei koko tieosuudelle.
Varkauden jälkeen liikennemäärä väheni huomattavasti ja matka maistui. 1000 mailia täyttyi mittarin mukaan Joensuussa, mutta ajelin Tuusniemeen asti
täyttämään SS1000 lopetuskaavakkeen. Sain kauniisti puhumalla kahvilan myyjäpojan ja -tytön todistamaan lopetuksen. Siinä sitten karttaa katsellessa
ja jäljellä olevia tunteja laskiessani tulin siihen tulokseen, että ylimääräistä aikaa BB1500Finlandin suorittamiseen ei juurikaan ole, koska Kokkola
on niin kaukana Oulusta, jossa normaali BB1500 täyttyisi.
Lähdin kuitenkin jatkamaan matkaa kohti Kuopiota. Siinä Kuopiota lähestyttäessä asioita
miettiessäni ja päissäni pähkäillessäni tulin ensin siihen johtopäätökseen, että en lähde yrittämään enää BB1500Finlandia, koska ajaminen menisi liian
tiukaksi rypistämiseksi. Sitten Kuopion moottoritien varressa olevalle Neste-asemalle pysähdyttyäni kartan tutkimista ja matkojen laskemista varten sekä
olotilaani kuulostellen päätin lyödä pillit pussiin ja tyytyä SS1000iin tällä reissulla, syödä kunnolla, levätä ja suunnistaa kotiin.
Syötyäni, lehdet luettuani, kahvit juotuani ja muutaman perstupakin poltettuani lähdin kohti Siilinjärveä ja sieltä Pielaveden kautta Viitasaarelle.
Pielaveden paikkeilla kävin tienvierustakioskista hakemassa jäätelön ja menin sitä nauttimaan levähdysalueen nurmikolle.
Hiukkasen siinä oikaisin
ruotoani ja heräsin noin tunnin kuluttua vierestä kuuluviin: zirr, onnistuiko, zirr, tää ei tarkenna, zirr, nyt tuli hyvä, jne ääniin. Palattuani
tähän maailmaan totesin äänien tulleen pariskunnasta, jotka ottivat kuvia ohikulkevista autoista. Kokoilin siinä sitten itseni ja lähdin back to road.
Viitasaari, Kinnula, Lestijärvi, Halsua, Räyrinki, Evijärvi, Kortesjärvi ja jälleen takaisin kotona.
Aikaa kului noin 30 tuntia, matkaa kertyi noin 2100 km, suunniteltu BB1500Finland (eli käydä kaikissa mannersuomen maakuntapääkaupungeissa 36 tunnin aikana)
jäi saavuttamatta, mutta kakkostavoitteena ollut SS1000 (eli 1000 mailia 24 tunnissa) tuli saavutettua "helposti". Keskinopeudeksi koko matkalla tuli noin 70 km/h.
Kaakkois/itäsuomeen olisi kannattanut näköjään mennä yöllä, ennen reissua ajattelin eteläsuomen olevan pahinta ruuhka-aluetta, joten ajoitin yöajelun sinne.
Mutta vilkkain liikenne oli aamun ja -päivän tunteina Kotka-Lappeenranta-Mikkeli-Varkaus väleillä, se laski keskinopeutta ja mikä pahinta mielialaa, koska
homma ei sujunut niinkuin olin suunnitellut. Kuitenkin pääsin kotiin ilman haavereita tai onnettomuuksia, olihan melkoisen mukavaa mennä omaan sänkyyn
nukkumaan vaikka hiukkasen poskia, silmiä ja mu*ia kuumotti ja yöllä vähän veti jaloista suonta. Sekä taitaa hierojalla olla taas ensiviikolla hartioissa ja
käsissä vähän muokkailtavaa :-) Onneksi on aika varattuna valmiiksi.
Eli seuraavalla yrityksellä siis täytyy ajoittaa kaakkois/itäsuomi johonkin toiseen vuoro- tai vuodenaikaan, selvittää maakuntapääkaupunkien
Ottopisteiden ja/tai tankkauspaikkojen sijainnit tarkemmin, jotta ne löytyvät etsimättä. Ja jos samaa reittiä ja kiertosuuntaa Härmästä ajattelee, kannattaa
Kokkolassa käydä ensin, vaikka se matkan aluksi tuntuukin turhalta kotikulmilla pyörimiseltä, sillä matkan lopuksi se aiheuttaa aivan liikaa "turhia"
kilometrejä.
Niin se gepsin telineteelmys kesti hyvin, ainoastaan moottoritienopeuksissa (> 150 km/h) laite tärisee niin paljon, ettei näytöstä saa oikein selvää.
Yleensä kyllä moottoritiellä ei kyllä juuri GPSää tarvitakkaan, joten ei juuri haittaa :-)
25.07.2006 Tiistaiajelulle Seinäjoelle kerholta lähti kymmenkunta pyörää, jostain syystä porukka hajaantui matkan varrella omille teilleen niin ettei takaisin Härmään tullut kuin kolme pyörää. Menimme Ylihärmän kautta Kankaankylän ohi Hellanmaalle, Liipantönkkä, Kitinoja, Halkosaari ja Joupiskan rinnekahvioon kahville ja jäätelölle. Takaisin tullessa ajoimme ensin Nurmoon, sitten läntisempää mutkatietä Lapualle, Hellanmaa, Kankaankylä, Ylihärmä ja parempi Härmä.
27.07.2006 Siivous- ja muovipussien tyhjennyskökkä kerholla. Paikalle oli vaivautunut peräti seitsemän aktiivista kerhomme jäsentä. No, pihasta tuli heinät niitettyä, suurin osa ylijääneistä HMKP2006-muovipusseista tyhjennettyä ja siistittyä vähän kerhotiloja sisäpuolelta. Tarkoituksenani oli ajaa vielä kökän jälkeen pieni lenkki, mutta eipä sitten tullut lähdettyä vaan ajelin suoraan takaisin kotiin.
29.07.2006 Lauantaina VRn motoristit tulivat käymään kerholla. Paikalle tuli noin 50 rautatieläismotoristia, tarjottiin kahvit ja myytiin muutamia
HMKP2006-T-paitoja :-) Asko kertoi kerhomme toiminnasta yms ja saimme komean kerhoviirin lahjaksi vieraitamme. Ajelimpa sitten tälläkin kertaa
suoraan kotiin, laittelin muutaman kuvan tapahtumasta nettiin ja lähdin Tuohisaloon saunaan (autolla).
Eli ei oikein tullut tällä viikolla mopoiltua,
hiukkasen ehkä se viimeviikkoinen pieni ajelu, tuvan ulkolaudoituksen vaihto viikonloppuna sekä loman loppuminen väsyttivät ja veivät enintä intoa.
Mutta kyllä sitten ensi viikolla, paitsi alkuviikosta, kun taitaa tulla vähän pidempiä työpäiviä, mutta sitten loppuviikosta tai seuraavalla viikolla....
06.08.2006 Sunnuntaiajelulla, ensin kirkolle sitten Kunnarinmäen puolelta Lapuanjokea Volttiin ja edelleen Jepualle, jossa ensimäinen
epämääräisesti käyttäytyvä pakettiauto. Po. auto ajoi vähän ennen Jepuan keskustaa joko keskellä tietä tai vastaantulevien kaistalla
noin 40 km/h ja ajoittain hitaamminkin. Minä ajelin aikani sen perässä, kun ei oikein uskaltanut ohittaakaan, epämääräisen mutkittelun
vuoksi. Vasta kunnantalon kohdalla uskalsin olettaa ettei se käänny mihinkään liittymään ja ajoi siinä sen verran omalla puolellaan,
että pääsin ohi. Ohjaamossa oli ylempää keski-ikää edustava parikunta, jotka ilmesesti vain katselivat tienvarren taloja, sen verran
intensiivisesti, ettei ajolinjat oikein pysyneet hallinnassa.
No, minä jatkoin kohti Nyykauppia ja seuraava epämääräisesti käyttäytyvä pakettiauto tuli vastaan pian 8-tien ylityksen jälkeen.
Tämä naiskuljettajan ohjastama punainen paholainen ilmeisesti riistäytyi muuten siivosti ja oikein ajavan kuljettajansa käsistä
ja lähti ohittamaan mopoilijaa kurvissa. Tilanne tuli minullekkin se verran nopeasti, etten ehtinyt kuin väistää pientareella ja hiukkasen
kiroilla. Nyrkin pudistuskin tuli vasta kun pakettiauto oli jo kaukana takana.
Nyykaupista kohti Pietarsaarta ja sitten mutkatietä Pennäisiin, sitten Edsevön kautta Pietarsaaren Mäkkärille (naapurin Anssi ei muuten
ole vieläkään päässyt Mäkkärille! :-) Hampurilaisen jälkeen uudelleen Pennäisiin ja sitten hiljakkoin uudelleen päällystettyä tietä
Forsbyyn kautta Purmolle ja Lillbyyhin. Uutta pinnoitetta oli sen verran mukava päästellä, etten kiertänyt edes Nybrännin kautta.
Uusittua päällystettä riitti Purmolle asti, toivottavasti jatkavat vieläkin kauemmaksi, vaikka Kortesjärvelle asti. Niin minä tein eli
ajoin Kortesjärvelle ja siitä Volttiin ja kotiin.
08.08.2006 Tiistaiajelulle lähti kerholta 15 pyörää, taisi olla tämän kesän ennätys. Askon johdolla lähdettiin kirkonkylän kierroksen
jälkeen Volttiin ja Kortesjärvelle, Purmojärvelle, Lappajärvelle, jossa pidettiin Halkosaaren P-paikalla tupakan mittainen tauko.
Siitä jatkettiin Vimpeliin ja Sääksjärven ja Patanan ohi kohti Veteliä. Asko piti kärjessä sen verran maltillista vauhtia, ettei
Räyringissä tien varressa olleilla poliiseillakaan ollut mitään sanomista. Kiersimme Vetelin kirkonpihan kautta keskustaan
ja löysimme viimein Shellinkin valtatien varresta.
Kahvien, jäätelöiden ja eri asemilla suoritettujen tankkausten jälkeen lähdimme
kohti Härmää. Asko pyysi minua menemään edellä, mutta kieltäydyin ja houkuttelin Erkin kärkeen. Erkki ajeli Heikkilän kautta
Räyringintielle ja kääntyi sitten "väärään" suuntaan. Pääsimmehän me toki Räyringinkin kautta Evijärvelle, mutta kun tarkoitus
oli mennä Småböndersin kautta, niin oltaisiin sitten voitu mennä. On se kumma kun ei porukat noinkaan tuttuja teitä tunne,
muutamankin kerran ollaan jo tuokin mutkatie ajeltu, mutta vieläkin sen lähtöpisteet tuottaa ongelmia. Kyllä minä olisin osannut,
kunhan vain olisin viitsinyt ajaa kärjessä :-)
Ajelimme sitten suorinta tietä Evijärvelle ja Kortesjärven kautta Volttiin ja minä käännyin siitä kotiin.
10.08.2006 Torstaiajelulla. Ensin valtatietä 8-tielle asti, vaikka oli tarkoitus mennä Jepualla toiselle puolelle jokea, mutta huomioni
kiinnittyi Mirkan risteyksessä sijaitsevaan, ilmeisesti Siwan rakennustyömaahan, että ajoin suoraan. Siitä oli sitten luontevaa
jatkaa valtatieajelua, joten päästelin 8-tietä aina Kokkolaan saakka.
ABCllä nautitun jäätelön ja kahvin jälkeen AlaVeteliin ja Seljesin
tielle. Kaustisilta ajelin kohti Veteliä ja Räyringin tieltä käännyin Småböndersin tielle. Tie oli päällystetty uudelleen, joten sillä
ajelu on, jos mahdollista, vielä aikaisempaakin mukavampaa. Saavuin Evijärvelle ja koska keli ja ilta oli hieno sekä ajaminen maistui
ajelin Kauhavan kautta kotiin. Kävi kyllä jo mielessä että ajelen vieläkin kauemmaksi, mutta koska tuli lähdettyä hiukan myöhään ja
siten olisi kotiinpaluu venynyt liian pitkälle yöhön, käännyin Kauhavalta ajelemaan valtatietä kotiin.
11.08.2006 Perjantaina ajelin Vehoniemeen munkkikahveille. Ajelin mennessä valtateitä eli ensin Seinäjoelle, sitten Jalasjärvi ja 3-tietä Tampereelle.
Ajattelin käydä kysymässä, josko Santtu lähtisi mukaan, mutta Kerttulassa oli hiljaista ja soitto Immille selvensi asian; he olivat
kouluvaate/tarvike-ostoksilla.
Niinpä ajelin yksin siitä Vehoniemeen.
Join munkkikahvit, katselin museon läpi, katselin paikalla olleet pyörät läpi (paikalla oli todella paljon pyöriä, ehkä
enemmän kuin muutama viikko sitten Pyynikillä siellä käydessäni). Nuo kuviot suoritettuani ajelin takaisin Vehmaisiin jossa nautin taas kahvia. En jäänyt
yöksi vaikka Santtu niin vaatikin, veti jopa valttikorttina Merjan ostaman ginipullon.
Ajelin sitten Ylöjärvelle Kaunistoon, jossa myös näytti ensin talo pimeältä,
mutta varovasti ovelle kolkutettuani Jouni tuli avaamaan. En heilläkään kauaa viipynyt, vaan tupakan takaterassilla poltettuani ja aloitettuja puutarhatöitä
ihailtuani jatkoin matkaa kohti pohjanmaata. Ajelin Kurun kautta Virroille, Alavudelle ja Lapualle. Kotona olin noin puoli kaksi, takaisin tulomatkalla en saanut
edes himoitsemaani kahvia, sillä suunnittelin pysähtyväni Mäyryn Nesteelle, jonka piti muistoni mukaan olla 24 h-asema. Niinhän se olikin: 6-24 h eli
se oli mennyt kiinni vähää ennenkuin saavuin paikalle :-( Matkalla pari kissaa ja yksi jänis.
14.08.2006 Ajattelin mennä Pietarsaarelaisten maanantaiajelulle. Oli lähdössä hyvissä ajoin puoli kuuden maissa, mutta ensin piti juoda lähtökahvit, sitten
piti vielä lähtiessä korjata matonpesuharja, jotta Maija ja Sirkka pääsisivät mattopyykille. Niinhän siinä käytiin, että kun kävin vielä tankkaamassa Mysignen
Teboililla niin kello oli jo viisi vaille puoli seitsemän, kun olin Nyykaupin tien liikenneympyrässä.
Pysähdyin hetkeksi linja-autopysäkille, mutta koska siinä
hikoaminen vain yltyi, ajattelin lähteä ajelemaan hiljokseen kohti Öjaa (ajelu suuntautui siis Öjan kalasatamaan). Tarkoituksnani oli siis ajella hiljokseen ja
sitten kun letka näkyy peileissä, päästää heidät edelle ja liittyä letkaan. Mutta Öja tuli vastaan ennen letkaa takaa, joten päätin antaa pitkät kalasatamalle
ja lähdin päästämään kohti Kokkolaa. Kokkolassa oli jotain tietöitä SeitsemänSillanTiellä ja niitä siinä kierrellessä tuli edelleen sen verran lämmin, jotta pysähdyin
ABClle vain pikaiselle tupakalle ja lähdin jatkamaan matkaa kohti Alaveteliä. Ajelin ohi Alavetelin ja käännyin Teerijärvelle, siitä Högnabban kautta Evijärvelle,
Kortesjärvelle ja kotiin.
15.08.2006 En lähtenyt tiistaiajelulle, mutta illalla lähdin HotWingillä pienelle viilennyskierrokselle, ensin Volttiin tankkaamaan,
kone ei meinannut ensin käydä kunnolla, vaihdoin jo tulpankin toiseen sylinteriin ennenkuin uskoin, että bensahana on normitankin puolella ja
bensa on todellakin niin vähissä, ettei se todellakaan riitä kunnon käyntiin :-) Sitten Knuuttilanraittia kirkolle, Siwasta tulitikkuja ja
valtatietä Volttiin.
Tarkoitus oli ajaa Linnanmäen ohi
Palolle ja Pömpeliin ja metsäautoteille, mutta kardaani irtosi rättinivelestä Linnanmäentiellä. Onneksi oli työkalut ja rautalankaa mukana ja sain kardaanin
yhdistettyä ja ajettua koneen kotiin.
17.08.2006 Eipä ole tälläkään viikolla tullut paljon ajeltua ja vielä viikonloppuna _joutuu_ lähtemään NesteOilRalliin autolla, niin kävinpä edes kerholla, viemässä Bike-lehden ja sen mukana tulleen DVDn. Yritin sitten kerhon uusilla laitteilla sitä levyä katsoakin, mutta ei riitänyt insinöörin järki laitteiden käyttämiseen :-)
20.08.2006 Sunnuntaina kun NOralli oli onnellisesti takana (Grönholm voitti, Hirvonen kolmas) käväisin illansuussa pienellä lenkillä. Kirkonkylästä Ylihärmään ja Kaurajärveen. Lehmäjoen kautta Isokyröön ja mutkatietä Ylistaroon. Sieltä sitten Untamalan kautta takaisin Ylihärmään ja valtatietä kotiin.
22.08.2006 Tiistaiajelulle Hoiskoon lähti miltei kymmenen pyörää. Tuttuja reittejä Kortesjärven ja Purmojärven kautta Lappajärvelle ja sieltä Vimpeliin. Vimpelissä kiersimme oikein suuren, mutta laajan keskustan kautta ja sitten HoiskonPorttiin kahville. Siellä aika kuluikin mukavasti viikonloppuna Jänkhällä Jytisee-kokoontumisajoissa olleiden reissujuttuja kuunnellessa. Takaisin Härmään tulimme Kurejoen kautta Karvalaan, Kauhavalle ja valtatietä kotiin.
24.08.2006 Torstaina ajelin taas Ylihärmän kautta Kaurajärvelle, Lehmäjoen kautta Isokyröön ja sitten mutkatietä Ylistaroon. Ylistarosta Untamalan kautta jälleen takaasin Ylihärmään ja Yliviitalan kautta PowerParkkiin ja kotiin.
27.08.2006 Sunnuntai-iltana olo oli yllättävän pirteä Venetsialaisviikonlopun jäljiltä, joten kävin illan suussa pienellä ajelulla. Jälleen kerran ensin Ylihärmään ja sitten Kankaan kylän kautta Hellanmaahan ja Lapualle. Sitten heti valtatietä Härmään.
28.08.2006 Maanantaina illansuussa lähdin yrittämään josko pääsisin pietarsaaralaisten ajelulle viimeinkin :-) Petekin oli pihassaan jo miltei lähtövalmiina, joten ehdimme Pietarsaareen normaaliin aikaan eli 18.27. Siitä lähdimme porukan perään, mutta kaduilla oli sen verran autoliikennettä, että pääjoukko ehti kadota näkymättömiin. Edellämme meni joku, ilmeisesti asioista perillä oleva, motoristi, joka oikaisi pikkukatujen kautta Kokkolan tienvarteen. Tulimme risteykseen sopivasti pääjoukon lipuessa sen ohi, joten siitä oli vaivatonta liittyä uudelleen joukon jatkoksi. Ajomatka ei ollut pitkä, sillä määränpäämme oli Luodossa sijaitseva Pietarsaaren invalidien kesäpaikka. Pyörät parkkiin ja tupakan nauttimisen jälkeen oli kahvi- ja makkarajonot lyhentyneet sen verran, että saimme myös mahantäytettä. Aikamme pyöriä katseltuamme ja tuttujen kanssa jutusteltuamme lähdimme kotiopäin. Suorinta tietä Nyykauppiin ja sitten mutkaisempaa puolta Lapuanjokea Jepualle ja sitten valtatietä Ekolaan.
31.08.2006 Jälleen torstaiajelulla, kun tiistaiajelukin jäi väliin pitkäksi venähtäneiden illansuutorkkujen takia. Ensin Jepua, mutkapuolta Nyykauppiin, Munsala ja sitten kävin tarkistamassa vieläkö MonasFrysin Pelatin tarha on paikoillaan. Olihan se ja haisi huomattavasti pahemmalle kuin muistinkaan. Oravaisissa tankkasin ja ajelin sitten 8-tietä Kaitsoriin ja siitä Vöyrille. Vöyriltä jatkoin Rekipellon kautta Isokyröön ja sieltä Lehmäjoen kautta Kaurajärvelle ja sitten taas Ylihärmään ja valtatietä kotiin.
02.09.2006 Lauantaina oli tarkoitukseni käväistä hakemassa Moto-Seinäjoelta öljyt ja suodatin ja palata, joko kerholle tai kotiin, vaihtamaan ne samantein. Mutta äkkiä huomasin ajelevani Kurikassa kohti Kauhajokea. Päästin Kauhajoenkin ohi Teuvalle ja aina 8-tielle asti. 8-tietä Merikarvialle ja siellä käännyin kohti Siikaisia. Siikaisten jälkeen saavuin miltei Kankaanpäähän, mutta käännyin kohti Honkajokea. Honkajoella suoritetun tankkauksen jälkeen ajelin Karvialle ja sieltä Jalasjärvelle, sitten olikin hyvä päästellä valtatietä Härmään.
03.09.2006 Vaihtelin Paniin öljyt siinä sunnuntaipäivän ratoksi. Vanhoja öljyjä valutellessa ja uusia takaisin koneeseen lorutellessa oli aina välissä
hyvää aikaa hoidella laajaa mutta suurta nurmikenttää ja ojanvarsia syyskuntoon. Tätä hommaa aloitellessa tuli muutama pe*kele ja saa*ana lausuttua, sillä
huomasin viimeinkin, että miksi tallissa on tuoksunut niin makialle viime viikkoina. Ruohoa kun ei ole hetkeen tarvinnut leikkailla ja viimeisin
ruohonleikkaaja on ollut rakas sisarenpoikani H noin kolme viikkoa sitten. Eikä siinä mitään, hyvin oli nurmi silloin leikattuna ja leikkuri hienosti
talliin parkkeerattuna, mutta sen ruohonkeräyssäiliön olisi voinut käydä tyhjentämässä. Oli nimittäin melko käynyttä tavaraa säiliössä :-)
Öljyn vaihdon ja nurmen hoidon jälkeen oli mukava lähteä sunnuntaiajelulle; ensin lenkki kirkonkylän ja PowerParkin läpi, sitten Volttiin, Kortes- ja
Evijärven läpi Småböndersiin, Räyrinkiin, Halsualle, Köyhäjoelle ja Ullavan kautta Kälviälle ja Kokkolaan.
Kokkolassa nautitun pitsan jälkeen 8-tietä Pennäisiin ja sitten Purmon tietä (Nybrännin
kautta tietenkin) jälleen Kortesjärvelle ja kotiin. Keli ja mieli parani koko ajan, vaikka Kokkolasta lähtien alkoi jo hämärtää ja sitten Purmon paikkeilla
alkoi olla jo pimeää, niin leppeästi puhalteleva etelätuuli tuntui houkuttelevan tekemään vielä edes pikkuisen lenkin jonnekkin päin. Mutta ei, minä
pysyin kovana ja ajoin pyörän talliin, sillä vielä on kesää jäljellä. Toivottavasti.
06.09.2006 Tiistaiajelu jäi minulla melko lyhyeksi. Menin kerholle kokoukseen HotWingillä ja muut (pyörällä tulleet) lähtivät kokouksen jälkeen käymään Kivitipussa. Minä ajelin ensin Ojanperään ja Pömpelin kautta metsäautoteille, joita ajellen päädyin Perkiömäkeen. Ajelin siitä Näsiin ja kohti Kojolaa. Näsi-Kojola-tien ja Pelkkalan tienristeykseen päästyäni, muistin etten varmistanut ennen lähtöä kardaanin rättinivelen osia varmemmin kuin silloin tienpäällä Voltissa. Asia tuli siis mieleen juuri samalla hetkellä kun nivel irtosi jälleen :-) Kuinka ollakkaan tällä kertaa työkalusalkku oli tallin lattialla kotona. Mutta ei hätää, Lethukan ja sivuvaunun istuimesta irroittamani laudan avulla sain nivelen jälleen kasaan ja pääsin ajamalla kotiin. Nivelestä oli tullut jo sen verran herkkäliikkeinen, että kotimatkalla piti pari kertaa painella sitä kasaan. Nyt varmaankin muistan ennen seuraavaa ajelukertaa varmistaa nivelen joko rautalangalla tai klemmarilla. Niin ja ottaa ne työkalut mukaan.
07.09.2006 Keskiviikkoajelulla; Jepua, Pensala, Jussila, Munsala, Monå, Kantlax, Oravainen, Kaitsor, Oxkangar, Maksamaa (Maksamaalle johtavaa siltatietä muuten päällystettiin, siitä tulee hyvä!). Sitten Vaasa ja motarin ABC:llä nautittu kahvi, sitten jo illanpimetessä Laiha, Tervajoki, Isokyrö, Ylistaro, Hellanmaa, Kangas, Ylihärmä ja kotiin. Oli todella hieno ilta ajella, poutaa ja lämmintä, ei uskoisi että on jo syyskuu.
09.09.2006 Pientä säätöä Hot Wingille. Tein viimeinkin virallisen varmistuksen kardaaniniveleen, eli käytin rautalankaa. Kiersin sitten hiukan lähiseutujen teitä todetakseni korjauksen toimivuuden. Ja toimihan se, nyt kestää taas ajaa vaikka maailman tappiin :-) Lisäksi tuli siivottua traktoritallista muutama roskasäkillinen roinaa ja ainakin kuutio poltettavaa tavaraa. Mutta nyt sopii mopo ja HotWing talvehtimaan siellä.
10.09.2006 Sunnuntaina lähdin ajelulle ennen formuloiden alkamista. Ajelin Lapualle, sieltä Alavuden kautta Virroille ja ennenkuin huomasinkaan olin Ylöjärvellä.
Tai huomasinhan minä Kurun jälkeen sen konstaapelin, joka tarkisti ajokorttini ja rekisteriotteen sekä puhallutti pilliin. Kertoi sitten kaiken olevan
kunnossa, mutta lisäsi sitten vielä, että kannattaa kiihdytellä vähän varovaisemmin, oli kuulemma käynyt nopeus jo sakkorajan yläpuolella siinä Kurun
taajamamerkin jälkeen autoa ohittaessani, päästi kuitenkin jatkamaan pelkällä nuhtelulla. Huh, huh, joskus on tuuriakin.
Kaunistossa ei ollut kuin Ella kotona, mutta ehdin juuri katsomaan formuloiden lähdön. Ella keitti kahvit ja laittoi muutenkin pöydän koreaksi, joten
taidan mennä heille useamminkin käymään, jos tarjoilu pelaa tuolla lailla. Pia ja Ainokin saapuivat kotiin ja kahvin juonnin jälkeen totesin formulakisan
ratkenneen (toisen varikkokäynnin jälkeen Schumi johti ja Kimi toisena) lähdin ajelemaan, jotta tytöt pääsivät lähtemään Sirkukseen.
Ajoin Viljakkalan kautta Parkanoon ja sieltä Kihniöön, Peräseinäjoelle, Seinäjoelle ja valtatietä Varpaanristeykseen asti ja siitä Yliviitalantietä
kirkolle. Yliviitalantiellä oli päällystystyö meneillään, näytti tulevan tasaista pintaa, kyllä se aika huonossa kunnossa jo olikin.
Takaisin tullessa tuli ajeltua melko tarkasti nopeusrajoituksia noudattaen ja varsinkin ohitustilanteissa nopeuden olivat erityistarkkailussa :-)
Formulat olivat päättyneet, kuten oli odotettua; Schumi voitti, Kimi toinen, Alonso oli joutunut keskeyttämään (no tätä viimeistä en kyllä osannut
odottaa). Kisan päätyttyä Schumi oli ilmoittanut lopettavansa tähän kauteen ja lisäksi oli ilmoitettu Kimin ajavan Ferrarilla ainakin
kolme seuraavaa vuotta.
12.09.2006 Tiistaiajelu suuntautui SPR:n Veripalveluun Seinäjoelle. Ajelimme mennessä valtatietä, jotta ehtisimme hyvissä ajoin ennen kuutta (lähdimme jo klo 17.00), Veripalvelussa ne joiden veri kelpasi luovuttivat pussilliset, muut vain joivat kahvit ja mehut. Yli kymmenen luovutusta taisi tulla, ei huonosti minusta. Takaisin ajelimme Halkosaaren kautta Kitinojalle ja Karhumäen kautta Simpsiölle. Sitten Hellanmaa, Kangas, Ylihärmä ja Alahärmä.
13.09.2006 Kävin tekemässä pienen lenkin Pietarsaaressa. Menin Jepualle valtatietä ja sitten mutkaisempaa puolta Nyykauppiin ja Pietarsaareen. Kiertelin vaihteeksi vähän kaupungin keskustassa ja sitten ajoin Pennäisiin ja lähdin yllättäen 8-tietä kohti Jepuaa. 8-tieltä mutkaisempaa puolta Jepuan keskustaan ja sitten valtatietä kotiin. Alkava räkätauti ilmoitteli itsestään jo tällä matkalla, joten loppuviikon ajelut taitavat jäädä melko vähiin.
28.09.2006 Niinpä pääsi livahtamaan yli kaksi viikkoa ilman mopoilua. Kaikenmaailman räkätauteja ja koulutuksia haittaamassa hauskaa harrastusta. Töistä tullessa näytti ilma selkeävän, hiukkasen, ja lämpötilakin oli reilusti yli +10 C (10,5 C), joten ajattelin lähteä tien päälle. Talliin asti ehdittyäni oli alkanut uudelleen sataa tihuuttamaan, mutta päätin kuitenkin lähteä. Ja kannatti, pientä tihkua tuli kirkolle asti ja sitten sain ajella kuivassa säässä melkein takaisin kotiin asti. Ajelin ensin Kauhavalle, sieltä Kortesjärven kautta Evijärvelle ja Räyrinkiin. Sitten Vimpeli, Lappajärvi, Purmojärvi, Kortesjärvi ja kotiin. Pieni sateentihku kostutti visiiriä Voltista kotiin, mutta kastumaan en päässyt tälläkään reissulla. Kahvalämppäreitä kyllä alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan.
01.10.2006 HotWingillä sunnuntaiajelulla. Voltissa suoritetun tankkauksen jälkeen (ja nyt oli varabensakanisteri ja työkalusalkku mukana),
Köykkäriin, Kihakosken kautta Jokihaudalle ja sieltä Purmon tielle Storbackalle. Sitten ajelin ennen ajamatonta tietä Longgrävsbackan ja
Kalijärven ohi kunnes päädyin Narsjärven rannalle.
Sieltä ajelin Kieliseen ja Saarijärven kautta Tanelinmäelle eli takaisin Purmon tielle. Siitä Salon kylään, josta
muutaman pellolla kääntymiseen päättyneen harhaanajon sekä tiellä vastaan tulleen lehmälauman väistämisen jälkeen,
onnistuin kysymään lehmiä ajaneelta maitotilan emännältä oikean suunnan sille metsäautotielle, josta pääsin Voltintielle.
Ajelin pikitietä pitkin Volttiin, poikkeamalla vain katsomassa paria metsäautotien pätkää siinä Näsin ja Voltin välissä
(molemmat päättyivät metsään eli läpiajomahdollisuutta ei ollut).
HotWingiin on tullut jo yli 1500 km tämän kesän aikana.
05.10.2006 Piti olla kerhon kökkäilta ja käydä purkamassa Voltista yksi lato. Ladosta saatavilla, kuulemma hienosti harmaantuneista, laudoista saamme rakennustarvikkeita kerhotilojen pintaremonttiin tulevaa talvea varten. Ilta oli kuitenkin kuulemma niin sateinen, että ladonpurkamiskökkä siirrettiin ensi viikkoon. Kävin kuitenkin HotWingillä kerholla, siellä oli muutama kerholainen opiskelemassa uuden television käyttöä :-) Televisiokurssin jälkeen ajelinkin sitten suorinta tietä takaisin kotiin.
07.10.2006 Menin kerholle lauantaiaamuna pian heti yhdeksän jälkeen. Teimme ovien päälle lipan, tai itse asiassa Erkki sen lipan teki. Hän oli
aikaisemmin käynyt mittaamassa ja laskemassa tarpeet, hankkinut raaka-aineet, hitsannut tarvittavat palkit, toi paikalle tarvittavat työkalut
ja nostovälineet ja asennuskin hoitui suurimmilta osin hänen toimestaan :-)
Harrikin oli tuonut paikalle traktorin ja pellit, joten ei häntäkään voi kuitata mainitsematta.
Kuitenkin meitä oli kerholla antamassa ainakin moraalista tukea Erkille ja Harrille ja tietenkin juomassa kahvia ja syömässä käristeitä,
keskimäärin noin viisi henkilöä. Lippa tuli tehtyä noin viiden tunnin aherruksen jälkeen.
Takaisin kotiin päästyäni arvoin hetken aikaa, että kummalla mopolla lähden ajelulle. Kökästä kotiin ajellessa ilma näytti aika sateiselta
ja pihalla viettyjen tuntien johdosta olo oli melko vilunen, joten ajattelin lähteä HotWingillä. HotWingillä ei niin sade haittaa eikä vauhdin
aiheuttama ilmavirta viilennä. Kuitenkin juotuani kahvit ja mentyäni talliin laitoin Panin käyntiin ja meinasin lähteä sillä, mutta....
Pihassa vielä ilmaa haistellessani, päätin kuitenkin jättää Panin talliin ja lähteä HotWingillä reissuun.
Ensin Volttiin tankkaamaan, sitten kirkolle ja Haaruksen kautta Pirttiseen. Pirttisestä kohti Ylikylää, Syväjärven tietä Ylivieska-Kauhava tielle
ja sitten Manniseen. Mannisesta onnistuin löytämään tien Palojärvelle, sieltä Tyynismaahan ja Lappisenjärven kautta Pelliseen. Mäenpään Timo näytti
olevan kotona (Pellisen vanhan koulun tontilla on hällä talo, tai ainakin siinä hän on viimeksi tavatessa asunut. Eli noin 15 vuotta sitten)
En kuitenkaan malttanut poiketa Timolla vaan ajoin kohti Evijärveä ja onnistuin löytämään Lappajärvelle johtavan vanhan maantien.
Ajelin vanhaa tietä aina Ollilanmäelle asti ja sitten Nissin kautta Kärnään. Mökillä oli jääkaapin pakastinlokero suljettuna, mutta siellä
ei onneksi ollut mitään. Tuon tarkistuksen jälkeen irroitin vielä vesiputken pesuhuoneen pumpusta, Sirkka ja Tätöset olivat kerineet letkun jo
viime viikolla. Otin muutaman kuvan säälittävän vähävetisestä Lappajärvestä ja mökkinaapureiden rantojen ruoppausjätekasoista. Koskahan
meidän ranta ruopataan?
Sitten, reissun virallisen osuuden suoritettuani, lähdin ajelemaan takaisin Nissiin. Virtasen Hugoonkin sain liikettä Kärnänlenkillä siinä
hetipian Kankaanpään jälkeen, Hugo ei yleensä käänny katsomaan, jos hänen takaansa tulee auto, mutta HotWing tälläisen kunnianosoituksen sai
jo toisen kerran tänä kesänä. Nissistä ajelin Tyynelän ohi (ei näyttänyt olevan ketään), Tarvolaan ja Alaseppään??, sitten Sadeharjuntietä
(kartasta katsoin että siitä pääsee Tuikkaan tai sinnepäin). Karttaa tutkiessani koetin laskea risteykset, jotta pysyisin oikealla uralla ja
tosiaan päätyisin Tuikkaan.
Mutta jossain meni vikaan; tie alkoi kaventua ja huonontua, mutta luonto ei antanut periksi kääntyä, koska tieura
oli selvä vaikka heikkokuntoinen. Ajoin, sittemmin vääräksi valinnaksi osoittautuneen risteyksestä kääntymisen jälkeen, arviolta noin viisi
kilometriä ennenkuin tuli stoppi. Ensin meinasin kaatua ojaan, sivuvaunun pyörä keskitiellä ja toiset pyörät traktorin urassa sitten mätäs tai
kivi vielä nostatti sivuvaunua... Vähän matkaa edellisestä tieura ylitti todella pehmeän paikan, pääsin ajamalla parisataa metriä siinä lutakossa,
mutta vaikka tie näytti nousevan edessäpäin oli pysähdyttävä ja tehtävä päätös. Yritin paikantaa itseäni kartasta ja gepsistä. Olin mennyt ristyksien
laskemisessa sekaisin, joten kartasta ei ollut apua ja gepsikin näytti tien loppuneen jo noin kilometriä aikaisemmin :-)
Uskallus ei riittänyt ajaa sitä nevanpohjaa eteenpäin vaan käänsin pyörän ja lähdin omia jälkiä takaisin edelliseen risteykseen (kotona Genimapin
reittikartasta asiaa tutkiessani huomasin, että sitä tieuraa olisi ehkä kannattanut yrittää ajaa eteenpäin, sillä se olisi yhtynyt muutaman kilometrin
päästä siihen uraan jota pitkin sitten takaisin palattuani pääsin viimein Tuikkaan). Voin kertoa, että HotWingin ajosuuntaa on melkoisen raskasta
kääntää mättäisessä, traktorien ja metsätraktoreiden myllertämässä nevaisessa ajourassa. Ei siinä mennyt varmaan kuin noin puoli tuntia, kun
sain pyörän ajosuunnan muutettua ja pääsin takaisin kuivalle tieuralle.
Sitten muutamaa hikilitraa kevyempänä ajoin tämän umpiperän nurinperin ja pääsin viimein takaisin sille paremmalle tieuralle ja aikani sitä ajeltuani
tulin Tuikkaan, ihan siihen Tätösten perintömetsän viereen. Vettäkin oli alkanut sadella ja pimeys tuli päälle jo siellä nevalla, joten ajelin sitten
pikiteitä pitkin kohti kotia.
Loppumatkasta tuli vettä jo niin paljon, että HotWingin einiintehokkaatajovalot ja kypärän visiirissä helmeilevät vesipisarat
aiheuttivat paikkapaikoin melko outoja ajolinjoja, pääsin kuitenkin kunnialla perille.
08.10.2006 Puuhastelin hiukkasen kotona sunnuntaina, formulat alkoivat jo kahdeksalta ja niiden jälkeen lapioin navetan räystästippujen alta nurmikot pois ja kärräsin tilalle sepeliä. Tai en aivan kaikkea, navetan takana kasvoi koivu seinän sisältä ja se juurien kaivaminen jäi vähän kesken, alkoi väsyttämään ja vettäkin sateli :-) Onhan tässä vielä syksyä jäljellä. Lapionnin jälkeen hetkisen sitten huilattuani sadekin lakkasi ja alkoi tehdä mieli mopoilemaan. Tarkistin HotWingin öljyn määrän ja öljyn lisäyksen jälkeen olin jo työntämässä sitä ulos, kun muistin että se ajopuku jolla HotWingiä ajetaan taitaa olla vielä kostea eilisen sateessa ajelun jäljiltä. Niinpä kulkineeksi valiintui sitten Pan. Valtatie oli Ylihärmään asti märkä, mutta siitä eteenpäin jo paikkapaikoin täysin kuiva. Ajelin Kaurajärveen, Lehmäjoen kautta Isokyröön ja mutkaisempaa puolta aina Riitalan sillalle, josta vaihdoin valtatien puolelle ajaakseni vihdoin valmistuneen Tervajoen eritasoristeyken läpi. Nojoo, kyllähän se siistiltä näytti. Siitä matka jatkui Laihialle ja kohti Vaasaa. Kävin Airportin ABCllä kahvilla, jatkoin sitten kaupungin läpi ja 8-tietä aina Oravaisiin asti. Sitten Pensalan kautta Jepualle ja kotiin. Moottoripyöriä näkyi varsinkin yllättävän monta, vaikka lokakuinen kostean päivän ilta oli jo täysin pimeä. Mutta lämpötila oli epälokakuiseen tapaan n 12 C, eli mikäs siellä oli mopoillessa.
14.10.2006 Valmistauduin Ketjunlöysääjääsiin nukkumalla pitkälle iltapäivään ja kävin sitten Panilla kiertämässä kirkonkylän. Eipä näkynyt kylillä montaa pyörää liikkeellä, mutta illalla kerholla oli motoristeja koolla melkoinen joukko. Kemut olivat hyvät, maittavaa ruokaa riitti eikä juomatkaan tehneet välipäätä :-) Ruoat toimitti Lounasravintola Timppa (puh: 040 506 8745), voin kyllä suositella oli sen verran hyvää sapuskaa.
15.10.2006 Pään selvittyä ja olon parannuttua suhtkoht normaaliksi Löysääjääsistä, lähdin katsomaan Peten mökin rakennustyömaata. Koska minnekään ei kannata mennä suorinta tietä, suunnistin ensin Volttiin, Pelkkalaan, Jokihaudalle, Markbyyhyn. Sitten ajelin ennenajamatonta tietä (osaksi kyläteitä ja osaksi metsäautoteitä) N&arin;bin kautta Nyybränniin ja Forsbyyhyn. Forsbyystä ajoin Pennäisiin myöskin ennenajamatonta tietä Purmonjoen itäpuolta. Kävin Mysignen Teboililla kahvilla ja sitten vanhaa maantietä Pennäisistä Kovjoelle. Kovjoelta piti päästä kahtakin eri metsäautotietä Pietarsaari-Nyykauppi-tielle, mutta päädyttyäni kahdella reitillä kettutarhalle annoin periksi ja ajelin vähän matkaa kohti Nyykauppia ja pääsin kuin pääsinkin heikkamonttualueen läpi Psaari-Nyykauppi- tielle. Sitten tein pienen lenkin Åminnen kautta Sokaluotoon ja sitten uudelleen takaisin Nyykaupin keskustaan. Sitten kävin ajamassa lenkin joen toisella puolella, kartan mukaan sieltä olisi pitänyt päästä pikkutietä Toisvedelle. Mutta niin vain päädyin takaisin vohvelikahvilan eteen.. Menin sitten normaalia tietä Toisvedelle, Peten rakennuksella näytti olevan jo melkoisesti hirsiä päällekkäin, mutta työmiehiä ei enää näkynyt (olisi varmaan pitänyt mennä vähän aiemmin). Jatkoin siitä sitten Bonåsiin ja Juuttaalle. Siitä sitten Jepuan kirkon ohi Kiistolaan ja Keposta takaisin valtatielle ja sitten Karkauksen kautta kotiin.
22.10.2006 Eilen lauantaina oli tarkoitukseni vain hiukkasen särkeä tallin seinää, tarkoituksenani on tehdä entisestä karjakeittiöstä Panille
talvehtimispaikka, ja lähteä sitten joko HotWingillä tai a*tolla Lärvelle Santtua ja muita syyslomalaisia katsomaan. Mutta ennenkuin huomasinkaan
kello jo lähellä seitsemää, mutta olipa seinä ja maidonjäähdytysallas särjettyänä ja lattiat tasattuna sepelillä. No sitten ajattelin lähteä sunnuntai-
ajelulle sinne Lärvelle, mutta aamusta satoi melko rankasti räntää ja iltapäivällä perheHernesniemi tuli vierailulle, joten jäipä menemättä tältäkin
päivää, harmin paikka.
Vieraiden lähdettyä siivoilin ja paikkailin seiniä sekä hormia tallissa ja käväisin sitten illan suussa viemässä pari cdtä kerholle. Vettä ja räntää
tuli melko tasaisesti, joten melko kosteaksi ehti noinkin lyhellä matkalla olotila tulemaan.
Ensi viikolla pitäsi saada itsestään sen verran irti, että saisin soitettua Kuuttilalle Sjoelle, josko Panin saisi syyshuoltoon. Nyt vielä saattasi tulla
sen verran lumetonta ja jäätöntä, jotta sen voisi viedä ja tuoda ajamalla, vaikka eipä tuo trailerilla kuskaaminenkaan kova työ ole. Vaikka toisaalta
enpä ole Pania vielä trailerilla kuskannut, joten sidontaharjoitteluun varmaan menee vähän aikaa.
26.10.2006 Torstaina ajoin Panin Seinäjoelle Kuuttilan Harrin (valitse linkistä ensin
länsisuomen alue tai valintalistasta Seinäjoki niin löydät listasta T:mi Kuuttilan)
hoiviin. Huoltoaika on vasta ensi viikon maanantaina, mutta Kuuttilalle sopi, että
tuon pyörän jo tällä viikolla tai viikonloppuna, ajamalla. Torstai olikin viimeinen Pan-ajokelpoinen päivä näillä näykymin, sillä perjantai oli jo
sateinen/kylmä ja pe-la välisenä yönä tuli noin kymmenen senttiä lunta. Lunta tuli sitten vielä lauantaina ja sunnuntaina lisääkin ja pakkaspäiviä
on luvattu seuraavallekin viikolle, joten näyttää että saan hakea Panin trailerilla :-(
28.10.2006 Launtaina tein aamupäivästä hiukkasen hommia tallissa, valmistelin oviaukkoja tulevia uusia ovia varten. Kävin nimittäin tilaamassa
Rautiasta liimapuulankkua ja havuvaneria mopo- ja Pantallin ovitarpeiksi. Mutta koska rakennuspuuhat eivät jaksaneet kovin pitkään kiinnostaa,
vaihdoin ensin HotWingiin uuden takarenkaan (McScatterilta Miroc 3,5 - 19, 40 euroa) ja
lähdin sitten
käymään sillä kerholla. Räntää ja lunta tuli taivaan täydeltä eli täydellinen HotWing-keli. Kaikki meni hyvin Liiaksen risteykseen asti, siinä
ryhmittyessäni kääntymistä varten kone alkoi käymään vain oikealla sylinterillä. Ajattelin koneen saaneen liikaa kosteutta ja ajelin kerholle suoraan
sisään (Jari oli pesemässä autoaan ja ovi oli sopivasti auki).
Putsailin kaasarin, ei apua. Vaihdoin tulpan, ei apua. Tulppaan tuli kipinä ja se
kastui, joten bensaakin oletettavasti sylinteriin tuli, mutta ei vain käy. Hiukkasen pakoputki lämpeni, kun paikallaan konetta huudatti, mutta
se ei todellakaan käynyt. Olin jo lähdössä ajamaan potilasta kotiin yhdellä sylinterillä kun paikalle tuli Ismo Y. joka halusi mielenkiinnosta
tutkia mikä sitä konetta oikein vaivaa. Puhdistettiin kaasaria, vaihdettiin tulppaa ja kokeiltiin kaikenlaista, mutta lopputulos oli sama; se ei
käy kuin yhdellä sylinterillä. Ehdotin heti Ismon aloittaessa, että josko minä hakisin Siwasta pussillisen olutta, niin olisi mukavampi ruuvata,
mutta Ismo ei innostunut tästä ajatuksesta :-) Olin jo jälleen lähdössä kotiin, jossa voisin sitten oluen avustuksella kaikessa rauhassa
alkaa oikein tosissaan viimeinkin tekemään koneelle ja laatikolle remonttia. Tämähän on minulla ollut ajatuksena keväästä lähtien, sillä eihän
ehjää konetta kannata korjata, sillä kannattaa ajaa!
Mutta koska oireet viittasivat vähintään venttiili/mäntä vaurioon, Ismon teki mieli mitata koneesta puristuspaineet. Moottorikerhon puolelta löytyi
puristuspainemittari (no, papereita ei ollut, mutta näkihän siitä viisarista tuloksen). Oikeassa sylinterissä 7,5 ja vasemmassa ei mitään :-)
Jälleen kerran yritin Ismolle selittää oluen tarpeellisuutta tälläisen pyörän remontoinnissa, mutta hän ei asialle oikein syttynyt, vaan selitti
jotain tyttären hakemisesta/viemisestä autolla?? Mutta hän sai minut ylipuhuttua vielä venttiilikopan avaamiseenkin, josko sieltä näkysi käymättömyyden
syy.
Ja näkyihän sieltä; venttiilikopassa killui noin puolentoista sentin pätkä imuventtiilin työntötankoa! Nypättiin se loppukin pois koneesta ja
hetken sitä silmältyämme, Ismo arveli (monivuotisen jokkis ym autojen ropaamisen antaman kokemuksen perusteella) työntötangon olevan samaa paksuutta
ja miltei samaa pituutta kuin kuplan koneessa. Ja Moottorikerholla kuulemma kuplan työntötankoja on nurkat väärällään. En tiedä kenen omaisuutta
sieltä haettu työntötanko on, mutta toivottavasti Ismo tuo tarvittaessa omista kokoelmistaan vaihtarin tilalle :-) Sillä Moottorikerholta
haettu työntötanko oli täsmälleen saman paksuinen ja vain noin kaksi senttiä liian pitkä. Pituus korjaantui sahaamalla ylimääräinen mitta pois ja
nuijimalla teräksinen klunssi oikean mittaisen (alumiini)tangon päähän. Tanko paikalleen ja venttilin välyksen säätö näppituntumalla kohdalleen, virta
päälle ja polkaisu käynnistyskammesta; kone käy kaikilla kahdella sylinterillä niin kuin pitääkin. Kiittelin Ismon, olisin tarjonnut hänelle edes
kahvit Essolla, mutta hänellä alkoi olla jo kiire lähteä tytärtään kuskaamaan, joten tarjoilut jäi toiseen kertaan. Minäkin ajelin sitten kotiin,
panin Wingin talliin ja menin juomaan sitä asennusolutta. Ihan hyvälle se maistui jälkeenkinpäin.
29.10.2006 Sunnuntaina oli intoa talliremonttiin, tein Pan-talliin hyllyt ja oviaukkoon karmit sekä hiukkasen korjailin autotallin puolen seinää, josta on puuttunut lautoja "jonkinaikaa" (tallin oven teosta lähtien eli noin vuodesta 1976). Siivoilin myös tallin puolen lattian lopulliseen kuntoon eli parkeerasin ruohonleikkuri sille tekemääni syvennykseen oven pieleen ja lakaisin vielä kerran lattian, jotta Kan renkaisiin ei menisi nauloja.
30.10.2006 Maanataina harrastin hitsausharjoituksia, tein kahdeksan seinäkoukkua noin 10*10 mm neliöputkesta, hitsasin noin 50 mm saumoja 16 kpl. Kun kaikki oli hitsattu ja roiskeet putsattu laitoin teelmykset riviin ja arvioin saumat; 8 kpl oli ihan kohtuullisen näköisiä, 4 kpl oli sellaisia ehkä_kestää_ehkä_ei ja loput sellaisia jotka kannattaaa käyttää vaikka sorsan metsätykseen :-) Kyllä tällä harjoituksella voi mielestäni jo aloittaa HotWingin sivuvaunun korjailun, löytyisipä jostain noin millistä hitsattavaa peltiä?
31.10.2006 Vaikka pakkasta oli noin 7 astetta lähdin käymään kerhoillassa HotWingillä, koska se on taas/vieläkin ajokunnossa. Hiukkasen oli ajopuku ja
kypärä viileän tuntuisia kun vedin ne päälle tallista, mutta matkalla tarkeni yllättävän hyvin, vain sormien päitä hiukkasen pakkanen nipisteli.
Kypärän viisiirikin pysyi oikeastaan paremmin huurteettoman kuin nolla kelillä tai sitten viikonloppuna tekemäni Fairy-käsittely todella auttaa
pitämään visiirin huurteettomana.
Kerholla istui viisi Lahdenkyläläistä mörkkinä, koska kotiteatteri/tv-systeemi ei ollut heidän käsittelyllään
alkanut tuottamaan minkäänlaista ääntä tai kuvaa :-) Siinä sitten vitsailivat, että siellä on lahdenkyläläisten ilta ja saisin lähteä samoin tein,
mutta saatuani audiovisuualiset laitteet näyttämään ensin urheilukanavalta naisten Fitness SM-kilpailut ja sitten Yle24lta (tai Teemalta) Australian
ralllia sain luvan jäädä :-)
Ensin ei ollut edes kahvitarjoilua, mutta AskoP pelasti tilanteen tuomalla maitoa, joten voitiin laittaa kahvipannukin porisemaan.
Pojat jäivät seuraamaan Askon suorittamaa öljyn vaihtoa Suzukiin kun minä lähdin ajelemaan kohti kotia. Matkalla jouduin nyrkittämään virtakytkintä
useaan kertaa, joten tuntuu että Wingin sähköjärjestelmän päivitys lähenee melkoista vauhtia...