Seija oli mennyt jo lauantaina kotiin junalla ja Sirkka oli menossa ma, Audi odotti korjaamon pihassa, minun oloni alkoi illansuussa kohentua, niinpä päätin ajella nyt Saloon, jotta voisin toipua 2. pääsiäispäivän omassa sängyssä![]()
Ensin Tyynelästä Ekolaan pakkaamaan loput tavarat kyytiin, sitten valtatietä Lapualle, Kuortane, Alavus, Virrat, Kuru, Ylöjärvi, jossa oli tarkoitus syödä, mutta Hese Elovainiossa oli niin pitkät jonot että jatkoin matkaa. Kylmäkoski, Humppila, Forssa, Somero ja Piihovissa tehtyjen ostosten jälkeen kotona. Voileivät lämpiämään uuniin ja nojatuolissa lokoinen olo, niin alkoi loputkin häkämyrkytyksen oireista kadota ![]()
Archives for: April 2011
Ajoin Hondalla aamukymmeneksi Tyynelään josta suoriuduttiin Kettukankaalle kaatamaan Donin metsästä polttopuita Tuohisaloa varten.
Puusouvin jälkeen maittavan lounaan ja Tyynelän uuden saunaosaston koeajon jälkeen suoriuduimmen valitulla porukalla Tuohisaloon saunomaan ja sieltä myöhemmin Hernekseen kokolle, josta taas oli hyvä tulla hiukan kasvaneella porukalla saunomaan Tuohikseen.
Joko jossain saunan lämmityksessä epäonnistuimme tai sitten häkää tuli hengitettyä kokon savuista, sillä sunnuntaina olo oli jokseenkin hutera eli selvät häkämyrkytyksen jälkioireet ![]()
Hoidettuani siis Audin AH-palveluun ja renkaat vaihdettuani myös Maija Getsiin sekä pestyäni Getsin ja Hondan sekä pienen lenkin Dneprillä ajettuani laitoin ajopuvun päälle ja tein pienen lenkin myös Hondalla.
Kirkolle, Köykkärin puolta Nyykauppiin, kohti Pietarsaarta, mutkatietä Pennäisiin, Kovjoki, Alaveteli, Seljes, Kaustinen, Teerijärvi, Småbönders, Isokylä, Räyrinki, Patana, Vimpeli, Halkosaari ja Evijärvellä tankattuani Kortesjärven kautta Ekolaan.
Seija kävi eilen hakemassa Audin ajaakseen sen Sirkan kanssa Härmään, jotta minä voin mennä sinne pyörällä ja kuitenkin saan vaihdettua autoon kesärenkaat. Suunnitelmahan oli vallan mainio, mutta pieniä mutkia tuli matkaan.
Ensimmäinen mutka tuli ilmi silloin kun minä aloin tekemään lähtöä torstaiaamuna (en siis mennyt töihin, koska ei ollut autoa jolla olisin päässyt asiakkaan luo tarvittaessa niinpä sovin Samin kanssa pitäväni ylityövapaan :-) eli unohdin ottaa Kaisan auton hansikaslokerosta.
Näin ollen suunnitelmani käydä koeajamassa ja ostamassa Schubert C3 kypärä Raision Bike Worldistä muuttui kypärän hankintaan Espoon BW:stä ja Kaisan hakuun Seijalta.
Kypäräkaupat tehtyäni ajoin Länsiväylää Helsinkiin ja Marian sairaalan ohi Meilahteen, josta ensin soitin Sirkalle ja varmistin, että Seija on tulossa hakemaan hänet sieltä. Mutta koska aikaa siihen oli vielä runsaasti ajelin uudelleen Marian sairaalaan ja soitin Seijalle, että tule ulos täällä huutaa Antti. Niinpä sain nagivaattorini mukaan ja lähdin ajelemaan kohti Härmää suorinta tietä.
3-tie oli jo melko ruuhkainen ja ihmiset ajoivat kuin uusimaalaiset eli vasemmalla kaistalla oli jatkuva jono, joka liikkui noin 110 km/h, kun oikea kaista liikkui ajoittain huomattavastikin nopeammin.
Hämeenlinnan jälkeen alkoi jo helpottaa ja loppumatka sujui hymyssäsuin todella hiljasen kypärän sisällä musiikkia kuunnellen ja tientukkona olevia autoja ohitellen ![]()
Ekolassa olin ennen kahdeksaa enkä onneksi ehtinyt korkata vielä saunaa edeltävää olutta, kun Seija soitti ja sanoi heidän seisovan Voitilanjärven P-paikalla ja Audi oli mennyt rikki.
Hyppäsin äidin Getsiin ja ajoin paikalle. Diagnoosi oli; tuulettajan remmin kiristinpyörän laakerointi pettänyt ja remmi poikki/pois päältä. Eli ei korjata tienpäällä eikä muutenkaan omin voimin, joten tytöt ja tavarat Getsiin ja Ekolaan. Audi haettiin Peten kanssa aamulla ja pudotettiin AH-palvelun pihaan odottamaan arkipäivää. Kesärenkaat kävin vaihtamassa vielä myöhemmin (tai takarenkaat jäi vaihtamatta, kun ei tullut mukaan tarpeeksi suurta nuijaa, jotta olisin saanut nuijittua vanteen irti keskiöstä)
Hamiltonin voitettua Kiinan F1 kisan lähdin sunnuntaipäivän ratoksi pienelle ajelulle joka ylisi Lappiin asti ![]()
Inkere, Kuusjoki, Kuusjoenperä, Koski TL (vai onko tuo nykyään pelkkä Koski?), Mellilä, Oripää, Yläne, Hinnerjoki ja Lappi. En pysähtynyt Lappiin vaan jatkoin heti Eurajoelle tankkaamaan, sitten Nakkila, Harjavalta, Kokemäki, Huittinen, jossa pysähdyin juomaan oikein kupillisen kahvia ja vaikkei nälkä ollutkaan niin söin jopa voileivän sen kanssa.
Siitä jatkoin Taikayöntietä; Punkalaidun, Urjala, Forssa sitten Jokioinen, Somero ja Salo.
Huittisissa syöty voileipä sitten herätti koko viikon kateissa olleen ruokahalun ja valmistauduin käymään Someron K-marketissa oikein lihaostoksilla, mutta kellopa ehti yli kuuteen ennenkuin pääsin sinne asti ja kauppa oli jo kiinni. Niinpä tyydytin kotona nälkäni lämpimillä voileivillä, palloperunoilla ja kananmunalätyillä.
Koska eilen en aivan jaksanut sitä Naantalintietä ajaa Raision Tuotekadulle BikeWorldiin koeajamaan aikaisemmin keväällä siellä sovittamaani Schubert(?)in J3 kypärää, niin ajattelin tänään käydä Espoon tai Vantaan BikeWorldissä hoitamassa homman.
Ajelin ensin 110-tietä kehäIII:lle ja sitten Kaisan opastamana Rusthollarinkadulle. Siellä oli väkeä kuin pipoa, sillä naapurissa oli Bauhaus tai joku muu vastaava ihmisimuri. Alkoi sen verran ahdistamaan, että naputteli Kaisaan Tuupakantie 4 ja päätin käydä Vantaan toimipisteessä. Kun pääsin sinne olin jo muuttanut mieleni enkä pysähtynyt sielläkään vaan ajoin Allrightiin, luin heidän vanhan toimipaikan ovesta uuden osoiteen, kävin tarkistamassa senkin sijainnin ja lähdin ajelemaan kohti lentokenttää ![]()
Kentän vierustaa ajeluani tulin Seutulaan, sieltä Palojoelle, Karhukorpeen, Uusikylä ja sitten Polveen kahville. Polvien lisäksi tapasin siellä osastonhoitajasiskoni sekä Don Enon ja Donna Maritan.
Saatuani kahvini ja katsottuani TappajanNäköisenMiehen viimeisen jakson lähdin jatkamaan, sillä vaikka syömaankin kutsuttiin niin koska en ole koko viikolla oikeastaan syönyt niin turha sitä on nyt aloittaa.
Perttula, Lepsämä, Selki, Siippoo, Nummela ja sitten 110-tietä, kunnes käännyin Someron tielle jota jatkoin melkein Somerolle. Terttilä, Rekijoki, Inkere ja Hakalankatu. Hyvin ehdin vielä näkemään kun HIFK otti kolmannen voiton Bluesista eli yhtä enää puuttuu.
Mahatauti alkoi perjantaina hiukkasen antamaan periksi, joten uskalsin lähteä pidemmäksikin aikaa pois vessan välittömästä läheisyydestä.
Hain Hondan kerholta ja ensin vähän keskustassa kaupunkiajoa harjoiteltuani ajelin Hajalan kautta Paimioon ja sitten moottoritielle, Naantalintielle, Lieto, Yliskulma, Paimio, Sauvo, Kokkila, Halikko ja kaupunkikierroksen jälkeen pyörä parkkiin Hakalankadulle.
Auton jouduin sitten hakemaan kävellen, kun en viitsinyt polkupyörää kantaa alas. Ja jaksoinhan minä nyt tuon verran kävellä ![]()
Viime viikolla Phuketissa tuli jo vähän aloiteltua kesän ajeluita, kun Nicon kanssa skooteroitiin yksi päivä pitkin ja poikin Phuketin saarta.
Mutta nyt viimeisenä lomapäivänä, kun lämpötilakin oli selvästi plussan puolella ja aurinko melkein paistoi, niin kävin kerholla ensin asentamassa tilaamani nagivaattoritelineen. Vanhasta kun meni yksi nasta poikki keväämmällä kun kävin Hondaa putsaamassa ja vähän rapsuttelin hapettumia pois niistä nastoista.
Telineen asennuksen jälkeen kävin sitten vaihtamassa ajopuvun päälle ja lähdin pienelle lenkille vaikka reissusta tuliaisena tullut mahatauti piti lenkin todellakin lyhyenä, ihan varmuuden vuoksi ![]()
Ajelin ensin Muurlaan, Inkereeseen ja koska maha vielä kesti, niin sitten 110-tietä Paimioon ja Hajalan kautta takaisin kerholle. Sitten alkoikin olla kiire kotiin![]()