Ensi viikoksi sääennustajat lupasivat viilenevää ja mahdollisesti lumisadetta, niinpä lähdin katsomaan minkälaiseen väliin saan pyöräni kerholle sopimaan. Siellä oli vielä runsaasti tilaa, joten pyöräni jäi kauemmas ovisuusta kuin viime talvena, mutta eiköhän tuostakin paikasta pääse tarvittaessa liikkeelle. Ja voihan sitä tulla ajokelejä vielä ennen kevättäkin.
Pesaisin pyörän siinä ovisuussa ennen sisään työntämistä, joten vain öljyn vaihto ja vahaus jäivät vielä odottamaan tulevia viikkoja.
Archives for: October 2010
Koska ilta näytti poutaiselta ja lämpimältä päätin lähteä kysymään Suomi-Unkari-ottelun matkanjohtajalta otteluillan aikatauluista yms suunnitelmista. Muurla, Suomusjärvi, Lahnajärvi, Saukkola, Vesikansa, Nummela, Selki, Perttula ja Nurmijärvi.
Matkanjohtaja ei ollut kotona, mutta siinä kahvia juodessa sain kyllä alustavaa informaatiota illan tapahtumista.
Ilta näytti lämpömittarin mukaan viilenevän melko nopeasti, niinpä lähdin melko pian ajelemaan takaisinpäin; Rajamäki, Nummela ja sitten moottoritietä Muurlaan. Lämpötila pysyi noin +7 C:ssa eikä kylmä ehtinyt juurikaan vaivata.
Lähdin käymään Sirkan luona kahvilla, ilmakin oli mopoiluun oikein sopiva lämmintä oli reilusti yli 15 C ja aurinkokin yritti paistella.
Ensin 110-tietä Suomusjärvelle, Kisko, Karjalohja, Sammatti, Karstu, Lohja, Veikkola, Bemböle, Leppävaara, Pakila, Tammisto, Tikkurila ja Puistola. Sirkka ei ollutkaan vielä kotona niinpä tein pienen lenkin idässä. Tikkurila, Hakkila, Kuninkaanmäki, Svartböle, Sipoo, Kulloo, sitten 170-tietä KehäIII:lle ja takaisin Puistolaan.
Sirkan tarjoaman myöhäisen lounaan (vai olikokohan se ollut aikainen illallinen) ja kahvien jälkee lähdin takaisin Saloon. Enpä tällä matkalla paljon kierrellyt vaan KehäIIIsta Turunväylälle sitä sitten Muurlaan asti josta 110-tietä Hakalankadulle.