Nopeasti kului juhannuspyhät hyvässä seurassa ja melko hyvässä säässäkin. Sen verran oli lämmin ilma, että rosvopaisti valmistui aivan liian äkkiä (pitivät päällä tulta vaikka minä kielsin!). Mutta sunnuntaina oli lähdettävä kohti Saloa, Lappajärvi, Kurejoki, Menkijärvi, Kuortane, Alavus, Kuru, Ylöjärvi, Kylmäkoski, Humppila, Forssa, Somero ja Salo.
Matkalla oli pakko pysähtyä kerran tankkaamaan (Kuortaneella), mutta muuten ajoin pysätymättä, joten olin kotona hyvissä ajoin.
Archives for: June 2009
Onneksi ei tiivisteet Mesera Paimion koneeseen tulleet alkuviikosta, joten en joutunut torstaiksi töihin vaan pääsin jo keskiviikkoiltapäivällä työpäivän jälkeen lähtemään Pohjanmaalle.
Ajelin suorinta tietä Somero, Forssa, Humppila, Kylmäkoski, Tre, Jalasjärvi, Sjoki ja Härmä.
Torstaiaamuna virittelin ruohonleikkuukoneen kuntoon, pesin mopon (ja rikoin painepesurin) ja lähdin sitten iltapäivällä Tuohisaloon.
Taivas oli pilvessä ja hiukkasen tihuutti, mutta lähdin vähän mopoilemaan. Ensin kiersin Inkereestä Karistojan kautta takaisin Haukkalaan sitä tietä, mitä en viime viikolla polkupyöräillesäni löytänyt. Se ei välttämättä ole niin hyvää hiekkatietä, että sitä kannattaisi polkupyörällä ajella.
Tämän tarkistuslenkin jälkeen menin Perttelin kautta Kuusjoelle ja melkein Koskelle. Marttila, Tarvasjoki, Lieto, Piikkiö, Paimio, Hajala, Halikko ja kotiin.
Hiukkasen tihutti koko matkan, mutta oikein kunnolla ei satanut ollenkaan. Muita mopoilijoita ei montaakaan näkynyt, vaikka tiet olivat todella sopivia ja sopivassa kunnossa mopoiluun.
Koska suunnittelin minuttiaikataulun kerholle saapumiseen, niin töiden jälkeisten neljäkymmenenviiden minutin ettosten ja tankkauksen jälkeen olin kerhon pihassa 18.03 eli juuri silloin kun letka oli lähdössä eli täsmälleen ajoissa.
Ajoimme Halikon ohi Vartsala, Pöylä, Korpela, Sauvo, Paimio, Hajala, Halikko ja kerholle syömään makkaraa. Letkassa ajoi laskujeni mukaan 23 pyörää ja lisäksi muutaman pyörän joukkio oli tehnyt oman lenkin. En tästä joukkiosta oikein päässyt selville, että olivatko he niinsanottua kuumaa ryhmää, vai muuten vain poikkeavia.
Makkaran syönnin jälkeen lähdin kotiin tarkistamaan takalaukun kiinnitystä, sillä takanani ajanut kertoi sen tärisseen taas melkoisesti. Ainakin se aikaisemman hitsaussauman ympäristö näytti ehjältä, enkä muutakaan murtumaa löytyänyt, joten jollei ruuvit ole löysällä niin laukun heiluminen on näköharhaa ![]()
Ensin nuorisohuligaaneja eli pohjoismaalaisia nuorisojalkapalloilijoita täynnä olleen Salon keskustaan, josta sitten Kiskon suuntaan. Vähän ennen Kiskoa käännyin kohti Perniötä, Kaukurin ja Aijalan kautta.
Miltei suoraan Tammisaarentien yli Laukkaan, Malarbyyhyn ja Svenskbyyhyn. Siitä ajelinkin sitten kantatietä takaisin kotiin. Tuo Laukka-Svenskby-väli oli luullakseni tyypillinen varsinaissuomalaisen merenrantatie, suurin osa pätkästä oli päällystettyä vain muutaman kilometri oli hiekkatietä, sekin kyllä ihan tasaisessa kunnossa. Mutta ne mäennyppylät ja osaksi yli 90 asteen kaarteet. Seuraavana päivänä oli vatsa- ja rintalihakset kipeät, sen verran piti Hondaa käännellä kurveissa
Saatan mennä ajamaan tuonkin pätkän joskus uudelleen.
Ei tietoakaan helteestä vaan lämpötila oli reilusti alle kymmenen asteen, mutta lähdin kuitenkin hyvin vaatetettuna ajelulle. Halikko, Kuusjoki, Koski, Kyrö, Loimaa, Nuutajärvi, Urjala, Forssa, Somero, Rekijoki, Inkere ja kotiin. Hiukkasen meinasi viluttaa, vaikka vaatetta oli tosiaan päällä kuin kevään ensimmäisillä ajeluilla. Mutta tälläistä se on suomen kesä.