Pyörin ensin vähän kaupungilla ja sitten Muurlaan. Sitten pyörin pitkin mukavan tuntuisia mutkateitä Perniön ja Perniön aseman ympärillä, kunnes alkoi tulla ilta ja hämärää, joten ajelin takaisin kotiin. Pyörän laitoin parkkiin omalle P-paikalleni, sillä vuokrasin tänään rva Virralta B7:n autopaikan Audille tuosta naapuripihasta.
Archives for: May 2009, 11
Tälle viikonlopulle Sirkalla ei ollut ilmestynyt muuta tähdellisempää, niinpä hän tuli illansuussa junalla Trelle, kun minä menin sinne jo päivällä vaihtamaan työläppärin ja -puhelimen uudempiin, ja toivottavasti paremmin toimiviin.
Siitä sitten ajoimme Härmään ja lauantaina pakkailin tavaroita autoon ja kävin varmistamassa, Anssin kanssa, että ruohonleikkuri ja Honda lähtivät käyntiin. Leikkuria piti vähän vetää narusta, mutta Pan lähti avaimesta.
Sunnuntaina, äitienpäivänä, minä lähdin puolilta päivin ajelemaan kohti Saloa. Seinäjoki, Kurikka, Kauhajoki, Isojoki, Honkajoki, Kankaanpää, Lavia, Kiikoinen, Äetsä, Huittinen, Humppila, Forssa, Somero ja Salo.
Maija ja Sirkka olivat olleet perillä noin 10 minuttia, olivat lähteneet Härmästä varttitunnin minun jälkeeni ja tulleet suorinta tietä Kurun ja Kylmäkosken kautta.
Huittisten ja Someron välillä tuli muutamia sadekuuroja, mutta kunnolla en kastunut.