28.06.2020 Nikkilä - Korso-lenkki

PPyora Send feedback »

En jaksanut aivan niin varhain lähteä matkaan kuin eilen, vaan lähtö venyi melkein kymmeneen ja se kostautui hikenä, sillä kuten eilenkin yhdentoista jälkeen alkoi aurinko paistamaan jo todella kuumasti. Mutta kuumuudesta huolimatta poljin Talman kautta Nikkilään ja Korson kautta kotiin.

Nikkilä

27.06.2020 Nurmijärvi-Rusutjärvi-Kolistimenmäki

PPyora Send feedback »

Lähdin aamulla aikaisin eli jo puoli yhdeksän kohti Nurmijärveä. Palojoen mäki oli edelleen jyrkkä, alamäessä mittari näytti huippunopeudeksi yli 50 km/h! Ylämäki taas vei voimat ihan nollaan eikä sen jälkeen Ilvesvuoren pikkunousu kohti Myllykukkoa tuntunut enää miltään. Myllykukossa palkitsin itseni jäätelötuutilla, vaikka kioski pihalla olikin vielä kiinni.
Myllykukosta jatkoin kohti Rusutjärveä, jossa päätin kiertää Kolistimenmäen kautta enkä normaaliin tapaan ajanut suoraan Hyrylään. Mäkiä oli myös tässä vaihtoehdossa, mutta muuten mukava vaihtoehto. Hyrylästä sitten suoraan kotiin.
Nurmijärvi

22.06.2020 Nikkilä - Korso -lenkki uudelleen

PPyora Send feedback »

Juhannuksen jälkeinen maanantai oli merkattu vapaapäiväksi, joten olisi voinut pestä pyykkiä tai astioita tai katsella televisiota. Mutta remppamiehet aloittivat piikkaamisen heti kahdeksalta ja putkimies katkaisi vedet yhdeksältä :-) Niinpä lähdin pyöräilemään ja koska tuuli kävi idästä, sinnepäin lähdin.
Tällä kertaa ohitin Ahjon ajamalla sen läpi, viimeksi menin Kyllästämöntien sivuuttavaa reittiä eli Talman Activity Parkin ohi menevää tietä. Näiden poikkeamien jälkeen reitit yhdistyi, mutta kun viimeksi käännyin ensimmäisestä mahdollisesta risteyksestä kohti Korsoa, niin nyt ajelin Nikkilän keskustan läpi ja sitten lähdin Öljytietä takaisin kohti Korsoa, kiertäen tiilikirkon ohittavalle pikkutielle.

Nikkila

14.06.2020 Lenkki Nikkilä - Korso

PPyora Send feedback »

Viimeinkin tuli korkattu uusi kevyenliikenteen väylä Nikkilä - Korso -välillä. Ajelin Ahjon ja Talman kautta Nikkilään ja sitten uutta baanaa Korsoon. Kyllä oli mukava polkea, kun ohimenevät autot eivät ohita vain muutaman kymmenen sentin turvavälillä, vaan sai ajaa, vielä, todella sileää pinnoitetta pitkin.

Nikkila

2.6.2020 Lenkki Koivukylään

PPyora Send feedback »

Piti tehdä pyörälenkki jo eilen, kun ilmat ovat viime päivinä olleet melko kesäiset, en vain päässyt lähtemään eilen mutta tänään onnistui. Alikerava, Savio, Korso ja Koivukylä. Sitten Kuninkaanmäki, Kuusijärven ohi, samoin Nikinmäen ohi ja takaisin kotona.
Korson jälkeen minut saavutti läskipyörällä melko kookas kaveri ja ajoikin pian ohi. Mutta aina kun hän sai jonkin verran etumatkaa tuli liikennevalot ja hän joutui pysähtymään punaisiin ja minä sain hänet kiinni.
Näin tapahtui ainakin neljissä valoissa peräkkäin :-) Minäkin olin melko hengastynyt, mutta viimeisissä valoissa kaveri huohotti jo siihen malliin että lähellä seisovilta meinasi loppua happi :-) Kaveri kääntyi sitten Päiväkumpuun ja minä jatkoin Kuninkaanmäelle, joten en nyt tiedä selvisikö hän kotiinsa, minä ainakin selvisin :-)

Koivukylä

31.05.2020 Keinukallio ja muuta lähistöllä

PPyora Send feedback »

Jaakkolasta Talmantietä Keinukallioon, josta oikotietä Inexille ja sitten virallista kevyenliikenteen väylää Kyllästämöntielle ja Ahjoon.
Kävin ensin Talmantieltä katsomassa Keravanjoessa olevaa patoa ja saarta, sitten ajoin vielä Porvoontielle ja poikkesin siitä Keravanjoen ylittävälle Kervavan Kivisillalle, joka on Suomen vanhin käytössä oleva kivisilta. Sieltä Keravan kartanon ohi ja Lapilan läpi takaisin kotiin.

Keinukallio

24.05.2020 Lenkki Korsoon

PPyora Send feedback »

Ihan kuin automatka Pohjanmaalta Keravalle ei olisi ollut tarpeeksi, tei vielä illansuussa pyörälenkin Korsoon. Ajelin Savion kautta Leppäkorpeen ja sitten takaisin joenvartta kulkevaa Jokitietä.

Korso

7.5.2020 Lenkki Tuusulan suuntaan

PPyora Send feedback »

Ensin pyörin Lapilassa ja keskustassa, mutta ajelin sitten Tuusulantietä Tuusulan Kirkonkylälle ja sitten Mahlamäen kautta Kulloontielle (eli sille joka jatkuu Öljytienä Keravan jälkeen) jota pitkin takaisin kotiin.

Tuusula

5.5.2020 Kevään toinen ensimmäinen pyörälenkki

PPyora Send feedback »

Keli oli kevään keväisin; aurinko paistoi, tuuleksi vain hiukkasen ja sekin etelän suunnasta, niinpä sain itseni lähteämään oikealle pyörälenkille.
Lenkki suuntautui Korsoon. Eli Alikeravan ja Savion kautta Korsoon ja 140-tien laitaa takasin kotiin.
Sykemittarin lukemat: kesto;1.12 h, ajoaika; 1.05 h, matka;16,68 km, keskisykse; 107, maksimisyke;126 1/min, minimisyke; 60 1/min, kalorit 562 kcal, keskinopeus 13,8 km/h

Korso

10.4.2020 Kevään ensimmäinen pyörälenkki

PPyora Send feedback »

Asunnon remontin takia parvekkeella ja varastossa melkoisesti tavaraa, mutta onneksi oli piiiiitkä perjantai, joten oli aikaa etsiä kaikki vaatteet ja tarvikkeet, jotta sain pyörän ja itseni varustettua pyörälenkkiä varten. Oikeastaan alustavaa työtä tein jo viime viikonloppuna, kun pesin pyörästä enimmät talven aikana pinttyneet katupölyt pois ja rasvasin ketjut.
Nyt oli suurin työ kaivaa varastosta (alimmasta ja takimmaisesesta muuttolaatikosta) pitkät kalsarit ja puffikauluri. Ne olin unohtanut, kun pakkasin muut pyöräilyvaatteet yhteen helposti löydettävään reppuun vaatekaappeja remonttia varten tyhjennettäessäni.
Pumppasin renkaat koviksi, viritin RadioPlayn soittamaan Iskelmää nappeihin, käynnistin sykemittarin ja SportTrackerin ja tein huiman 3,7 km lenkin kohti Ylikeravaa. Oli meinaan niin viiltävä pohjoisenpuoloinen tuuli, että huolimatta lämpökerrastosta ja puffista ei juuri flunssasta toipuvana huvittanut urheilla yhtään enenpää.

Eka lenkki

Painokäyrä 2020

PPyora Send feedback »

Seuraan painoni vaihtelua perjantaisilla punnituksilla. Viime vuosien punnitusten tulokset oheisessa kuvassa.
Painokäyrä2020
Tai linkki vähän suurempaan kuvaajaan.

12.02.2020 Kävin kuntolomalla KohLantalla

PPyora Send feedback »

Matkaselvitys löytyy tästä linkistä
Muun selvityksen lisäksi mitatuista liikuntasuorituksista on yhteenveto selvityksen loppupuolella.

6.12.2019 Suvun sulkapalloturnaus Itäkeskuksen SmashTenniskeskuksessa

PPyora Send feedback »

Kesto: 01:20:26, Keskisyke: 120, Maksimisyke: 146, Kalorit: 752 kcal, Harjoituskuormitus: 96

Pelaamassa olivat Nico, Jassu, Henkka, Seija, Sirkka, Elina, Juha ja minä. Emmi toimi tuloskirjurina ja Vesa hoiti kotona emännänhommia.
Alkuerien jälkeen Henkalla oli seitsemän voittoa, Nicolla kuusi, minulla viisi ja Juhalla neljä.

Tiukassa finaaliottelussa Henkka voitti mestaruuden, Nico saavutti hopeaa. Minä hävisin pronssiottelun Juhalle selvin lukemin ja jäin siis neljänneksi :-(
Tulokset ovat lopullisia eikä niistä voi valittaa.

Turnauskaavio

Tässä linkki turnauksesta kuvattuun Youtube-videoon

19.11.2019 Sulkapalloa Meilahdessa

PPyora Send feedback »

Kesto: 00:56:29, Keskisyke: 106, Maksimisyke: 121, Kalorit: 402 kcal, Harjoituskuormitus: 42

12.11.2019 Sulkapalloa Meilahdessa

PPyora Send feedback »

Kesto: 01:03:52, Keskisyke: 121, Maksimisyke: 154, Kalorit: 600 kcal, Harjoituskuormitus: 80

Contact / Help. ©2020 by admin. Secure CMS.
Design & icons by N.Design Studio. Skin by Tender Feelings / Evo Factory.